Lumikellot

Jos kevät on lämmin ja vähäluminen, lumikello (Galanthus) voi aloittaa kukintansa Etelä-Suomessa jo helmikuun lopulla. Maaliskuussa se alkaa viimeistään pilkistellä pälvipaikoissa ja aurinkoisilla seinustoilla.

Keväällä ensimmäiseksi maasta nousevat lumikellot (Galanthus) ihastuttavat puhtaanvalkoisella, nuokkuvalla kukallaan ja raikkaan vihreillä lehdillään niin, että niiden keräilystä on tullut maailmalla suosittu harrastus. Galanthofiilit maksavat jopa monta sataa euroa harvinaisten lajikkeiden sipuleista ja kokoontuvat lumikellotapahtumiin ympäri Eurooppaa tutustumaan toisiinsa ja rakastetun lajin uusiin, himottuihin lajikkeisiin.

puolivarjoinen

kosteahko ja humuspitoinen, mutta vettä läpäisevä kasvualusta

kevät

10–15 cm

Suomalaisissa puutarhoissa yleisin on yksinkertainen puistolumikello (Galanthus nivalis), mutta pikkuhiljaa jalansijaa ovat saamassa myös sen kerrannaiskukkainen lajike ’Flore Pleno’ sekä erilaiset jalostetut lajikkeet, joita on satoja. Nuokkuvan kukan lähempi tarkastelu vaatii kuitenkin kumartumisen miltei maan tasalle, ja lajikkeiden erottaminen toisistaan on vaikeaa. Lajityypilliset erot näkyvät yleensä kukan muodossa, terälehtien pituudessa ja niissä olevan vihreän tai keltaisen läikän muodossa.

Parhaiten lumikellot viihtyvät puiden ja pensaiden juurella, kosteahkossa ja humuspitoisessa mutta vettä läpäisevässä maassa. Kesällä kasvupaikka saa jäädä katveeseen, sillä auringon paahde kuivattaa lumikellojen sipulit helposti, jolloin ne voivat kadota kokonaan. Koska sipulit ovat kuivumiselle alttiita, ne kannattaa myös istuttaa syksyllä pian sen jälkeen, kun ne ovat tulleet kauppaan.

Lumikellot muodostavat viihtyessään tuuhean kasvuston, ja tuppaita on hyvä jakaa ajoittain. Helpointa se on keväällä kukinnan jälkeen, kun lehdet ovat vielä näkyvissä. Paakku nostetaan lapiolla ylös, sipulit irrotetaan toisistaan ja istutetaan heti uudelleen. Istutusta tulee kastella usean viikon ajan, jotta sipulit juurtuvat uudelleen eivätkä kuivahda.