Vielä Kirsikkamäeltä

kalliopuutarha-mamasgarden

Edellisessä postauksessa lupailinkin vielä lisää juttua tämän vuotisesta avoimien puutarhojen kohteestani Kirsikkamäestä. Tämän postauksen kuvat ovat Kirsikkamäkeen kuuluvan toisen kiinteistön pihasta, josta löysin aivan huikean kalliopuutarhan!

Keltaista maksaruohomattoa kasvoi joka puolella. Alue oli selvästi saanut kehittyä vuosikymmeniä kaikessa rauhassa ja alue olikin ihana sekoitus luonnonkasveja ja koristekasveja, molemmat sulassa sovussa keskenään. Kuvista ei erotu mutta maksaruohot olivat aivan täynnä hyönteisiä, heillä oli selvästikin muhkeat mesijuhlat meneillään <3

maksaruohot-mamasgarden

Jyrkän kallion päältä oli komeat maisemat läheisille pelloille. Vanhan aurinkokellon tavoin aika tuntui kuin pysähtyvän tuon kallion laella, olin aivan mykistynyt löydöstäni. Luulenpa ettei moni vieras tuolle kalliolle eksynytkään, sillä jos ei tullut kysyneeksi omistajilta niin toisen talon luuli helposti kuuluvan naapurille.

orjanruusu-mamasgarden

Valtavia orjanruusupuskia rehotti vähän jokapuolella ja ne loivat oman villin leimansa tälle alueelle.

ruskolilja-mamasgarden

Oranssit ruskoliljat hehkuivat kilpaa keltaisen päivänliljan kanssa, joka oli kyllä vielä paikoitellen nupulla. Kalliolla kasvoi myös paljon valkomaksaruohoa ja voin vain kuvitella millainen kuohu näillä kallioilla velloo kun se ehtii kukkaan asti<3

vanhat-karryt-mamasgarden

Vanhoissa kärryissä oli kenties joskus ollut kesäkukkia mutta nyt niihin oli hauskasti unohtunut puutarhurin kahvimuki 🙂 Kirsikkamäen huikean kokoinen kokonaisuus jäi kyllä vahvasti mieleeni erittäin positiivisena ja mikäli asukkaat jatkavat porttiensa avaamista, aion kyllä vastaisuudessakin vierailla tässä kohteessa aviomien päivänä.

2 Comments

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.