Blogi Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf

Perennojen kylvö siemenistä – osa kaksi

Moni perennoja kylvämään innostunut on kysellyt lisäohjeita, joten tässäpä niitä!

Perennojen kylväminen on pääosin pöllön helppoa puuhaa ja ilolla oonkin kesän aikana vastaillut kysymyksiin liittyen siihen miten kylvön jälkeen edetään. Kylväminen käytiinkin läpi keväällä ilmestyneessä videossa, joten jos se jäi välistä, niin katso se ensin!

Itsehän hoidan lähes poikkeuksetta kaikkia kasveja niin huonosti kuin mahdollista, osin olosuhteiden (remppa) ja osin mielenkiinnon vuoksi. Mua kiinnostaa miten vähällä vaivalla mikäkin kasvi pärjää – alkaako se nuutua vai sitkistyykö ja missä vaiheessa kohdataan kriittisiä hetkiä näiden tilanteiden välillä.

Siemenestä kylvetyt perennat on sitkeitä

Siemenistä kylvetyt perennat ovat kuitenkin pääosin niin sitkeitä tapauksia, että näiden kohdalla ei yleensä tarvitse paljon huolehtia saati nähdä vaivaa.

Vai mitä sanotte tästä huhtikuisesta kuvasta? Vaikka ohjeistin teitä pitämään perennakylvöt katoksen alla suojassa vesisateelta, niin omani toki sijoitin kevättulvien keskelle, jossa ruukkujen pintaan kasvoi paksu jääkuori ja ruukut hautautuivat 15 senttiä syvään jääkerrokseen. Voin myöntää, että kesti jonkin aikaa, ennen kuin sain ruukut tuolta irrotettua!

Mutta mitä tekivät perennojen siemenkylvöt?

No ne kasvoi kohisten heti kun kelit alkoi olla otolliset!

Perennojen taimikasvatus

Mutta mun piti kertoa teille, että mitä tehdään näille siemenkylvöille kesän aikana…

Perennojen ruukut eivät kaipaa aluslautasia missään vaiheessa.

Omani annoin vahvistua ensin melko pitkään vanhan tuijan puolivarjossa ja jossain vaiheessa kesäkuussa siirsin perennojen taimiruukut hiukan valoisampaan kohtaan, jossa kevyttä varjoa tarjosi tuulessa keinuva heinikko.

Sanoisin, että mitä pienemmissä poteissa ja ruukuissa sun perennat kasvaa, niin sitä enemmän kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei perennavauvala sijaitse liian porottavassa paahteessa. Tässä kuvassa näkyvien taimien kasvu on jo niin pitkällä, että nämä olisi hyvin voinut jo aikaisemmin koulia omiin potteihinsa vankistumaan.

Kouliminen usein kiihdyttää ja vahvistaa kasvin kasvua, joten siksi sitä ei kannata välttämättä pitkittää. Koulimisen voi halutessaan perennojen kohdalla tehdä pikkupotteihin, jotka upotetaan sitten ensimmäiseksi talveksi vaikkapa hiekkaiseen hyvin ojitettuun penkkiin taikka sitten pikkutaimet voi siirtää heti suoraan kukkapenkkiin omalle kasvupaikalleen. Suoraan kasvupaikalle siirrettäessä kannattaa kuitenkin huomioida, että pikkutaimet ei vielä pärjää kilpailussa valosta ja elintilasta rehevien perennojen vieressä, joten pidä huoli, että pienille jää oikeasti tilaa ja valoa kasvaa.

Rikkaruoho vai kukka?

Yksi huomionarvoinen asia on, että vaikka perennojen siemenet kylväisi rikoista puhtaaseen multaan, niin keväällä ilmassa leijuu jo niin suuri määrä kaikenlaista siementä, että helposti voi käydä näinkin.

Tässä purkissa ei tietääkseni kasva yhtäkään punatähkää, vaan pelkkiä tuulen mukana tulleita rikkoja! Jos et tiedä miltä rikkaruoho ja kylvämäsi perenna näyttävät, niin asiaa helpottaa jos on kylvänyt useampaa eri perennaa. Silloin voi aika helposti tarkistaa onko esimerkiksi kaikissa purkeissa jotain samannäköistä kasvia ja aloittaa niiden poistamisella. Kun purkkiin tulee vähän väljyyttä, sieltä usein paljastuu jotain, jota kasvaa vain ko. purkissa ja jonka voi hyvällä syyllä olettaa olevan sen kylvetyn perennan taimi!

Tässä on yksi mysteeripurkki, johon olen tikun mukaan kylvänyt toiselta harrastajalta saadun, alunperin valkoisen pensaskärhön siemeniä. Rikat poistettuani jäljelle jäivät kuvan taimet, joten aika näyttää mitä heistä kehkeytyy. Kärhöt risteytyvät ilmeisesti helposti, joten jos nämä kasvaa isoiksi asti on tosi jännä nähdä mitä niistä tulee. Yhden valkoisen kukkapilven kyllä toivoisin, joten pidetään peukkuja.

Tämän purkin osalta kasvu on kuitenkin nyt niin herkässä sirkkalehtivaiheessa, että täytyy tarkkailla miten nämä tästä lähtevät kehittymään. Luulen, että kunhan ensimmäiset oikeat lehdet ilmestyvät, siirrän nämä suoraan penkkiin kasvamaan. Jos päädyn hautaamaan tämän purkin penkkiin sellaisenaan, niin täytyy ehkä koittaa nostaa koko multapaakku pois ja lisätä pohjalle sen verran multaa, jotta taimet eivät jää purkkiin noin syvälle. Talvella siihen saattaisi muuten kertyä jäätä kun vesi ei pääse valumaan pois sivusuunnassa. Myös kellarissa talvetus olisi mahdollista, mutta kun kellaria ei ole, niin eipähän tarvitse nähdä vaivaa.

Jos nyt muuten joku tietää, että kärhön taimet eivät koskaan voi olla kyseisen kuvan kaltaisia, niin kertokaa ihmeessä! :D Tällä kertaa kaikki kylvämäni perennat olivat sellaisia, joita en ollut aiemmin kylvänyt, joten allekirjoittaneella ei ole mitään hajua miltä niiden pitäisi näyttää!

Perennat kasvimaalle

Itse en tainnut ehtiä lannoittamaan taimiani kertaakaan kesän aikana, mutta hengissä pysyivät. Vaikka kylvin siemenet melko runsaaseen multatilaan, ovat taimien juuret täyttäneet sitä jo ihan hyvin. Aika olikin nyt siirtää nämä pois purkeistaan.

Mulla ongelmaksi muodostui vain se, että varsinaisia kukkapenkkejä ei koko tontilla vielä ole olemassa, joten nämäkin perennat jouduin istuttamaan väliaikaisesti kasvimaan penkkeihin.

Perunannoston jälkeen vapautunut penkki sai ensin maanparannusta hevosenlantakompostista ja sitten vaan taimia erottelemaan!

Nämä taimet olivat ihanan vankkoja. EDIT: Olin kirjoittanut purkkiin punatähkä, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni täytyykin nyt korjata tänne, että luulen, että tässä on saattanut mennä kylväjällä punatähkä ja punahattu sekaisin. No, se jää nähtäväksi. Punatähkä (ja myös punahatut!) on muuten yksi parhaista perhoskasveista, mutta nykyään harmillisen epäsuosittu. Joten jos Liatris spicata on sulle aivan tuntematon perenna, niin osta siemeniä, kylvä ja jaa taimia kavereillekin. Perhosia on ainakin meillä ollut tänä vuonna huomattavasti vähemmän kuin edelliskesänä ja samoin hyttysiä. Näinä hyönteiskadon ja ilmaan höyrystyvien hyttysmyrkkyjen voittokulun aikoina jopa hyttysten häviäminen harmittaa, mutta toivotaan että kyseessä on vain hetkellinen notkahdus kannoissa. Kimalaisia on ainakin riittänyt meillä entiseen tapaan.

Tässä kuvassa on (oletettavasti) jotain ukonhatun taimia ja näitä vähän epäilytti sijoittaa kasvimaalle myrkyllisyytensä vuoksi, mutta täytyy vaan saada ne muualle kasvamaan ennen kuin alkavat kukkia ja siementää. Kauhea palapeli muuten tämä vanhan pihan kunnostus, mutta siitä lisää ehkä joku toinen kerta!

Ukonhatut levittelin penkkiin melko lähelle toisiaan, koska lähtö on heillä kuitenkin edessä.

Tässä vaiheessa voi sitten miettiä kahta asiaa; Kuinka monta ukonhattua tähän puutarhaan mahtuu ja olisiko kannattanut laittaa taimet säntillisiin riveihin, niin katteen levittäminen olisi ollut ihan pikkuisen helpompaa…

Oli miten oli, siellä ne nyt nököttävät (kuvassa pisamakello-oletetut) ja toivotaan, että selviävät talvesta eivätkä maistu vesimyyrälle.

Näin vaikeaa se perennojen siemenkylvöjen jatkohoito on, eli mitä tähän nyt voisi sanoa. Iskekää ne penkkiin vaan kunhan ovat vähän vankistuneet. Niitä tulee kuitenkin niin paljon, että ongelmaksi muodostuu lähinnä se, jos yhtäkään ei raaski heittää pois :D

Tässä kuvassa muuten näkee miten aikaisemmin penkkiin siirretyt siemenkylvöt on jo paljon pidemmällä kasvussaan. Ylemmässä kuvassa tarhasalkoruusua ja alemmassa neidonkieltä, jonka tosin muistan olevan paljon karvaisempaa. Ehkäpä ensi vuonna tämä kaksivuotinen kasvi sitten on karvaisempi, ellei siemenpussit ole menneet kylväjältä aivan sekaisin. Ja kyllähän kasvien olemus muuttuu usein paljonkin ensimmäisen vuoden jälkeen.

Tämän neidonkielen kohdalla kyllä vähän mietityttää, että mihin sen oikein haluan kasvavan. Metsämansikkaniitylla se saattaa muodostua liian dominoivaksi, mutta kimalaisten takia haluaisin sen kyllä johonkin… Onneksi on koko talvi aikaa miettiä!

Mitäs teidän kylvöille nyt kuuluu ja ootteko jo miettineet ensi talven siementilauksia?

  • Ei ole kommentteja.
  • Lähetä kommentti

    This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

    Tilaa Kotipuutarha-lehti

    Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
    Tilaa nyt