Suomalainen puutarha

Luonnonläheinen puutarhakulttuuri ja syötävien kasvien viljelytaito ovat aina olleet kansallinen vahvuutemme. Punainen tupa, vanhat omenapuut ja muistorikkaat perennat ovat perinteisen unelmapuutarhan ainekset, mutta unelmilla on tapana muuttua ajan saatossa. Valtaosa suomalaisista asuu tänä päivänä taajamissa ja sen myötä, puutarhakulttuurimme on ollut murroksessa jo pitkään.

Suomalainen puutarhatyyli

Suomalaisen puutarhan ydintä on ainakin 1950-luvulta lähtien ollut ajatus puutarhasta kodin jatkeena ja viihtyisänä oleskelupaikkana. Maiseman eritysluonnetta haettiin jo silloin ja haetaan yhä edelleen puutarhaa ympäröivästä luonnosta. Huonevaikutelman luominen puilla ja pensailla ja suurten, ehyiden nurmialueiden vuorottelu istutusryhmien kanssa on osattu meillä jo pitkään. Kasvivalinnat ja tilankäyttö ovat vaihdelleet puutarhanomistajan mieltymysten ja taimitarjonnan mukaan hyötypainotteisesta koristetarhaan, ja hyvä näin. Omassa puutarhassa on oltava tilaa ensisijaisesti tarhurin toiveille ja tarpeille.

Esteetikolle näkymien luominen ja kukkapuutarhan kauneus ovat tavoitteista tärkeimpiä. Suuri kasvimaa sitä reunustavine marjapensaineen ja omenapuineen ovat puolestaan hyötyviljelijälle keskeisimmät asiat. Värikkäiden kylvö- ja kesäkukkien suosio ja perennaistutusten runsaus ovat vaihdelleet ajan virrassa kuin muodin aatteet palaten välillä perinteeseen ja syöksyen aika ajoin kokonaan uuteen. Mieltymykset ovat vaihdelleet helppohoitoisista maatiaislajikkeista suurikukkaisiin hybridilajeihin, pienipiirteisiin heiniin ja eksoottisiin erikoisuuksiin.

Vaikka perisuomalainen, luontoon kytkeytyvä ja konstailematon tyyli on edelleen tunnistettavissa, myös monenlaista muutosta entiseen on havaittavissa. Nykypäivän suomalainen puutarha on ottanut asumisen tiivistyessä harppauksen yhteisöllisempään suuntaan. Asuntoalueilla kohennetaan yhteisiä oleskelualueita ja kaupungeissa rakennetaan yhteispihoja, suunnitellaan kattopuutarhoja ja nautitaan vihreistä olohuoneista. Osalla kaupunkilaisista oma puutarhaidylli toteutuu siirtolapuutarhassa, osalla taas omalla pienellä taajamapihalla tai parvekkeella.

Punainen tupa, vanhat omenapuut ja muistorikkaat perennat luovat perinteisen unelmapuutarhan ainekset. Kaupunkilaiselle tämä idylli toteutuu siirtolapuutarhassa, omassa pikkupihassa, parvekkeella tai kerrostalon yhteispihalla.

Tässä ajassa

Huoli ilmastonmuutoksesta ja tonttien pieneneminen ovat tehneet kansalaisista entistä ajattelevaisempia ja harkitsevampia. Tutkimusten mukaan kiinnostus hyötykasvien viljelyyn on selvästi nousussa erityisesti nuorten kaupunkilaisten keskuudessa. Parvekkeet ja terassit sisustetaan mielellään ruukkupuutarhoiksi, joissa myös hyötykasvit viihtyvät. Ikkunalaudat ja vuokrapalstat täyttyvät ruuanvalmistuksen raaka-aineista, sillä lähiruokaa arvostetaan ja ruuanlaitto harrastuksena kiinnostaa entistä enemmän.

Pidetään puutarhaa yllä sitten maalla tai kaupungissa, ilo kasvun seuraamisesta ja sadon valmistumisesta on kaikkialla yhtä suuri. Kauneuden kaipuu, asuinympäristön viihtyisyyden parantaminen ja oman maan sato houkuttavat suuren osan suomalaisista liikkeelle ja toimimaan.

Pienellä taajamapihalla lehtomainen rehevyys syntyy runsaista istutuksista, jotka ryöppyvät toistensa lomassa. Esimerkki kuvastaa hyvin nykyaikaista näkemystä kodin vihreästä olohuoneesta kasveineen ja terassialueineen.

Paljon uutta, vähän vanhaa

Vaikka kasvilajien ja lajikkeiden kirjo on nykyään hyvin suuri ja kasvien saatavuus monin tavoin helpottunut, säilyttävät jotkut asemansa vuosikymmen toisensa jälkeen. Juhannusruusut, pihasyreenit ja jasmikkeet, syysleimut, jaloangervot ja hämyisten paikkojen varjoliljat ovat kestosuosikkeja, jotka kantavat elävää kulttuuriperintöä myös nykyajan puutarhoissa. Perinnelajeja ja monia vanhoja viljelykasveja istutetaan nostalgian vuoksi, mutta myös niiden kestävyyden tähden.

Myös koristeelliset hyötykasvit on löydetty uudelleen. Koristearvon lisäksi näistä monitoimikasveista korjataan runsasta satoa. Kasvava ruuanlaittoinnostus on lisännyt kiinnostusta sekä eksoottisten vihannesten että menneen ajan hyötykasvien käyttöön. Humalan tähkiä poimitaan teeksi ja sen valkaistuja versoja keitetään parsan tavoin. Komeaa härkäpapua kasvatetaan koristeeksi, mutta erityisesti sen satoisien palkojen vuoksi. Heleän sinisenä runsaasti kukkivaa sikuriakaan ei ole unohdettu, vaan sitä kylvetään taas koristeeksi ja käytetään salaattiin.

Puutarhojen pienentyessä ovat myös marja- ja hedelmäkasvit tulleet erityisen suosituiksi koristekasveina.

Vanha omenapuu, selkeä nurmikko-alue ja monilajinen kasviryhmä rytmittävät siirtolapuutarhapihaa. Perinteikkäitten kasvien joukkoon mahtuu myös uudempia erikoisuuksia, kuten kuvan etualalla kasvava tummalehtinen syyskimikki ’Brunette’ *(Actaea simplex)*.

Ojasta allikkoon ja sieltä pois

Kasvitarjonnan monipuolistumisesta huolimatta on kotimaisten puutarhojen yleisilmeessä nähtävissä myös yksipuolistumista. Koko tontin kiertävä tuija-aita ja laaja, lyhyeksi leikattu nurmikenttä suurine kiveyksineen, eivät vastaa nykyajan luonnonmukaista puutarhakäsitystä.

Myös pienille kaupunkitonteille on mahdollista luoda luonnon monimuotoisuutta tukeva pihakokonaisuus. Uusimpiin, pelkistettyihin virtauksiin kuuluvat heinäistutukset, kunttapinnat ja pensaspuutarhat sopivat monilajisina mutta ilmeeltään hillittyinä suomalaiseen maisemaan hyvin. Arimmat lajit soveltuvat ruukuissa kasvatettaviksi täydennyskasveiksi, kestävimmät, kotimaiset taimet puutarhan keskeisiksi rakennusosiksi.