Japaninhiirenporras

Japaninhiirenporras on epätavallisen värikylläinen saniainen, joka talvehtii mainiosti Suomessa lumipeitteen alla.

Japaninhiirenporras (Athyrium niponicum, synonyymi Anisocampium niponicum) on yksi 1800-luvun löytöretkien kasviaarteista. Se kasvaa kotoperäisenä Japanin lisäksi muuallakin Itä-Aasiassa. Tältä alueelta Eurooppaan tuodut saniaiset loivat osaltaan erityisesti Britteinsaarilla jo 1830-luvulla alkaneen Pteridomanian, saniaisvillityksen. Japaninhiirenportaan kaltaisten eksoottisten lajien lisäksi kasviharrastajat joka yhteiskuntaluokasta innostuivat myös oman maansa saniaisista. Taideteoksiin, huonekaluihin ja kankaisiin jälkensä pysyvästi jättänyt huuma laantui vasta 1900-luvulle tultaessa.  

Merkkejä uudesta, vaikkakin laimeammasta, saniaisvillityksestä on parhaillaan nähtävissä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Japaninhiirenportaalla on jälleen osuutensa saniaisten keräilymaniassa.  

japaninhiirenporras

Japaninhiirenporras

puolivarjo–varjo

tasaisen kostea humusmaa

hieman hapan

30–40 cm

Laji viihtyy parhaiten puolivarjoisassa tai varjoisassa ja tasaisen kosteassa paikassa, hieman happamilla humusmailla. Ravinteikkaassa puutarhamaassa japaninhiirenporras voi kasvaa 30-45 cm korkeaksi ja jopa 60 cm leveäksi. 

Mieluisassa kasvupaikassa japaninhiirenporras on helppohoitoinen ja vähään tyytyvä kasvi, jota eivät vaivaa kasvitaudit tai tuholaiset. Sitä voi hyvin istuttaa esimerkiksi varjotarhaan reunuskasviksi tai kivien lomaan sekä lammen tai puron rannalle. Yhtä lailla japaninhiirenporras viihtyy varjoisan paikan ruukkuistutuksissa vaikkapa runkoverenpisaran juurella. Voimakkaimmillaan lehtien hopeaan, oliiviin ja viininpunaiseen vivahtava väri on alkukesästä. Lämpimän kesän aikana lehtien vihreys usein lisääntyy. 

Lumettomina talvina kasvupisteitä voi suojata pakkasjaksoilta löyhällä havukerroksella. Talven aikana lakastuneet lehdet leikataan tyveä myöten pois aikaisin keväällä, kun lumi on sulanut. Myös kasvin jakaminen kannattaa tehdä keväällä, muutaman vuoden välein. 

Japaninhiirenportaan lajikkeita 

Koristearvoltaan kiinnostavimmat uutuudet ovat kestävien pohjoisamerikkalaisten hiirenporraslajien ja monivärisen japaninhiirenportaan risteymiä, kuten hopeinen ’Ghost’. Japaninhiirenportaan pictum-muunnoksesta on valikoitu viljelyyn myös lukuisia klooneja. Tällaisia ovat muun muassa hopeanvihreät, punaruotiset ’Pictum’ (kuvassa) ja ’Red Beauty’, violettisävyinen ’Burgundy Lace’ sekä hopeinen ’Silver Falls’. 

Hei tilaaja!

Lue koko juttu Pikku pala luontoa – saniaiset puutarhassa Kotipuutarha-lehden numerosta 9/2016

Siirry tästä näköislehtiarkistoon

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 29 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
Tilaa nyt