Pensaiden leikkaus

Useimmat koristepensaat tarvitsevat saksimista silloin tällöin. Säännöllisellä leikkaamisella lehtipensaat pysyvät sopivan ilmavina ja terveinä. Havupensaat tarvitsevat hoitoleikkausta lähinnä talvituhojen vuoksi.

Miksi pensaita kannattaa leikata?

Vanhemmiten lehtipensaat kasvavat usein liikaa korkeutta, harvenevat ja ränsistyvät. Leikkaamalla pensaita suunnitelmallisesti, saat pidettyä ne kauniina ja elinvoimaisina pitkään. Leikkauksen jälkeen pensaat alkavat yleensä kukkia paremmin, koska oksat saavat leikkuun jälkeen enemmän tilaa ja valoa. Huomioi, että toisen vuoden versoilla kukkivat pensaat eivät kuki heti leikkausta seuraavana vuonna. Pensaiden ulkonäkö nuorenee, sillä leikattu kasvi kasvattaa runsaasti uusia versoja. Kasvu pysyy myös kurissa, jos vähennät versojen lukumäärää myös tulevina vuosina.

Keijuangervo (Spirea japonica ’Little Princess’) uusiutuu hyvin leikkauksen jälkeen ja jatkaa taas kukkia ahkerasti.

Milloin pensaita leikataan?

Saman vuoden versoilla kukkivat lajit, kuten pallohortensia (Hydrangea arborescens), leikataan aina keväällä. Edellisen vuoden versoilla kukkivat lajit, kuten norjanangervo (Spiraea ’Grefsheim’), kannattaa leikata vasta kukinnan jälkeen.

Kevät ennen silmujen puhkeamista on useimmille lajeille paras leikkausaika. Sääolot ja kevään eteneminen kannattaa ottaa huomioon. Etelä-Suomessa leikkaamaan voi päästä jo maaliskuussa, pohjoisessa ehkä vasta toukokuussa. Syksyllä ja talvella sienitaudit iskevät leikkuupintoihin helpommin kuin kuivalla säällä keväisin.

Vahingoittuneita oksia voi siistiä milloin vain.
Havupensaiden kuivuneita oksia voi leikata milloin vain kasvukauden aikana. Muuta leikkausta havupensaat eivät yleensä tarvitsekaan. Tuivioiden (Microbiota decussata) leikkauksessa kannattaa malttaa. Joskus aikaisin keväällä ruskettuneelta näyttävä oksa virkoaakin kesän tultua.

Mitä pensaita leikataan – mitä taas ei?

Kaikkia pensaita ei tarvitse leikata. Esimerkiksi vaahteransukuiset (Acer) pensaat ja pikkupuut kasvavat usein terveempinä, kun niihin ei kajota. Joidenkin pensaiden luonnollinen kasvutapa – esimerkiksi kääpiöpunapajun (Salix purpurea ’Gracilis’) pyöreys – kärsii leikkaamisesta.

Hidaskasvuisia lajeja, kuten syreenejä, ei tarvitse leikata vuosittain. Parempi kuitenkin leikata säännöllisesti esimerkiksi 3 tai 5 vuoden välein vähän kuin roimasti 10 vuoden välein. Nopeakasvuiset lajit, kuten japaninangervot, voit leikata vaikka joka vuosi.

Jotkut pensaat vaativat yksilöllisen erikoisleikkauksen, jossa poistetaan heikot versot ja lyhennetään voimakkaita versoja. Tällaisella leikkauksella edesautetaan komeaa kukintaa. Yksilöllisesti leikataan mm. syyshortensiat, neilikka- ja ryhmäruusut.

Ryhmäruusujen kevätleikkauksessa säästetään 3–5 vahvinta versoa, jotka leikataan noin 10 cm korkeudelta maanpinnasta. Heikot ja kuolleet versot poistetaan kokonaan.
Alppiruusuja leikataan vain tarvittaessa esimerkiksi, jos oksa on vaurioitunut lumen painosta.

Harvennusleikkaus vai alasleikkaus?

Leikkaus on kasville aina shokki. Sen täytyy paikata haavapinnat ja kerätä voimia uuteen kasvuun.

Harvennusleikkaus on turvallinen vaihtoehto. Siinä poistetaan muutamia vanhimpia oksia lähes maan rajasta. Harvennusleikkaus sopii hyvin mm. atsaleoille (Atsalea), jasmikkeille (Philadelphus), herukoille (Ribes), onnenpensaille (Forsythia) ja tuomipihlajille (Amelanchier).

Alasleikkaus on raju toimenpidea. Se sopii vain elinvoimaisille ja nopeakasvuisille pensaille, kuten happomarjat (Berberis), hansaruusut (Rosa ’Hansa’), tuoksuvatukka (Ribes odoratus) ja useimmat pensasangervot (Spiraea).

Harvennusleikkaus sopii useimmille pensaille. Tässä poistetaan syreenin (Syringa) vanhimpia versoja, jolloin pensas nuorentuu.
Alasleikkaus on raju toimenpide ja se sopii vain voimakkaasti versoville lajeille, kuten pensasangervoille. Kuvassa parturoidaan keijuangero.

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 29 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
Tilaa nyt