Satoa sisätiloista ympäri vuoden

Sopivin tarvikkein saat sienisatoakin läpi vuoden.

Pihamaalla kasvukausi hiipuu, mutta onneksi sisällä voi kasvattaa kaikenlaista ympäri vuoden. Markkinoille on tullut paljon tuotteita, joilla kasvuoloja hämärissä sisätiloissa saa parannettua.

Versoista vihreää läpi vuoden

Versottaminen on helppoa ja vie vain vähän tilaa. Versot ovat todellisia terveyspommeja, sillä niissä on jopa monikymmenkertainen määrä terveydelle eduksi olevia aineita verrattuna täyskasvuiseen kasviin.

Kasvata eri lajeja, niin saat monipuolisimman hyödyn. Kokeile perinteisten herneenversojen lisäksi myös juureksia, kaaleja, viljoja ja pähkinöitä. Punakaali, parsakaali ja härkäpapu ovat ravintoarvoltaan parhaimmasta päästä.

Parsakaalin versoja.

Versotuksen niksit:

  • Käytä versotukseen vain puhtaita siemeniä ja astioita.
  • Epäsuora päivänvalo on versoille parasta. Auringossa ne nuupahtavat.
  • Versoja voi kasvattaa perinteisesti mullassa, mutta vesiviljelyssä voit käyttää koko kasvin juurineen hyväksi. Paras versotusastia on sellainen, jossa siemenet asetellaan ohuen ritilän päälle. Vettä lisätään vain sen verran, että siemenet peittyvät. Itämisen jälkeen riittää, että juuristo on vedessä. Ritilästä on helppo napata koko verso juuresta kärkeen syötäväksi.
  • Vesiviljelyssä muista vaihtaa vesi aamuin illoin, jotta juuret eivät ala tummua.
  • Huomioi, että versot eivät säily. Pidä siis kasvatusmäärät kohtuullisina. Optimaalinen kasvuaika on 5-10 vuorokautta, silloin ravintoaineet ovat parhaimmillaan.
Myös maissia voi versottaa. Pidä maissia mahdollisimman pitkään hämärässä, sillä valossa sen versoista tulee kitkeriä.
Ritilän päällä siemenet itävät muutamassa päivässä.

Lisää valoa ja kosteutta

Valon vähyys on sisätilojen yleisin ongelma. Kasvava led-valojen valikoima kuitenkin tarjoaa hyviä ratkaisuja tähän. Ledit ovat hyviä kahdestakin syystä – ne eivät kuumene liikaa ja kuluttavat vain vähän energiaa. Kasvit tarvitsevat valoa vähintään 8-10 tuntia päivässä. 

Sisäilman kuivuutta voit vähentää suihkuttelemalla kasveja puhtaalla vedellä säännöllisesti. Sumuttelu auttaa myös pitämään tuholaiset poissa. Erilaiset lasikuvut ja teltat ovat tehokkaita kosteudenpidättäjiä taimikasvatukseen.

Näppärimmissä malleissa on yhdistetty ruukku ja kasvivalo. Malli on Tregrenin.

 

Hyödynnä luonnonvalo päivisin pitämällä kasveja ikkunoiden äärellä. Hämärän saapuessa ota lisävalot käyttöön, mutta anna kasveille myös pimeä lepojakso kerran vuorokaudessa.
Basilikat ja timjamit viihtyvät keittiön ikkunalla.
Ikean Krydda-viljelykeskus.

Kasvata sieniä kahvinporoissa

Kahvinjuojakansaa kun ollaan, käytettyjä kahvinporoja kertyy melkoisia määriä. Kotikeittiöissä poroja voi käyttää sienien kasvualustoissa.

Ostervinokkaan kasvatukseen myydään valmiita kasvatusastioita, joissa sienirihmastoa on valmiina. Lisäksi tarvitaan vain kahvinporoja sekä säännöllistä sumuttelua vedellä. Sienisatoa saadaan siististi sisätiloissa jo kuukauden tai kahden kuluttua.

Osterivinokas on hyvä ruokasieni. Rakenteeltaan se on kuivahko ja maultaan mieto.
Käytetyistä kahvinporoista on hävinnyt aromi ja kofeiini, mutta energia on tallella.

Kokeile vesiviljelyä

Vesi- eli hydroviljelyssä ei käytetä lainkaan multaa. Kasvi saa tarvitsemansa ravinteet veden kautta. Menetelmän etuja ovat siisteys ja allergiaystävällisyys. Myös lannoitteiden säännöstely on yleensä helpompaa, kun lannoitteet liuotetaan suoraan veteen.

Suuriksi ja painaviksi kasvavien lajien kohdalla on hyvä käyttää jotakin kiinteää tukimateriaalia. Sellaiseksi sopii mm. kevytsora, kivivilla tai kookoskuitu. Alan liikkeistä saa myös vesiviljelyyn kehitettyä hydrosoraa.

Tila haltuun! Pystysuuntainen puutarha sisälle

Nykyisin on olemassa kekseliäitä viljelyratkaisuja, jotka mahdollistavat laajemman viljelyn myös pienessä tilassa. Puutarhan voi perustaa vaikkapa seinälle tai tilanjakajaksi, jolloin lattiapinta-alaa tarvitaan hyvin vähän.

Kuvan Supragarden-järjestelmässä kasvit kasvavat vesiviljelyssä lisävalon turvin. Järjestelmään sopivat viherkasvien lisäksi yrtit ja salaatit. Kokeile myös chiliä!

Kuvat: Hanna Marttinen ja valmistajat

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.