Pihasuunnittelu Puut Ihanat kukkapuut Kevät ja alkukesä ovat hurmaavan kaunista aikaa, kun kirsikat, luumut, päärynät ja omenat kukkivat vuorollaan. Kyseessä on todellinen kukkaisjuhla! Jokaiseen kotipihaan löytyy sopiva kukkiva hedelmäpuu. Hedelmäpuiden kukinta-aika Päärynän, kirsikan ja luumun kukinta ajoittuu eteläisessä Suomessa tavallisesti noin toukokuun puolivälin tienoille. Omenan kukinta alkaa parisen viikkoa näiden jälkeen. Kukinnan ajankohta riippuu kasvuvyöhykkeestä, pihan mikroilmastosta, lajikkeesta ja sen alkuperästä sekä ennen kaikkea kevään etenemisestä. Kukinta-ajan ratkaisee kasvupaikan lämpösumman kehittyminen, joten eri vuosina kukinnan alkamisessa ja päättymisessä voi olla samallakin kasvupaikalla jopa parin viikon ero suuntaan tai toiseen. Omenapuut aloittavat kukintansa parisen viikkoa muiden hedelmäpuiden jälkeen. Hedelmäpuiden kukinta on paitsi puutarhureiden, myös pölyttäjien mieleen. Vaaleanpunainen unelma Yhä useammin kotipihaan halutaan vaaleanpunaisena pilvenä kukkiva puu. Kestävin vaaleanpunakukkainen kirsikkapuu on rusokirsikka (I–III). Sen sijaan kerrannaiskukkaiset ja vaaleanpunaiset japaninkirsikat ovat meillä arkoja suotuisimmillakin kasvuvyöhykkeillä. Kerrannaisista kirsikoista kestävin lienee I–II-vyöhykkeille suositeltu valkokukkainen schalininkirsikka. Punaisesta kukinnasta unelmoivan kannattaa tutkailla myös purppuraomenapuiden valikoimaa, jossa on niin vaaleanpunaisia, pinkkejä kuin tummanpunaisiakin lajikkeita. Monien lajikkeiden, kuten ’Aamurusko’, ’Linnanmäki’, ’Kadet’ eli ’Cowichan’ ja ’Rixi’, eduksi voi myös lukea helsinkiläisen alkuperän. Rusokirsikka on vaaleanpunakukkaisista kirsikkapuista kestävin. Kirsikkapuut Purppuraomenapuut 5 x kukkiva puu Kukkapuiden joukosta löytyy kestäviä lajeja ja lajikkeita lähes koko maahan. Esimerkiksi marjaomenapuu menestyy Etelä-Lapissakin, sitä sirompi siperianomenapuu pärjää Oulun korkeudelle asti. ’Yleinen Keltaluumu’ on vanha lajike. Se vaatii toisen lajikkeen pölyttäjäksi muodostaakseen satoa. ’Hopa’-purppuraomenapuu kukkii runsaasti. Lajike on peräisin 1920-luvulta ja se kestää vyöhykkeillä I-IV(V). Päärynäpuu ei mahdu ihan pieneen pihaan. Kuvassa lajike ’Bessamjanka’. Pienenä koristepuuna kasvatettavan mustaluumun (Prunus x cistena) tumma lehdistö korostaa vaaleanpunaisten kukkien herkkyyttä. Kriikuna on luumun pienihedelmäinen, kestävä alalaji. Sitä on kasvatettu Pohjolassa jo 1700-luvulta saakka. Huomioi ainakin nämä kukkapuuta hankkiessa Mieti, millainen puu pihaan mahtuu. Valinnanvaraa on etenkin omenoissa. Päärynät saattavat kasvaa jopa 10-20 metriä korkeiksi puiksi. Kirsikat ja luumut ovat luontaisesti pienehköjä, 3–5-metriseksi kasvavia puita. Hedelmäpuut viihtyvät parhaiten aurinkoisessa tai valoisassa paikassa. Menestymisen kannalta olennainen seikka on lisäksi kuohkea ja paksumultainen maa. Hedelmäpuun taimi kannattaa istuttaa varsinkin savimaassa kumpareeseen. Omenapuista löytyy valinnanvaraa monenlaiseen pihaan. Hedelmäpuu säleikköön Nurkkapuu – omenapuu siemenestä Hei tilaaja! Lue koko juttu ”Kotoinen hanami – Puutarhan kukkaviikot!” Kotipuutarhan numerosta 4/2021. Siirry tästä näköislehtiarkistoon Viikon luetuimmat 1. Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi 2. Puutarhanhoito Puiden talvisuojaus 3. Puutarhanhoito Sipulikukkien istutus Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 7.5.2024 Teksti Outi Tynys Lähde Kotoinen hanami – Puutarhan kukkaviikot! (nro 4/2021) Kuvat Teija Tuisku Avainsanat hedelmäpuukirsikkapuukriikunaluumupuuomenapuupäärynä Kiinnostuitko? Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan. Saat seuraavat 4 lehteä vain 29 €! Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puut Kasvata puu siemenestä Puutarhanhoito Puiden talvisuojaus Puutarhanhoito Välimerellinen ruukkupuutarha