Kevätkurjenmiekka

Kotipuutarhan kuukauden kasvi 3/2018

Huhti-toukokuussa maasta alkavat nousta keväkurjenmiekat (Iris reticulata), joiden keltaisen täplittämä sininen väri hohtaa kuin jalokivi lumipälvien keskellä. Pieniin sipulikukkiin kuuluva laji on kotoisin Lähi-idän vuoristoista, joissa se on sopeutunut kuivaan ja hiekkapitoiseen maahan.

Kasvupaikka ja hoito

Kevätkurjenmiekkoja on perinteisesti kasvatettu aurinkoisissa kivikkotarhoissa, mutta niissä sipulien kiusana voi olla liiallinen kuivuus. Se taas saa sipulit jakautumaan, jolloin voi mennä vuosia ennen kuin pikkusipulit kukkivat uudelleen. Siksi kevätkurjenmiekkoja kannattaa istuttaa myös puolivarjoisaan paikkaan, humuspitoiseen mutta vettä läpäisevään multaan vaikkapa pensaiden juurelle tai puiden alle. Jos sipuleita istutetaan nurmikkoon, kannattaa muistaa, että nurmikon leikkausta on syytä lykätä kunnes kasvin lehdet ovat lakastuneet, mikä saattaa venyä kesäkuulle asti.

Talvet kevätkurjenmiekan sipuli lepää mieluiten paksun lumipeitteen alla. Jos talvi on kylmä ja lumeton, kannattaa sipulien suojaksi levittää reilusti puiden lehtiä ja havuja.

Kevätkurjenmiekan nuppu on etanoiden, kotiloiden ja jänisten herkkua. Jos nämä ovat puutarhassasi ongelma, ripottele nuppujen ympärille maahan etanamyrkkyä ja suojaa ne verkolla kunnes kukat aukeavat.

Lajikkeita

Tunnetuimpia Suomessa myytäviä kevätkurjenmiekan lajikkeita ovat voimakkaan sininen ’Harmony’ (kuvassa) ja vaaleansininen, hauskan täplikäs ja raidallinen ’Katharine Hodgkin’.

Sipulien istutus

Istuta kevätkurjenmiekan sipulit elo-syyskuussa 5–10 sipulin ryhmiin 10–15 cm syvyyteen. Ripottele istutuskuoppaan myös hiukan kompostimultaa. Kastele istutus kunnolla, jotta sipulit juurtuvat hyvin ennen talven tuloa. Kun versot alkavat keväällä nousta maasta, kastele lämpimällä vedellä, johon on sekoitettu kastelulannoitetta.


Lue lisää kurjenmiekoista! Kestotilaajana löydät jutun helpoiten digiarkistostamme.

  • Aikaiset kurjenmiekat / Kotipuutarha 5-2013 s. 28 – 33.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.