Blogi Mama’s garden Koristekasvit Kasvullinen lisäys — puuvartisten talvipistokkaat Yhtäkkiä ollaankin keväässä. Lumet sulavat kovaa vauhtia ja lintujen laulu täyttää puutarhan. Tässä koneella istuessani saatoin juuri ihailla tinttipariskunnan asuntonäyttöä. Ja nyt kun hankien yli pääsee jo helposti kulkemaan, niin olikin aika käydä napsimassa talvipistokkaita. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Pistin talvipistokkaita juurtumaan Otin pistokkaita ruusuherukasta, pensaskirsikasta (`Lumikki`) ja pensasmustikasta (`North Blue`). Silmut näyttivät ainakin ruusuherukassa jo niin pulskilta, että taisivat olla viimeiset hetket pistokkaiden ottamiseen. Talvipistokkaat kun otetaan kasvin ollessa lepotilassa. Pistokkaiksi leikataan viime kesän kasvua ja noin lyijykynän paksuisten osien sanotaan lähtevän parhaiten kasvuun. Latvat eivät ilmeisesti ole niin hyvää pistokasmateriaalia mutta itse pistin myös latvat ruukkuihin. Sain siis yhdestä pätkästä aina kaksi pistokasta. Rapsin pätkistä alimmat silmut (1-3 silmua) pois ja painoin oksanpätkät itse sekoittamaani multaseokseen. Sekoitin pussimultaan runsaasti hiekkaa ja karkeampaa soraa, jotta seos olisi mahdollisimman ilmavaa ja juurien kasvuun tarvittavaa happea olisi hyvin pistokkaan saatavilla. Mahdolliset juuret muodostuvat muuten poistettujen silmujen kohtiin. Hm, minun täytyy kyllä vielä käydä vähän lyhentämässä osaa pistokkaista. Niissähän on ihan liian monta silmua mullan yläpuolella! Painoin pistokkaat multaan niin, että ensimmäinen silmu alhaalta päin jäi juuri ja juuri pilkistämään mullan pinnalle ja tiivistin kevyesti nipistämällä jokaisen pistokkaan ympäriltä. Mullan yläpuolelle ei saa jättää liian montaa silmua, sillä mitä enemmän lehtimassaa niistä puhkeaa niin sitä suurempi on pistokkaan haihduttava pinta-ala. Ilman juuria oleva pistokas ei pysty huolehtimaan kuin 1-2 silmun elämästä. Lopuksi lisäsin ruukkujen pintaan reilun kerroksen karkeaa soraa. Kate estää kosteuden haihtumista ja on se ihan kaunistakin. Tästä eteenpäin pistokkaita ei saa päästää kokonaan kuivumaan mutta eivät ne saa litimärkiäkään olla. Annan niiden nyt imeä rauhassa alakautta veden ja vien sitten vielä joksikin aikaa kellariin. Tulevalle viikolle on ennustettu kipakoita pakkasia! Sorakate ruukun pinnalla estää haihtumista. Pistokkaita voi myös säilyttää hangen alla Talvipistokkaita voi muuten leikata myös aikaisemmin, vaikkapa jo vuoden vaihteessa. Silloin pistokkaat pakataan sanomalehteen ja haudataan varjoisaan paikkaan hangen alle tai säilytetään kellarissa/jääkaapissa. En kyllä näkisi mitään estettä sille, että miksei pistokkaita voisi ihan hyvin pistää kasvualustaan jo heti leikkaamisen jälkeen, mikäli ruukut on mahdollista sijoittaa vaikkapa kellariin. Jos tilaa tai intoa mullan kanssa pelaamiseen ei kuitenkaan vielä siihen aikaan löydy niin pistämisen voi venyttää vaikka niinkin pitkälle, että pistää pistokkaat niiden lopulliselle kasvupaikalle ihan suoraan maahan. Tämä edellyttää kyllä sitä, että pistokkaat eivät ole päässeet kuivumaan missään välissä. Pieni kasvihuone pistokkaiden ylle syntyy kirkkaasta muovipussista. Aion pitää nyt omien ruukkujeni yllä löyhästi suurta kirkasta muovipussia. Pistokkaat eivät tietenkään saa olla paahteessa vaan aion säilyttää niitä kesän varjossa kasvihuoneen lattialla (kasvihuoneeni on puiden varjostama). Mikäli pistokkaat alkavat kesällä muodostamaan uutta kasvua, on se merkkinä juurten onnistuneesta kasvamisesta. Tietysti purkkeja voi välillä kurkistella myös alta päin siinä toivossa, että valkoinen juuri jo pilkistäisi pohjareijästä. Jos pistokas kuitenkin mustuu alhaalta päin tai puhjenneet lehdet kuivuvat niin sellaiset pistokkaat kannattaa nyppäistä joukosta pois. Kun pistää paljon oksia niin onnistumisprosenttikin nousee sen myötä korkeammalle! Eikä tässä onneksi suuria taloudellisia tappioitakaan synny, vaikkei kokeilu onnistuisikaan. ——————————————————————————————————————————————————————- Ei mutta nyt on kyllä lähdettävä vielä ulos ihmettelemään kevään tuloa. Terassilla ja kasvihuoneessa sipulikukat jo kukkii ja kasvihuoneen penkistä pilkistää suloisia lumikellojen piippoja. [columns_row width=”fourth”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Oi onnea P.S. Lisää tietoa eri kasvien pistokaslisäyksestä voit halutessasi lukea Kotipuutarhalehden omasta artikkelista täältä. Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 28.2.2021 Avainsanat pistokas pistokaslisäys talvipistokas Kommentoi Lue kommentit (4) Kiitos muistutuksesta! Voisikin ottaa uusiakin pistokkaita varmuuden vuoksi. Viime vuonna otin joitakin, ja ruukut ovat olleet talven yli saunan pohjoispuolella varjossa. Nyt, kun lumi on sulanut, on routa nostanut ruukkuja mukkelis makkelis. Saa nähdä, miten ne selviävät, ruukut olivat umpijäässä ja monissa vettä jääklimpin päällä, kaadoin viimeisestä ne vedet tänään. Jos nämä taimet selviävät elämänsä alkuvaiheen, ne selviävät varmaan mistä vain ;-) Ihanaa, sielläkin jo piipottaa! Vastaa Kyllä, niistä täytyy tosiaan tulla varsinaisia terästaimia. Kauriiltakin katkeaa hampaat suusta jos niitä yrittää puraista Oppiipahan pysymään erossa sinun taimista Vastaa Pistokaslisäys on todella mielenkiintoista. Voikohan talvipistokkaita ottaa vielä kuukaudenkin päästä? Ei nimittäin tullut tämä ajatus mieleenkään silloin kun lunta olisi ollut sopivasti pistokkaiden ottamiseen. Nyt ei nimittäin löydä juuri mistään pensaasta edes oksankärkiä. Toivotaan, että sinun pistokkaasi juurtuvat vauhdilla. Tänään oli oikeastaan ensimmäinen oikeasti keväisen tuntuinen päivä, kun aurinko paistoi ja räystäistä alkoi tippua vettä. Tintitkin alkoivat jo sirkuttaa. Mikä loistava päätös helmikuulle! Vastaa Mikseipä voisi ottaa. Tärkeäähän on, että pistokkaat leikkaa lepovaiheessa olevasta kasvista. Täällä ainakin tuo ruusuherukka näytti jo tosi isoa silmua, saa nähdä miten onnistuu. Olinkohan vähän myöhään sen kanssa liikkeellä?! No mustikka ja kirsikka olivat kyllä puolestaan vielä täydessä levossa, joten toivottavasti niiden kanssa onnistuisi. Täälläkin vasta ihan tällä viikolla alkoi kevään tuntua olemaan ilmassa. Nyt jo mustarastaan huilukin soi Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
Kiitos muistutuksesta! Voisikin ottaa uusiakin pistokkaita varmuuden vuoksi. Viime vuonna otin joitakin, ja ruukut ovat olleet talven yli saunan pohjoispuolella varjossa. Nyt, kun lumi on sulanut, on routa nostanut ruukkuja mukkelis makkelis. Saa nähdä, miten ne selviävät, ruukut olivat umpijäässä ja monissa vettä jääklimpin päällä, kaadoin viimeisestä ne vedet tänään. Jos nämä taimet selviävät elämänsä alkuvaiheen, ne selviävät varmaan mistä vain ;-) Ihanaa, sielläkin jo piipottaa! Vastaa
Kyllä, niistä täytyy tosiaan tulla varsinaisia terästaimia. Kauriiltakin katkeaa hampaat suusta jos niitä yrittää puraista Oppiipahan pysymään erossa sinun taimista Vastaa
Pistokaslisäys on todella mielenkiintoista. Voikohan talvipistokkaita ottaa vielä kuukaudenkin päästä? Ei nimittäin tullut tämä ajatus mieleenkään silloin kun lunta olisi ollut sopivasti pistokkaiden ottamiseen. Nyt ei nimittäin löydä juuri mistään pensaasta edes oksankärkiä. Toivotaan, että sinun pistokkaasi juurtuvat vauhdilla. Tänään oli oikeastaan ensimmäinen oikeasti keväisen tuntuinen päivä, kun aurinko paistoi ja räystäistä alkoi tippua vettä. Tintitkin alkoivat jo sirkuttaa. Mikä loistava päätös helmikuulle! Vastaa
Mikseipä voisi ottaa. Tärkeäähän on, että pistokkaat leikkaa lepovaiheessa olevasta kasvista. Täällä ainakin tuo ruusuherukka näytti jo tosi isoa silmua, saa nähdä miten onnistuu. Olinkohan vähän myöhään sen kanssa liikkeellä?! No mustikka ja kirsikka olivat kyllä puolestaan vielä täydessä levossa, joten toivottavasti niiden kanssa onnistuisi. Täälläkin vasta ihan tällä viikolla alkoi kevään tuntua olemaan ilmassa. Nyt jo mustarastaan huilukin soi Vastaa