Satokausi alkaa

Ihan parasta elokuussa on itse kasvatettu sato! Monen hyötykasvin pääsato kypsyy nyt. Valitsimme kolme keittiötarhan herkkua, katso ideoita niiden säilöntään!

Sadonkorjuu käyntiin

Ensisadossa tuntuu olevan jotain samaa kuin alkukesän ensimmäisissä päivissä – innostus siitä, että tästä tämä kaikki ihanuus vasta kunnolla alkaa! Hyötytarha antaa parastaan elo–syyskuussa, kun pääsato valmistuu.

Tärkeää sadonkorjuussa on tutustua lajikohtaisiin suosituksiin. Jotkut lajit hyötyvät sadon poimimisesta aikaisessa vaiheessa, mutta joidenkin maku ja säilyvyysominaisuudet vain paranevat, kun sadonkorjuuta pitkitetään. Katso alta suositukset!

3 x herkullista satoa

Valitsimme kolme herkullista satokasvia joiden äärellä hihkumme innosta. Ainakin näillä aiomme herkutella elokuun hämärtyvissä illoissa:

Tomaatit

Kun kerran maistaa itse kasvattamaansa tomaattia, ei entiseen ole paluuta. Miten ne voivatkaan olla niin herkullisia?

Tomaattien satokausi on heinäkuun puolivälistä syyskuulle. Tomaattiviljelijä voi kuitenkin olla ihmeissään, kun pääsato ryöpsähtää valmiiksi. Miten ihmeessä kaiken tämän saa säilöttyä?

Tomaattisatoa voi hyödyntää moneen: napostella sellaisenaan, lisätä salaatteihin, tehdä tomaattikeittoa – lista on lähes loputon! Raa’aksi jääneet vihreät tomaatit voi myös hapattaa. Tomaatit kaipaavat kuitenkin pitkän hapatus- ja maustumisajan.

Suosittelemme lämpimästi testaamaan myös herkullista ketsuppireseptiä, joka löytyy alta olevasta artikkelista.

Tomaattisadon määrä voi yllättää pääsadon kypsyessä.

Herkkuja marjapensaista ja hedelmäpuista

Vattuja kypsyy nyt litrakaupalla ja pensasmustikoiden sadonkorjuu kestää elokuun puoliväliin. Alkukuusta saatavilla on vielä herukoita ja karviaisia. Kuun loppupuolella kypsyvät karhunvatut ja muut erikoisemmat vatukat, kuten boysenmarjat. Luumut alkavat pian kypsyä puissa, ja elokuussa poimitaan jo varhaisten omenoiden satoa.

Marjat ovat parhaita suoraan puskasta syötynä ja hedelmät puusta poimittuna, mutta loput kannattaa säilöä pakkaseen tai keittää hilloiksi ja mehuiksi. Marjoja voi myös kuivata. Yhdestä karviaispensaasta saa hyvinkin 2–3 purkillista herkkuhilloa ja yhdestä mustaherukkapensaasta pari mehumaijallista mehua. Testaa myös elokuun marjoista tehtyä rommiruukkua – se löytyy myös 5 x sadonkorjuun resepti -nettiartikkelista!

Elokuussa marjoista tehdään rommiruukku.

Lehtikaali

Lehtikaalin sadonkorjuuaika on vertaansa vailla, sillä kun se heinäkuun lopulla alkaa tuottamaan satoa, saa siitä nauttia aina pakkasiin asti!

Paitsi keittiötarhassa, lehtikaali ilahduttaa myös keittiössä. Perinteisten lehtikaalisipsien ja vokkien lisäksi siitä saa tehtyä kerrassaan ihanaa lehtikaalipestoa. Mikä parasta, peston pohjaa voi tehdä valmiiksi myös pakkaseen sopivina annoksina.

Lehtikaali säilyy talven varalle myös kuivattuna sekä ryöpättynä ja pakastettuna.

Lehtikaali taipuu moneksi keittiössä!

Hei tilaaja!

Lue lisää seuraavista jutuista:

– 32 vinkkiä: Sato talteen hapattamalla (nro 8/2020)

– Herkut talteen talveksi (nro 9/2017)

– Korjaa ja säilytä sato oikein (nro 8/2017)

 

Siirry tästä näköislehtiarkistoon

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä + kaikki digisisällöt vain 29 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous: 4 lehteä + digi 29 €
Tilaa nyt
Tietosuoja

Lue tarkemmin tietosuojaselosteestamme.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta pakollisia toiminnallisia evästeitä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Sivustolla seurataan verkkosivujen kävijämääriä ja käyttötapoja Google Analyticsin avulla. Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista

Lisätietoa verkkosivulla käytettävistä evästeistä saat tietosuojaselosteestamme.