Marjapensaiden istutus

Valitse marjakasveille aurinkoinen ja tuulensuojaisa kasvupaikka. Istuta samasta marjalajista useampaa eri lajiketta, sillä ristipölytys lisää marjojen määrää ja kokoa, vaikka pensas olisi itsepölytteinen.

Marjapensaan kasvupaikka

Kaikki viljeltävät marjakasvit tarvitsevat lämpöä ja valoa. Halla ja juuristoalueella seisova vesi on niille pahasta. Estä hallatuhot ennalta valitsemalla kasvupaikka, joka aukeaa etelään tai länteen. Loivasti viettävästä aurinkoisesta rinteestä kylmä ilma ja liika vesi valuvat alavammille maille. Samoin lumi ja routa sulavat rinteestä varhain. Tasamaalla rinteen korvaa loiva kohopenkki. Istuta tuulensuojaksi pensas- tai puuryhmä marjatarhan pohjoispuolelle.

Marjapensaan istutussyvyys

Herukat, karviaiset ja pensasvadelmat kannattaa istuttaa entistä syvemmälle. Suositus on, että taimipaakun pinta jää 5–15 senttimetriä maanpinnan alapuolelle. Erityisesti puna- ja valkoherukoiden haarautumiselle tämä on tärkeää. Maata voi lisätä taimien tyvelle vielä istuttamisen jälkeenkin, jolloin taimelle muodostuu kohopenkki.

Marjanpensaan kasvualusta

Kunnosta kasvualusta parantamalla maata kompostilla tai muulla eloperäisellä aineksella. Kevyessä ja kuohkeassa maassa marjapensaille riittää hieman taimipurkkia suurempi istutuskuoppa. Jos maa on jäykkää ja savista, kasvualusta kannattaa muokata laajalta alueelta ja istuttaa pensaat loivaan kohopenkkiin, jotta juuret eivät tukehdu.

Herukoille ja karviaisille sopii lievästi hapan kasvualusta (pH noin 5,5 – 6,5), pensasmustikat viihtyvät parhaiten metsämaata jäljittelevässä kasvualustassa, joka on hyvin hapan (pH noin 4,5).

Näin istutat marjapensaan

Kaiva taimelle kuoppa ja lisää kuopan pohjalle uutta multaa. Tiivistä multaa kuopan pohjalla, jotta taimi ei uppoa.
Aseta taimi istutuskuoppaan ja kastele sitä runsaasti. Anna veden imeytyä pois kuopasta ennen kuin täytät kuopan.
Kasaa taimen tyvelle multaa niin, että juuripaakku jää reilusti aiempaa syvemmälle.
Peitä istutusalue kuorikatteella, joka vähentää haihduntaa ja ehkäisee rikkaruohojen kasvua.

Marjapensaan kastelu

Kastele vasta istutettua marjapensaan tainta ensin pari kertaa viikossa ja sitten noin kerran viikossa yhteensä parin kuukauden ajan eli kunnes taimi on kunnolla juurtunut. Anna taimelle vettä yhdellä kastelukerralla 10–20 litraa. Säätele kastelua sään mukaan.

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 29 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
Tilaa nyt