Perennat Kuunliljat Kuunlilja (Hosta) on maailman yleisin lehtiperenna, jonka asemaa ei horjuta edes X-virus. Uudet miniatyyrilajikkeet ja kirjavat muodot kiinnostavat harrastajia. Kuunliljoja on kasvatettu useiden vuosisatojen ajan Japanin, Kiinan ja Korean puutarhoissa. Ilmeisesti moni Eurooppaan 1800-luvun alusta lähtien tuotu ja lajiksi määritelty kuunlilja onkin vanha, Itä-Aasiassa syntynyt risteymä tai muu puutarhamuoto. Vaikka kuunliljan siemenet kerättäisiin luonnossa kasvavasta alkuperästä, taimet saattavat olla monen näköisiä. Kuunliljojen suosiosta kertoo muun muassa useisiin tuhansiin nouseva lajikkeiden määrä. Valtava lajikkeisto johtuu ennen kaikkea kuunliljojen erinomaisista ominaisuuksista. Lehtien koko, muoto, pinta ja väri vaihtelevat loputtomasti. Lisäksi kuunliljat ovat hyvin talvenkestäviä ja helppohoitoisia. Ainoa uhka kuunliljojen suosiolle on lähinnä hollantilaisilta taimitarhoilta Suomeenkin levinnyt X-virus. Varmimmin viruksen tunnistaa lehden suonista, jotka näyttävät siltä kuin niistä olisi vuotanut nestettä ympäristöön. Vanhat kuunliljamuodot ovat usein isokokoisia. Miniatyyrilajikkeet soveltuvat pieniin pihoihin tai parvekeruukkuihin, ne viihtyvät myös perinteisessä kivikossa. Keskikokoiset, noin 30 sentin korkuiset kuunliljat, pärjäävät hyvin perennapenkeissä kasviryhmien reunoissa tai ruukuissa. Sinikuunlilja kuunliljat puolivarjo (varjo) tuore, keskiravinteinen, läpäisevä kesä–heinäkuu 15–75 cm Monen kokoisia ja sävyisiä kuunliljalajikkeita Ruukkuihin ja kivikkoon soveltuva miniatyyrilajike ’Frosted Mouse Ears’ on Suomessa vasta yleistymässä. Sävyltään tämän kasvin lehdet ovat siniharmaanvihreitä. Korkeus 15/25 cm. ”Tiarat”, kuten ’Golden Tiara’, ovat pieniä ja pyöreähkölehtisiä kruunukuunliljoja Ryhmä ’Nakaiana’. Lehti on päältä himmeä, alta kiiltävä. Korkeus 30/50 cm. Japaninkuunliljan (Hosta lancifolia) ohut, kiiltävä lehdistö pysyy vehreänä jopa lokakuuhun. Tummanvioletteja kukkia avautuu elokuun alusta syyskuun loppuun. Korkeus 40/75 cm. ’Orange Marmeladen’ keskikokoiset lehdet voivat nimensä mukaisesti kehittyä oranssinkeltaisiksi valoisilla paikoilla. Loppukesästä kasvin lapa haalistuu lähes valkoiseksi. Korkeus 40/60 cm. ’Striptease’-lajikkeen lehti on keskikokoinen, keskeltä kelta-valkoinen. Se on syntynyt keltaisesta Gold Standard -lajikkeesta, mutta sitä on usein hankala tunnistaa kyseisen lajikkeen jälkeläiseksi. Korkeus 50/70 cm. Perinteinen ’Gold Standard’ -komeakuunlilja Ryhmä ’Fortunei’, kasvaa 60–70 cm korkuiseksi. Tämä perenna sopiikin hyvin kasviryhmään, johon kaivataan isoa ja voimakkaan keltaista lehtiperennaa. Kasvi muuttuu kesän kuluessa keltavihreästä keltaiseksi ja lopulta lähes valkoiseksi. Kuunlilja menestyy auringossa ja varjossa Varjokasveina pidetyt kuunliljat viihtyvät myös auringossa, kunhan maa on kosteaa. Valoisa – muttei paahteinen – kasvupaikka sopii hyvin kuunliljoille, joiden lehtien pinta-alasta suurin osa on valkoista tai keltaista. Täysin vihreälehtiset kuunliljat menestyvät varmimmin synkässä varjossa. Hei tilaaja! Lue lisää kuunliljoista seuraavista jutuista: – Rakkaudesta kuunliljoihin (nro 2/2023) – Suositut kuunliljat (nro 9/2014) Siirry tästä näköislehtiarkistoon Katso myös Isosiniheinä Perennat Akileijat Perennat Kurjenpolvet Perennat Paratiisililja Perennat Kullerot Perennat Japaninhiirenporras Luonnonkasvit Varjohiippa Perennat Särkynytsydän Perennat Kiinanpionit Perennat Viikon luetuimmat 1. Kasvitaudit ja tuholaiset Härmän torjunta 2. KEITTIÖTARHA Marjapensaiden hoito 3. KEITTIÖTARHA Marjapensaiden istutus Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 15.9.2017 Kuvat Teija Tuisku Avainsanat Hosta Kuunlilja Kiinnostuitko? Kotipuutarha-lehti on uudistunut! Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 € Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Perennat Asterit Perennat Tiikerililja Perennat Isotähtiputki Perennat Leinikit Perennat Kiurunkannukset Lataa lisää