Perennapenkin suunnittelu

Perennapenkin suunnittelu on kuin karkkikaupan hyllyjen edessä seisoskelu. Kaikkea tekisi mieli, mutta lopulta maltti on valttia :)

Perennaryhmän paikka

Aloita perennapenkin suunnittelu paikan valinnalla. Oikea kohta löytyy katselemalla näkymiä niin talon sisältä kuin ulkoakin. Jos perennaryhmää haluaa ihailla sisältä käsin, on ikkunoiden korkeudella merkitystä. Perinnetalon ikkunat ovat korkealla, joten kasviryhmät on syytä viedä riittävän etäälle talosta. Taloissa, joissa ikkunat ulottuvat lattiaan asti, perennaryhmät voi istuttaa hyvinkin lähelle taloa, mutta uusien rakennusmääräysten mukaan ei kuitenkaan metriä lähemmäksi talon seinää. 

Perennaryhmän muoto ja kasvivalinnat

Kun istutuksen koko ja muoto on päätetty, ryhmitellään tarvittavat kasvit korkeuden mukaan. Ryhmittelyyn vaikuttaa katselusuunta. Yleensä korkeat kasvit asetetaan taustalle ja korkeutta porrastetaan alaspäin asteittain etualaa kohti.

Jos istutus aukeaa eri suuntiin, silmäile paikkaa joka suunnasta. Mistä suunnasta haluat sen näyttävän parhaimmalta? Kevään ensimmäisiä kukkijoita ihailet ehkä enemmän keittiön ikkunasta tai sisääntulon vierestä, keskikesän kukkaloiston toivot ehkä aukeavan upeimmin terassin oleskelualueelta. Jos istutusryhmää katsellaan joka puolelta, sen on hyvä olla keskeltä korkeampi ja madaltua reunoja kohden.

Kasvien valinnassa otetaan huomioon kasvupaikan olosuhteet. Siis onko paikalla aurinkoista vai varjoista ja onko maaperä kuiva vai kostea. Jokaiseen paikkaan löytyy sopivia kasveja. Vaikeilla paikoilla, esimerkiksi savimaalla perennapenkki kannattaa perustaa maanpintaa ylemmäs eli tehdä kohopenkki.

Tarkista valitsemiesi lajien ja lajikkeiden korkeudet, lehtimuodot, kasvutapa, kukinta-aika, lajien leviävyys sekä kukkien väri ja sävy, ennen kasvien lopullista sijoittelua.

Mieti millaisen värimaailman haluat. Aurinkoisella paikalla kirkkaat värit pääsevät oikeuksiinsa, kun taas vaaleat sävyt erottuvat parhaiten varjoisammalla paikalla. Voit myös valita kasvit siten, että penkin värimaailma vaihtuu kesän mittaan kevään heleistä pastelleista syksyn räiskyviin oransseihin ja keltaisiin.

Ota huomioon myös perennojen ”käyttäytyminen” kesän mittaan. Aikaisin keväällä kukkivia kasveja ei aina kannata laittaa penkin etureunaan, vaikka ne olisivat matalia. Esimerkiksi unelmatädyke, kevätvuohenjuuri ja vuorikaunokki ränsistyvät kukinnan jälkeen. Niiden paikka onkin penkin keskustassa, missä muut kasvit peittävät niitä sopivasti.

Kepeä, leikkisä ja värikäs penkki on kuin tarhurin karkkipussi.
Suunnitelma ja piirros: Kati Jukarainen.

Mallisuunnitelmassa värimaailma on vaaleanpunaisen ja violetin hallitsema, mutta joukossa on piristävää keltaista. Tämä istutus on suunniteltu esimerkiksi aitaa vasten aurinkoiselle paikalle. Näyttävät jaloritarinkannukset on sijoitettu taakse ja niiden eteen on istutettu purppuratulikukkaa, orkidealiljoja, värililjoja sekä valkoista päivänkakkaraa. Reunoilla ja edessä kukkivat tiiviskasvuiset jättipoimulehdet, joiden kukinnot katkaistaan ennen siementämistä. Penkin reunassa tuovat ryhtiä pikkupensaat pikkukeijuangervo ja keltajapaninangervo, jotka toistavat samaa väriskaalaa. Keväällä penkin valtaavat tulppaanit.

Kiinnostuitko?

Kotipuutarha-lehti on uudistunut!
Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 €

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
Tilaa nyt