Sipulikukat Narsissit Narsissit (Narcissus) kukkivat kymmeniä vuosia paikoissa, joissa herkemmät sipulikasvit taantuvat muutamassa vuodessa. Kasvisuku on innostanut myös jalostajia, sillä lajikkeita on jo noin 25 000. Narsisseissa on mistä valita! Viljeltävät narsissit ovat enimmäkseen luonnossa tavattavien lajien risteymiä, jotka on jaettu 12 ryhmään paljolti kukan muodon perusteella. Kukka koostuu kuudesta isosta kehälehdestä ja niiden keskellä sijaitsevasta lisäkehästä, jota sanotaan torveksi tai kruunuksi. Narsissit istutetaan muiden sipulikukkien tapaan syksyllä. Narsissit sopivat pensaiden alle ja perennojen joukkoon. Varhaisimpien narsissien lehdet kuihtuvat ennen kuin ruoho kasvaa pitkäksi, joten ne sopivat myös nurmi- ja niittyalueille, joissa ei kävellä. Myöhäisempien lajikkeiden pitää olla niin voimakkaita ja korkeita, että ne pärjäävät kilpailussa heinien kanssa. Luonnollisimmilta näyttävät lajikkeet, joilla on pienehköt yksinkertaiset kukat. Tällaisia ovat esimerkiksi torvinarsissi ’W.P. Milner’ ja valkonarsissi ’Actaea’. Kevättalven ruukkuviljelyyn valitaan yleensä matalia ja tanakkavartisia narsisseja. Lajikkeistoa hallitsee 25 senttiä korkea, kirkkaankeltainen ’Tête-à-Tête’. Muita varhain kukkivia, alle 30-senttisiä viljelymuotoja ovat esimerkiksi syklaaminarsissit ’February Gold’ ja ’Peeping Tom’. Valkonarsissi ’Actaea’. Narsissi aurinko–puolivarjo rinne, kohopenkki tai kivikko kastele tarpeen mukaan istuttaessa sekä kukinnan ja lehtien kasvuna aikaan lievästi hapan maa kevät–alkukesä 20–50 cm Näin saat narsissit viihtymään Valitse narsisseille aurinkoinen tai puolivarjoinen paikka. Ihanteellisia kasvupaikkoja narsiseille ovat rinne, kohopenkki ja kivikko. Istuta sipulit varhain syksyllä, jota ne ehtivät juurtua ennen maan jäätymistä. Kastele narsisseja tarpeen mukaan istuttaessa sekä kukinnan ja lehtien kasvuna aikaan.Kesällä maa saa kuivua, kun sipuli lepää. Kalkitse ja lannoita tarvittaessa vähätyppisellä lannoitteella. Keskiravinteinen, lievästi hapan maa kelpaa hyvin. Narsissien kasvatus Kestotilaaja! Lue lisää narsisseista näköislehdestä Kukintaa keväästä toiseen – Kotipuutarha 9/2020 26 vinkkiä: Kevät tuo narsissin – Kotipuutarha 3/2018 Narcissus – Suuren suvun sitkistelijät – Kotipuutarha3/2014 Katso myös Käärmeenlaukka Luonnonkasvit Talventähti Sipulikukat Kevätkurjenmiekka Sipulikukat Laukat Sipulikukat Darwintulppaanit Sipulikukat Sahramit Sipulikukat Viikon luetuimmat 1. Lukijamatka Puutarhaideoita Tukholmasta 7.–10.6.2024 2. Pihasuunnittelu Huomio sisääntuloihin 3. Huonekasvien hoito Huonekasvien taudit ja tuholaiset Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 17.2.2023 Kuvat Hanna Marttinen ja Teija Tuisku Avainsanat Narcissus narsissit Kiinnostuitko? Kotipuutarha-lehti on uudistunut! Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 € Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Sipulikukat Hyasintti Sipulikukat Talventähti Sipulikukat Kirjopikarililja Sipulikukat Kevätkurjenmiekka Sipulikukat Lumikellot Lataa lisää