Saniaisten kiehtova maailma osa 1

Raunioisiin kuuluvasta hirvenkielestä on olemassa myös suloinen, hieman salaattia muistuttava kasvumuoto `Cristatum`.

Saniaiset ja sammaleet, siinäpä kaksi hurmaavaa luonnonkasvien sukua. Kun syksy kiristää otettaan ja saa monet puutarhan kasvit ränsistymään, pääsevät saniaiset yhdessä sammalten kanssa oikeuksiinsa. Luonnonlajeissa on onneksi myös saniaistenkin puolella lajeja jotka säilyttävät sammaleiden tapaan vihreytensä läpi talven. Kotikalliollamme kasvaa kallioimarre joka usein paljastuu lumen alta erityisen kauniina. Myös metsäalvejuuret, Dryopteris carthusiana säilyttävät kauneutensa talven kourissa. Norjanalvejuuri, D. affinis `Cristata` on kasvanut puutarhassamme jo monta vuotta mutta kokemukseni mukaan se ei ole täysin talvivihreä (evergreen).

Sopiva kasvupaikka saniaisille mielletään yleensä olevan varjoisa ja kostea mutta osa niistä viihtyy tosiaan myös lähes pelkällä kalliolla. Menneen kesän kuivuudessa kalliollamme kasvavat saniaiset näyttivät kuolevan ja kuivuvan mutta heti vähäistenkin sateiden saavuttua ne heräsivät eloon ja vihertävät edelleen.

Hirvenkielen perusmuoto on myös kaunis.

Vaikka saniaiset ovat sopeutuvaisia niin oikeanlaiset kasvupaikat nekin vaativat. Olen saanut ainakin kaksi ostettua saniaista häviämään todennäköisesti väärän istutuspaikan takia. Nyt kun kellari alkaa olla istutuksia vaille valmis ulkopuolisilta osiltaan, olen alkanut haaveilla sen kivien väleistä rönsyävistä vehreistä saniaisista. Taidan siirtää kallioltamme ainakin kallioimarretta kivien koloihin. Oikeanlaisia istutuspaikkoja olen yrittänyt selvitellä netin syövereistä mutta parhaimpana apuna on ollut kirja The plant lover`s guide to ferns, Richie Steffen & Sue Olsen. Kirjassa kerrotaan saniaisista yleensä ja kuvaillaan eri lajien vaatimia olosuhteita. Myös kirjan kuvista voi päätellä millaisissa paikoissa kukin taimi saattaisi viihtyä.

Tämä japaninhiirenporras, Athyrium niponicum taisi nyt kolmannen taimen kohdalla vasta löytää mieleisensä kasvupaikan. Kaksi ensimmäistäkin taimea ovat hengissä mutta ne kasvavat selvästi liian kuivassa paikassa. Tämä kolmas yritys on nyt lammikon takakummun alaosassa ison kiven juurella. Kävin äsken ihastelemassa alueella vielä kukkivia syyskrookuksia ja tämä hiirenporras näytti edelleen ihan hyvinvoivalta. Kivi ja lammikon läheisyys taitavat tarjota pikkuiselle ihan mukavat oltavat<3

Samoin näyttäisi viihtyvän tämä tarha-adiantumi, Adiantum pedantum (Northern maidenhair). Se kasvaa varjotarhan laajennuksessa keittiökompostilla muhevoitetussa maassa. Alue on melko varjoisa ja ilmeisen kosteakin sillä viime kesän kuivuudesta kasvi ei näyttänyt kärsivän tippaakaan. Jonkin verran valoa tämä selvästi kuitenkin kaipaa sillä toinen samanlainen minulla kasvaa selvästi varjoisammassa ja se ei ole läheskään näin runsas.

Tämä suloinen pehko on yksi lempisaniaisistani. Se on myös edellisen tapaan hiussaniaisiin kuuluva tarha-adiantumi, Adiantum aleuticum `Subpumilum` (Western maidenhair) ja reilusti matalampi kuin tuo A. pedantum. Saniaiskirjan mukaan tämä voisi viihtyä myös kivien rakosissa ja onkin alkujaan löydetty merenranta kallioilta Vancouverinsaarelta, Kanadan länsirannikon edustalta. Kasvia kerrotaan myös kasvatettavan maanpeittäjänä kevyessä varjossa, eikä tämä kaunokainen siedä laisinkaan raskasta maata kasvupaikallaan. Minulla tämä kasvaa kompostilla parannetussa lehtometsän kuohkeassa mullassa ja on viihtynyt jo useita vuosia. Ei kuitenkaan voi sanoa, että taimi olisi kovinkaan laajentunut joten maanpeittäjäksi siitä ei taida koskaan olla 🙂

Edellisen adiantumin kavereina kasvaa todennäköisesti tummaraunioisia, Asplenium trichomanes. Tämän kasvin pitäisi viihtyä kallionrakosissa melko paahteisillakin paikoilla mutta tuossa se on puolivarjossa ollut tyytyväinen jo useamman vuoden. Tätäkin voisi kokeilla kellarin kivimuurien väleihin. Löysin muuten nettiä selaillessani kiinnostavan, Suomenkin eteläosissa kasvavan liuskaraunioisen, Asplenium septentrionale, johon olisi mahtavaa joskus törmätä luontoretkellä. Vielä hienompaa olisi jos sitä löytäisi joskus taimena. Täytyypäs ensi kesänä kysäistä Aivar Kaljusteelta olisiko hänellä tuota valikoimissaan! Aivarista tulikin mieleeni, että hänestä ja muutenkin saniaisista oli todella mielenkiintoinen juttu Kotipuutarhalehdessä 9/2016. Mikäli sinulla on voimassa oleva tilaus pääset lukemaan jutun tämän artikkelin lopussa olevan linkin kautta.

Vaan nyt saunan lämpöön rentouttamaan lapioidessa jäykistyneitä selkälihaksia. Olin nimittäin tänään viimeistelemässä kellarin päällystä ja huomenna päästään levittämään pahvikatteen päälle kuoriketta. Niittysiemenetkin tulivat eilen ja tänään laitoin tilaukseen kunnon satsin tulppaaneja. Onneksi ensi viikolle on luvattu lämpenevää!

 

6 Comments

  • Suloisia saniaisia! Minulle ihan uppo-outoja. Noista joku voisi viihtyä meidänkin pihassa. Kellaristasi tulee ihana! Näin Facebookissa.

    • Saniaiset näyttäisivät upeilta kivikkopuutarhassasi. Graafisia vihreitä lehtiä harmaan sävyisten kivien seurana😍 Pieni varoituksen sana on kuitenkin sanottava, näihin(kin) hurahtaa helposti😂
      Kiitos tykkään itsekin tuosta keltsun ympäristöstä kovasti, se saatiin ihmeen hyvin maastoutumaan maisemaan. Ja mikä ihaninta niin sain paljon tilaa uusille istutuksille🌱

  • Aivan ihastuttavia ovat saniaisesi! Yhä vaan hurmaavat minut enemmän. Ovat aivan ”sietämättömän” ihania, kun kasvavat kantojen, lahopuiden ja kivien koloissa!

    Meillä tuppaa metsäimarretta (en ole kirjan kanssa tarkastanut luuloani lajista) itsestään rikkaruohomaisesti kivienvälistä, tietysti vähän väärissä paikoissa, mutta oikeassa paikassa olisi varmasti oikein kiva sekin. Taidan joskus yrittää siirtää.

    • Metsäimarre on suloista, sellaista hentoista kasvustoa. Sain sitä toissa kesänä Vironperän Irenen metsäpuutarhasta ja istutin lammikon rannalle. Viime kesän kuivuudessa se ei kyllä oikein tainnut viihtyä. Kaipaisi varmasti vielä enemmän puiden antamaa varjoa.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.