Kesäkukat Koristekaali Helppohoitoinen koristekaali (Brassica oleracea), ei säikähdä pientä pakkasta – päinvastoin! Kasvin värit vain syvenevät syksyllä yöpakkasten tultua. Talvipakkasista koristekaali ei valitettavasti kuitenkaan selviydy. Syksyisiin ruukkuistutuksiin Näyttävä koristekaali on helppo tunnistaa ja sen koristeellisuus pääsee oikeuksiinsa muiden kasvien vähitellen lakaistuessaan syksyn tullen. Kasvin koristearvo tulee erityisesti sen värikkäästä keskuksesta, jonka väri vaihtelee aina kermanvaaleasta violetin- tai purppuranpunertavaan sekä vihreän eri sävyihin. Kasvin ulommat lehdet eivät ole yleensä yhtä voimakkaan sävyiset. Koristekaalia käytetään erityisesti syksyisissä ryhmä- ja ruukkuistutuksissa, mutta se sopii myös loppukesän täydennyskasviksi perennapenkkiin. Kasvia on jalostettu myös kestäväksi leikkokukaksi. koristekaali aurinko–puolivarjo ravinteikas kasvualusta säännöllinen kastelu, multa saa kuivahtaa kastelujen välissä 30 cm Näyttävä koristekaali on omimmillaan syksyisissä ruukkuistutuksissa. Maksimoi koristekaalin kukoistus Pitkälle syksyyn kestävä koristekaali kasvaa noin 30–50 cm korkuiseksi. Kasvi viihtyy aurinkoisella paikalla tai puolivarjossa. Varjossa sen värit eivät muutu yhtä intensiivisiksi. Istuta koristekaali ravinteikkaaseen kasvualustaan. Katso paras kylvöaika täältä. Huolehdi kasvin säännöllisestä kastelusta varsinkin sen ollessa osana ruukkuistutuksia. Multa ei saa kuivahtaa kasteluiden välissä. Vältä kuitenkin liikakastelua. Leikatessasi kasvin nahistuneet lehdet pois, saat nauttia pidempään kasvin koristeellisuudesta. Hei tilaaja! Lue lisää seuraavista jutuista: – Perusta puutarha terassille (nro 5/2019) – Kylmän kestävää kauneutta (nro 9/2012) Siirry tästä näköislehtiarkistoon Katso myös Punahatut Perennat Kuunliljat Perennat Daaliat Kesäkukat Leikkokukat Kultapallo Perennat Isomaksaruohot Perennat Viikon luetuimmat 1. Puutarhanhoito Savipiha puutarhaksi 2. Puutarhanhoito Uudista kasviryhmiä syksyllä 3. Puutarhanhoito Sipulikukkien istutus Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 8.10.2020 Kuvat Hanna Marttinen ja Maija Stenman Avainsanat Brassica oleracea koristekaali Kiinnostuitko? Kotipuutarha-lehti on uudistunut! Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 € Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Perennat Asterit Kesäkukat Kesäpäivänhattu Kesäkukat Tsinniat Kesäkukat Oopiumunikko Kesäkukat Salviat Lataa lisää