Linnunlaulu — valon ja värien puutarha

Kun aikoinaan siirsin blogini Bloggerista tänne Kotipuutarhan sivuille, surin eniten siellä syntyneen yhteisön menettämistä. Suru oli turhaa sillä tässä vuosien aikana olen löytänyt vieläkin ihanamman yhteisön Instagramista. Kuvien postailun ja kommentoinnin lisäksi siellä käydään myös vilkasta viestittelyä yksityisviestein, jolloin tutustuu ihmisiin ihan toisella tasolla. Linnunlaulun Elinan kanssa olemmekin viestitelleen jo vuosia. Ja ihmisten lisäksi sitä haluaa tietysti aina tutustua myös syvemmin siihen puutarhaan, jota on kenties jo vuosikausia seurannut kuvien ja videoiden välityksellä. Kun sitten oikeasti astuu puutarhaan, on tunne mielenkiintoinen. Olet samaan aikaan niin tutussa mutta kuitenkin osittain vieraassa puutarhassa. Tunnistat tuttuja kuvakulmia mutta alueet ja niiden järjestys hahmottuvat täydellisesti vasta kun saat itse kokea puutarhan, sukeltaa sen syvyyksiin.

Avara valon puutarha

Kun eilen astuin fyysisesti ensimmäistä kertaa Linnunlaulun puutarhaan, aistin ensimmäisenä saapuvani erityiseen valon puutarhaan. Niin kotoinen avaruus peltonäkymin ja lämmin auringonpaiste, seurasivat meitä koko päivän iltaan asti. Puutarha ja sen kasvit kylpivät kesäkuisen kirkkaassa valossa, joten kuvaaminen oli hieman haasteellista. Vaan oikeastaan se oli lopulta vain hyvä, sillä kerrankin sain itseni rauhoittumaan ja pysähtymään. Tallensin kuvat muistoihini, kameran muistikortin sijaan. Muistoihini jäivät näkymien lisäksi myös puutarhaa hoitavan pariskunnan ystävällisyys ja vieraanvaraisuus.

Linnunlaulun puutarhan pyöreät muodot

Omaa puutarhasilmääni ovat aina miellyttäneet pyöreät muodot. Pallolaukkojen kukinta oli alkanut ja niiden muotokieli keskusteli täydellisesti puutarhasta löytyvien rakenteiden kanssa. Puutarha oli täydellinen pari graafiselle päärakennukselle, jonka jykevää ilmettä puutarha kehysti ja pehmensi kauniisti.

Talon laajoilla terasseilla oli näyttäviä ruukkupuita ja asetelmia. Oma innostukseni ruukkupuutarhaa kohtaan onkin paljolti tämän puutarhan ansiota :) Nyt haaveilen joskus katselevani myös omalla terassilla yhtä suurta ja kaunista japaninvaahteraa kuin mitä näin eilen Linnunlaulun terassilla. Puutarhavierailujen jälkeen sitä aina pursuaakin intoa ja inspiraatiota. Jokin kasviyhdistelmä on saanut sinut huokailemaan ihastuksesta ja haluaisit toteuttaa sen omassakin puutarhassa. Yksi tällaisista yhdistelmistä oli mirrinminttu ja nukkapähkämö. Katsokaa nyt miten kauniita ne ovatkaan yhdessä.

Nukkapähkämön ja mirrinmintun kaunis yhdistelmä.

Ja ihastuttavat yhdessä olivat myös tämä tumma iiris ja taivaan sininen lemmikki.

Keltaista puutarhassa

Ja kun nyt kerran väreihin päästiin niin Linnunlaulun puutarhassa sain myös runsaasti siedätystä keltaista väriä kohtaan. Lukijani varmasti jo tietävätkin, että olen yrittänyt jo vuosia siedättää itseäni keltaiselle värille puutarhassa. Linnunlaulussa otin kunnon harppauksen ja sain kotiin viemisiksikin palan keltaisena loistavaa kirjopuntarpäätä. Ihailin myös keltaista kulleroa ja laajoja tyräkkikasvustoja.

Näihin keltaisiin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä päättää tämä postaus. Kun talven pimeinä iltoina palaan tänne muistelemaan näitä kesäisiä retkiäni, saan varmasti kaivettua muistini lokeroista esille Linnunlaulun puutarhan kirkkaat värit ja lämpöisen auringon paisteen. Värien lisäksi haluan ehdottomasti muistaa sen hunajalla kevyesti makeutetun yrttiteen maun kielelläni. Makumuisto joka innostakoon minua ehdottomasti lisäämään yrttien kasvatusta ja käyttöä omassakin puutarhassani.

Kiitos ikimuistoisesta puutarhapäivästä Linnunlaulun väelle. Olette aina tervetulleita vastavierailulle myös tänne Tammelaan.

  1. Ihana Minna ❤️! Teksti on aivan kauneinta, mitä meidän puutarhasta onkaan kirjoitettu. Kuvatkin onnistuivat hyvin. Lämmin kiitos, että kävit. Oli niin mukavaa viettää päivä kanssasi. Ja kiitos kutsusta ❤️.

    • Voi sinua, kiitos <3 Niin lämmin muisto jäi päivästä, toivottavasti nähdään pian uudestaan.

  2. Oi, pääsit ihanaan paikkaan vierailulle. Instasta olen ihaillut Linnunlaulun puutarhaa ja sen laajoja istutuksia.

    • Instagramissa minäkin Elinaan ja hänen puutarhaansa aluksi tutustuin. Linnunlaulu on upeimpia suuria puutarhoja, missä olen koskaan vieraillut.

  3. Puutarhavierailut ovat todella ihania! Sekä puutarhan katseleminen, että puutarhaa puhuminen:) Ja kuinka kauniiseen puutarhaan oletkaan saanut tutustua!

    • Nämä vierailut innokkaiden harrastajien puutarhoihin ovat niin inspiroivia. Vielä vuosienkin päästä saattaa mielestä kumpuilla ajatuksia ja ideoita, joita voi kokeilla toteuttaa omassa puutarhassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
Tilaa nyt