Havukasvit Marjakuuset Marjakuuset (Taxus) ovat yleensä pieniä, usein pensastavia ja monirunkoisia puita. Marjakuusien erityispiirre on, etteivät ne eritä lainkaan pihkaa. Marjakuusia kutsutaan ikuisuuspuiksi, niillä on kyky kasvattaa puun tyvellä olevista silmuista vesoja kehäksi kuolevan vanhan runon ympärille. Puu voi näin kasvaa jopa tuhansia vuosia. marjakuuset puolivarjo–varjo syvämultainen, läpäisevä ja ravinteikas kasvualusta 3–6 m I–V Marjakuuset ovat vaativia kasvupaikkansa suhteen ja kasvavat parhaiten kalkkipitoisessa maassa. Ne sietävät hyvin voimakastakin varjostusta, ja varjostavat tehokkaasti myös itse tuuhealla neulastollaan. Marjakuusen istuttamisessa kannattaa huomioida se, että se on vahvasti myrkyllinen lähes kaikilta osiltaan. Marjakuusen kasvutapa on luonnostaan tuuhea, ne kasvavat melko nopeasti ja kestävät leikkausta. Marjakuusi onkin hyvä valinta leikattavaksi havupuuaidaksi. Se kestää säännöllistä muotoonleikkausta ja kasvattaa terhakkaasti uusia versoja. Marjakuuset ovat talvenarempia kuin esimerkiksi tuijat, eivätkä siedä yhtä hyvin auringonpaahdetta. Nuoret taimet on varjostettava kevättalvella. Suomessa koristepensaiksi myytävät marjakuuset ovat yleensä japaninmarjakuusia (T. cuspidata) tai euroopan- ja japaninmarjakuusen risteymiä kartiomarjakuusia (T. x media). Euroopanmarjakuusta (T. baccata) tavataan luonnonvaraisena Ahvenenmaan saaristossa, mutta se ei ole kestävä muualla maassamme. Marjakuuset ovat Dendrologian Seuran valitsema Vuoden puuvartissuku 2022. Lähteenä käytetty mm. Dendrologian seuran artikkelia marjakuusista. Männyt Havukasvit Pienet alppiruusut Pensaat Koreanpihta Havukasvit Atsaleat Pensaat Viikon luetuimmat 1. Puutarhanhoito Uudista kasviryhmiä syksyllä 2. Puutarhanhoito Ruukkukasvien talvettaminen 3. Puutarhanhoito Ruukkupuutarhan syksy Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 27.1.2023 Kuvat Teija Tuisku Avainsanat marjakuuset marjakuusi Taxus Kiinnostuitko? Kotipuutarha-lehti on uudistunut! Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 € Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Havukasvit Männyt Havukasvit Katajat Havukasvit Koreanpihta