ketokasvit

camassia2-mamasgarden

Kalliokedon ja niityn toinen yhteinen kesä

by
Muistatteko vielä pienen niityn jonka perustin kellarin kummun taakse, kalliokedon jatkeeksi? Nyt on menossa kylvön jälkeinen toinen kesä ja kovasti on niitty kasvanut ja kehittynyt viime kesäisestä. Heinät ovat kasvaneet vähän liiankin rehevinä mutta sen tähden onkin odotettavissa ensimmäinen heinäseipäällinen heinää. Sitä ennen on vielä kukinnan aikaa ainakin heinäkuun loppuun jolloin aikaisintaan ovat siemenet kypsyneet ja niitty on valmis niitettäväksi. Viime ...lue lisää

Niityn perustaminen — miten se tapahtuu?

by
Viime syksynä kun maakellarin maansiirtotyöt oli saatu päätökseen oltiin jo pitkällä syyskuuta. Aluksi taisin kiirehtiä kattamaan kummun pahveilla ja kuorikkeella ja siirtämään valeessa odottaneet kasvit paikoilleen mutta heti seuraavaksi mieleeni nousi ajatus kallion ja kummun väliin jäävästä kaistaleesta. Halusin perustaa siihen pikkuisen niityn ja saada alueen missä harjoitella samana kesänä isäni ja naapurin pojan minulle tekemää viikatetta, josta olen ikionnellinen ...lue lisää

Kivikkokasvit — kuivan yläpihan pelastajat

by
Istuessani kirjoittamassa tässä työhuoneessamme, avautuu edessä olevasta ikkunasta näkymä yläpihan kalliolle. Kallion kasvustojen värisävyt näyttävät lämpimiltä laskevan ilta-auringon valossa. Siellä täällä on jo kokonaan ruskettuneita pieniä lehtipuiden taimia mutta muuten viime päivien pienet sateet ovat virkistäneet ja elvyttäneet kallion kasvillisuuden. Olen nyt seurannut kalliokasvien elämää läheltä pian kymmenen vuotta ja täytyy sanoa, että ne jos mitkä ovat urheita taistelijoita. Kymmeneen ...lue lisää