Kirjopikarililja

Viininpunainen, shakkiruutukuvioinen kirjopikarililja (Fritillaria meleagris) ja sen valkoinen ’Alba’-muunnos tunnetaan pitkäikäisinä pikarililjoina. Keski-Euroopassa ja Venäjällä luonnonvaraisena kasvava niittylaji lisääntyy ahkerasti siemenistäkin.

Kirjopikarililja (Fritillaria meleagris) viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisella kasvupaikalla. Mieluisin kasvupaikka on kosteahko niitty tai luonnonnurmi. Kirjopikarililja sopii istutettavaksi matalien kevätkukkien, kuten esikkojen, kiurunkannusten ja pienten sipulikukkien seuraan. Se on omiaan myös harvan nurmikon kaunistajana ja myöhään nousevien perennojen kaverina. Kirjopikarililja kasvaa noin 30 cm korkeaksi. Sen varret ja lehdet lakastuvat kukinnan jälkeen, kuten sipulikasveilla yleensäkin.

Pikarililjojen tenhovoimaan kuuluvat niin terälehtien harvinaislaatuinen ruutukuvio, väritys kuin viehättävä, kukkien kauneutta piilotteleva kasvutapakin. Kukkiin pitää katsoa sisälle, jotta näkee niiden kauniit yksityiskohdat.

aurinko–puolivarjo

kosteahko niitty tai luonnonnurmi

kevät

15–30 cm

Kirjopikarililja (F. meleagris) on helppohoitoinen laji. Kuvassa valkokukkainen ’Alba’.

Älä aikaile istutuksessa

Kirjopikarililjojen sipulit istutetaan syyskuussa 5 cm syvyyteen ja noin 10 cm välein. Sipulit kannattaa käydä ostamassa heti kun ne saapuvat kauppoihin ja istuttaa myös samantien. Kasvuunlähtö riippuu pitkälti sipulin tuoreudesta ja kunnosta. Useista suomuista koostuvista sipuleista puuttuu haihdunnalta suojaava kuori, joten ne nahistuvat herkästi. Jos taas sipulit ovat pitkään muovipussissa, ne voivat mädäntyä.

Jos sipulin keskellä on kuoppa, se kannattaa asettaa maahan hieman kyljelleen, jottei poteroon kerry mädättävää kosteutta. Vaikka syksyllä istutetusta pikarililjasta ei näkyisi keväällä piippaakaan, ei kasvupaikkaa kannata mennä tonkimaan. Pikarililja saattaa toisinaan huilia maassa yhden kauden yli ja kukkia vasta seuraavana keväänä