Huonekasvien hoito Kasvitaudit ja tuholaiset Huonekasvien taudit ja tuholaiset Tarkkaile huonekasveja läpi kauden, jotta pääset puuttumaan mahdollisiin ongelmiin heti niiden ilmaannuttua. Hyvä terveydenhoito auttaa pitämään kasvien vastustuskykyä yllä. Hoida kasveja hyvin Huonokuntoinen kasvi sairastuu hyväkuntoista paremmin. Lisäksi heikko kasvi houkuttaa erilaisia tuholaisia. Vitsausten riski kasvaakin talvikaudella, kun kasvuolosuhteet ovat yleensä heikoimmillaan. Kuiva huoneilma ja vähäinen valo kurittavat kasvien elinvoimaa. Tarkkaile säännöllisesti Kesällä tuholaisia voi tulla sisätiloihin ihmisten ja lemmikkien salamatkustajina. Talvella tuholaisia voi kulkeutua myös leikkokukkien mukana kaupasta kotiin. Jos huonekasvit viettävät kesän parvekkeella tai terassilla, voi niihin tulla kesän aikana tuholaisia puutarhasta. Joskus kasvissa voi olla tuholaisia, niiden munia tai jokin kasvitauti jo ostohetkellä. Tutki kasveja tarkasti ennen ostopäätöstä ja pidä uudet kasvit kotona erillään toisista kasveista parin viikon ajan. Mitä useampaan kasviin tuholaiset pääsevät leviämään, sitä vaikeampaa torjunta on. Tee kasvien tarkkailusta säännöllinen hoitotoimenpide, jonka suoritat aina esimerkiksi kastelun yhteydessä. Kiinnitä erityistä huomiota lehtien alapintoihin sekä lehtihankoihin. Huonekasveilla esiintyy myös erilaisia kirvoja, joiden väritys vaihtelee. Kuvassa kirvat herkuttelevat chilin taimilla. Kuva: Heini Koskula Tunnista tuholainen Kilpikät eli kilpikirvat ja villakilpikirvat pitävät kovalehtisistä lajeista, kuten posliinikukasta ja tuoksuköynnöksestä. Kirvat ovat muutaman millimetrin mittaisia, väriltään yleensä kellanruskeita, ja niillä on nimensä mukaisesti suojanaan kilpi. Villakilpikirvoilla on valkea, pumpulia muistuttava vaha päällään. Kilpikirvat imevät kasvinestettä ja erittävät lehdille tahmeaa mesikastetta. Vihannespunkit iskevät hanakasti esimerkiksi verililjapuuhun, murattiin ja vuoripalmuun, kun huoneilma on kuivaa ja lämmintä. Vihannespunkit ovat hyvin pieniä ja niiden ilmestymisen saattaa huomata vasta siinä vaiheessa, kun ne ovat ehtineet muodostaa kasviin seittiä. Varhaisessa vaiheessa vihannespunkin voi tunnistaa lehtien vaaleista pilkuista sekä putoilevista lehdistä. Ahkera sumuttelu torjuu vihannespunkkia ennalta, sillä punkit eivät viihdy kosteassa. Ansarijauhiaiset pöllähtävät lentoon, kun kasvia koskettaa. Naaraat munivat lehtien alapinnoille, josta pienet munat voi erottaa lähinnä isompina ryhminä. Suurimman tuhon tekevät yleensä toukat, jotka imevät kasvinestettä lehtien alapinnoilla. Ripsiäiset viihtyvät erityisesti kasvin kasvupisteissä, nupuissa ja silmuissa. Helpoiten ne löytää lehtien alapinnoilta. Niiden imentävioitukset näkyvät lehdillä ja kukissa yleensä vaaleina juovina, viiruina ja laikkuina. Pintamullassa saattaa olla ripsiäisen koteloita. Villakilpikirvan tunnistaa valkoisesta pumpulimaisesta peitteestä. Kuva: Katrianna Leino Torju heti Pyyhi kasvit mekaanisesti suurimman populaation nopeaksi poistamiseksi. Tämän jälkeen suihkuta kasvi mahdollisuuksien mukaan vedellä. Sumuttelu luonnonpyretriinipohjaisella valmisteella sekä pintamullan vaihto viimeistelevät käsittelyn. Huonekasvien taudit Huonekasveilla esiintyy jonkin verran härmää ja harmaahometta, jotka molemmat ovat sienitauteja. Härmä näkyy kasvissa vaaleana jauhemaisena homeena, ja se viihtyy erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa ilmanvaihto on heikko. Tiiviit kasvustot nostavat härmän riskiä, ja esimerkiksi tiiviskasvuinen begonia on tälle altis. Harmaahometta esiintyy kosteissa ja viileissä olosuhteissa, ja se mädättää kasvinosia. Siirrä tällainen kasvi lämpimämpään paikkaan ja vähennä kastelua. Esimerkiksi begoniat, pelargonit, verenpisarat ja paavalinkukat saavat herkästi harmaahomeen kiusakseen. Hieman harvemmin esiintyy huonekasveilla myös virus- ja bakteeritauteja. Poista aina kasveista kaikki tautien vaivaamat osat kuten kuivat tai käpristyneet lehdet. Se hidastaa taudin leviämistä. Viikon luetuimmat 1. Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi 2. Puutarhanhoito Sipulikukkien istutus 3. KEITTIÖTARHA Marjapensaiden istutus Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 18.11.2020 Avainsanat ansarijauhiainenhuonekasvien hoitohuonekasvien taudithuonekasvien tuholaisetkilpikirvatkirvatripsiäinenvihannespunkki Kiinnostuitko? Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan. Saat seuraavat 4 lehteä vain 29 €! Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Huonekasvien hoito Herätä pelargonit kasvuun Huonekasvien hoito Lisää itse viherkasveja Huonekasvien hoito Joulukukkien hoito Huonekasvien hoito Huonekasvien talvihoito Huonekasvien hoito Kasvivalot viherkasveille Lataa lisää