Ruukkuviljely Yrtit Rosmariini Rosmariini on Välimeren alueelta kotoisin oleva monivuotinen, ainavihanta pensas. Rosmariini on perinteinen mauste- ja lääkekasvi. Kuivuutta kestävä yrtti Rosmariinia myydään sekä pensasmaisena että rungollisena versiona. Tuuhea ja tuoksuva yrtti on sellaisenaan kaunis erityisesti komean ruukun parina. Rosmariinit eivät selviä Suomen talvesta, joten ne on syytä kantaa sisälle. Vähäeleinen vihreä yrtti sopii myös jämäkäksi seuralaiseksi toisille kasveille. Kuivuutta kestävä rosmariini kannattaa istuttaa kasvimaalla kohopenkkiin tai viljelylaatikkoon. Kasvatusastiaksi sopii myös saviruukku, joka haihduttaa pinnaltaan. Istuta rosmariini hiekansekaiseen multaan ja tee varastolannoitus ripottelemalla ruukun pohjalle lantarakeita. Näin ravinteet liukenevat multaan pikkuhiljaa ja kasteluun riittää pelkkä vesi. Rosmariini säilyttää arominsa melko hyvin kuivattunakin. Rosmariini sopii erityisesti riistan ja lampaanlihan seuraksi. Hidaskasvuinen yrtti kannattaa ostaa taimena. Rosmariinin kasvatusastiaksi sopii myös saviruukku. Rosmariinin talvetus Rosmariinin talvettaminen ei yleensä onnistu ulkona, mutta viileä viherhuone tai valoisa ikkunalauta sopivat klassikkoyrtille. Talvettaminen onnistuu 10–15 asteen lämpötilassa valoisassa paikassa. Kasvivalo auttaa niitä menestymään talven yli. Huoneilmassa rosmariini kuivahtaa herkästi, joten ole tarkkana mullan kosteuden suhteen. Kevyt kuivahtaminen ei haittaa, mutta multa ei saa kuivua kokonaan. Jos talvehtiminen onnistuu, voit päästä nauttimaan rosmariinin sirosta kukinnasta kevättalvella. Suomessa myydään taimina pääsääntöisesti pystykasvuista tai rungolliseksi leikattua rosmariinia. Etelä-Euroopasta tuttua, lamoavakasvuista rosmariinia on meillä harvoin saatavilla. Viikon luetuimmat 1. KEITTIÖTARHA Herneiden kasvatus 2. KEITTIÖTARHA Paljon satoa pieneltä alalta 3. Kasvimaa ja lavatarha Peruna Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 8.5.2023 Teksti Johanna Vireaho ja Kati Jukarainen Lähde 27 vinkkiä: Etelän herkut talven yli – Kotipuutarha 9/2018 ja Kesä leiskuu ruukuissa – Kotipuutarha 5/2018 ja Hyötyistustus kukkimaan – Kotipuutarha 4/2015 Kuvat Maija Astikainen ja Teija Tuisku Avainsanat rosmariiniyrttien kasvattaminenyrttien kasvatusyrttien talvettaminenyrttikasvi Kiinnostuitko? Kotipuutarha-lehti on uudistunut! Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 € Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Yrtit Kasvata teeyrttejä Yrtit Tilli Yrtit Villiyrttejä omalta pihalta Esikasvatus Yrttien kasvatus KEITTIÖTARHA Mintut Lataa lisää