Vihannesten esikasvatus

Omien vihannesten kasvattaminen on palkitsevaa. Useimpia vihanneksia kannattaa esikasvattaa, jotta ne ehtivät varmasti tuottaa satoa lyhyen kesämme aikana. Esikasvatusaika vaihtelee lajeittain parista viikosta useisiin kuukausiin. Ennen taimikasvatuksen aloittamista, tarkista eri lajien kylvöajat vihannesten kylvökalenterista.

Siementen kylväminen

Siemenet kannattaa kylvää uuteen, puhtaaseen kylvömultaan. Kylvömullat on valmistettu vaaleasta turpeesta. Muissa kasvualustoissa, esimerkiksi kukkamullassa, käytetään yleensä tummaa turvetta, joka saattaa sisältää taimille vahingollisia taudinaiheuttajia. Lisäksi kukkamullat ovat melko vahvasti lannoitettuja. Useimmat siemenet itävät parhaiten lämpimässä, joten kylvölaatikko kannattaa sijoittaa esimerkiksi lattialämmityksen päälle. Isot siemenet peitetään mullalla, jotkut pienet siemenet jätetään mullan päälle. Tarkista tämä siemenpussista. Mullan alla itävät siemenet eivät tarvitse valoa, mutta kylvös on syytä siirtää valoisaan paikkaan heti kun mullasta nousee jotain vihreää näkyviin.

Kylvä siemenet hajakylvönä taimilaatikkoon.
Kylvä siemenet hajakylvönä taimilaatikkoon.
Toinen vaihtoehto on kylvää siemenet yksittäin turvenappeihin.
Toinen vaihtoehto on kylvää siemenet yksittäin turvenappeihin.

Taimikasvatus

Kun siemenet ovat itäneet, siirrä taimet vähän viileämpään (noin +20 °C), mutta valoisaan paikkaan. Lisävalo on eduksi, jos aloitat esikasvatuksen varhain tammi-helmikuussa. Lämpimässä huoneilmassa ja liian vähässä valossa taimet venyvät helposti pituutta ja kasvavat honteloiksi. Huomioi myös, että aurinkoinen eteläikkuna voi huhti-toukokuussa olla taimille liian paahteinen paikka.

Taimien koulinta

Taimien kasvaessa, ne koulitaan eli siirretään kukin omiin ruukkuihinsa. Yrttejä ei tarvitse koulia, jos kylvit vain muutamia siemeniä suoraan kasvatusruukkuun. Pidemmän esikasvatuksen vaativia vihanneksia (tomaatti, munakoiso, chili ja latva-artisokka) joutuu koulimaan yleensä pari kertaa. Koulimisen yhteydessä taimille annetaan hieman tukevampaa ja ravinteikkaampaa multaa. Tomaatti kasvattaa varteen lisäjuuria eli sen voi istuttaa niin, että osa varresta jää mullan alle. Jätä kuitenkin kaikki lehdet näkyviin.

Nosta taimet varovasti laatikosta.
Nosta taimet varovasti laatikosta.
Istuta taimet yksittäin omiin taimiruukkuihin.
Istuta taimet yksittäin omiin taimiruukkuihin.

Taimien kastelu

Kastele taimia usein, mutta maltillisesti. Anna mullan pinnan kuivahtaa hieman kastelun välillä. Pari viikkoa koulimisen jälkeen kasteluveteen voi pikkuhiljaa lisätä hieman lannoitetta. Varo kuitenkin liikalannoitusta, joka saattaa vahingoittaa herkkiä taimia.

Taimien karaisu

Sisällä kasvatettuja taimia karaistaan eli ulkoilutetaan päivisin parin viikon ajan ennen ulosistutusta. Myös kasvihuoneeseen siirrettäviä taimia totutetaan kasvihuoneen ilmaan päivisin. Paras paikka taimien ulkoiluttamiseen on puolivarjoinen ja suojainen. Aurinko polttaa taimien lehdet ja tuuli saattaa katkaista ne. Voit suojata herkimmät taimet kasvuharsolla sekä ulkoilun ajan, että myös jonkin aikaa ulosistutuksen jälkeen. Kasvuharso suojaa auringon paahteelta ja kylmiltä alkukesän öiltä.

Totuta taimia uuteen kasvuympäristöön pikkuhiljaa.
Totuta taimia uuteen kasvuympäristöön pikkuhiljaa.
Jos karaiset taimia ulkona, suojaa ne harsolla.
Jos karaiset taimia ulkona, suojaa ne harsolla.

Katso myös tomaatin kasvatus.


Lue lisää taimikasvatuksesta! Kestotilaajana löydät jutun helpoiten digiarkistostamme.

  • 35 vinkkiä: Kasvata napakat taimet / Kotipuutarha 3-2016 s. 48
  • Tomaatteja omista taimista / Kotipuutarha 3-2016 s. 40
  • Esikasvattajan ABC / Kotipuutarha 4-2013 s. 48
  • Kasvata munakoisoja / Kotipuutarha 2-2015 s. 58

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.