Kuunliljat — viileän siniharmaista valkoisiin ja vihreisiin

Valtava kuunlilja on vallannut kasvihuoneen seinustan.

Näillä helteillä alkaa selvästi kaipaamaan jotain viileää ja niinpä päätinkin postailla puutarhan viileimmät sävyt omaavista kuunliljoista. Kun kiersin kuvaamassa puutarhan kuunliljoja, saatoin helposti huomata minkä sävyiset ovat omia suosikkejani. Viileän harmaat ja sinertävän sävyiset kuunliljat ovat vallanneet alaa eniten mutta joukkoon matuu myös joitakin erilaisia vihreän sävyjä ja ihan valkoistakin.

kuunlilja-elegans2-mamasgarden
Sinikuunliljoihin kuuluva H. sieboldiana `Elegans` on rehottanut kasvihuoneen seinustalla jo vuosia.

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee itseoikeutetusti mielestäni puutarhan komeimman kuunliljan titteliä jo vuosia kantanut Hosta `Elegans`. Olen jakanut tästä useita jakopalojakin ja siitäkös se on vain innostunut rehottamaan. Se kasvaa varmaankin  kuunliljoille optimaalisessa paikassa, kasvihuoneen kevyessä varjossa ja ilta-auringon puolella. Kosteutta alapihalla riittää joten sekään ei rajoita tämän jättiläisen menohaluja. Mikä hurmaavinta niin joka vuosi sen yksi lehdistä toimii vieressä kasvavan valkoisen pioninkukan tukena. Pionin kasvupaikka on hieman liian varjoinen joten sen varret kasvavat korkeiksi. Tuennasta huolimatta aina yksi varsi läheltä seinää nojautuu kohti kuunliljan lehteä. Ja sieltä se on jälleen laskeutumassa, vaikkakin nuppunsa on vielä tiukasti kiinni.

harmaa-kuunlilja-mamasgarden

Tämä taimi on muistaakseni ostettu yhtä aikaa kasvihuoneen vierustalle istutetun taimen kanssa mutta se kasvaa erittäin paljon kuivemmassa ja varjoisemmassa paikassa yläpihalla. En tiedä varmasti tämän nimeä mutta voisiko se olla myös `Elegans` vaikkakin sen lehdet ovat hieman pyöreämmän muotoiset?! Voisiko kasvupaikka vaikuttaa jopa lehden muotoon? En tiedä, mutta pidän siitä tuollaisena pyöreälehtisenä ihan hirmuisen paljon.

kuunliljakasvuston-muoto2-mamasgarden
kuunliljakasvuston-muoto-mamasgarden

Kasvihuoneen päädyssä rehottaa tämä äitini entisen asunnon pihasta siirretty taimi. Joskus vuosia sitten se tunnistettiin yhdessä Facebookin ryhmistä viherkirjokuunlilja, Fortunei-Ryhmä `Albopicta`:ksi. Tälle on tyypillistä, että lehtien väri tummenee ja vihertyy kesän edetessä. Aikaisin keväällä ledet ovat paljon vaaleammat.

kuunlilja-lahikuva-mamasgarden
Lehden sävyistä löytyy monenlaista vihreää.

Lammikon alueen kuunliljat

Sitten siirrytään lammikon takakummulle jossa kasvaa myös yksi siniharmaista kuunliljoistani. Se on paljon sievempi kasvuinen kuin ensimmäisten kuvien `Elegans`:it vaikka lehti muistuttaakin kovasti niitä. Näiden lammikolle tilaamieni kuunliljojen nimet ovat seuraavanlaisia:

  • `Blue Cadet`
  • `Blue Ivory`
  • `Canadian Blue`
  • `Hadspen Blue`
  • `Moody Blues`
  • `Blue Vision`
  • `Fragrant Blue`
  • `Popcorn`

iso-sinilehtinen-kuunlilja-mamasgarden

Nimitikut ovat lentäneet taivaan tuuliin joten nimiä en uskalla kuin arvella. Lisäksi luulen, että tuo `Moody Blues` on jäänyt tulematta ja jotakin noista on kaksin kappalein. En nimittäin muista nähneeni laventelin sinisiä kukkia yhdenkään kuunliljan yllä ja kaksi taimea ovat täysin identtisen kokoiset ja näköiset. Tänä vuonna täytyykin oikein kuvata jokaisen kukkavanat jos vaikka siten saisi tarkennettua nimiä.

sinilehtinen-kuunlilja-mamasgarden

Tätä pienilehtistä on todennäköisesti kaksin kappalein. Se ei kyllä haittaa sillä pidän tästä erityisesti. Ihana sävy yhdistettynä kauniin sydämen muotoisiin ja sileäpintaisiin lehtiin. Arvelen tämän olevan Hosta `Canadian Blue`.

kuunlilja-orjanruusu2-mamasgarden
kuunlilja-japaninvaahtera-mamasgarden

Kuunliljat sopivat hyvin yhteen japaninvaahteran kanssa. Yhdessä ne luovat lammikolle hitusen japanilaista tunnelmaa. Takana kukkii parhaillaan orjanruusu, vaikka paikka onkin melko varjoinen. Ruusu on löytänyt tiensä kummun taakse aivan omin voimin. Itsestään on kummulle hakeutuneet myös nuokkuhelmikkä jonka hennot varret kaartuvat raskaiden kuunliljan lehtien ylle.

kuunlilja-mamasgarden

Kannon kupeeseen on tullut istutettua suurikokoinen kuunlilja. Takana olevan pienemmän voisi kyllä siirtää jonnekin missä se näkyisi paremmin. Kuvista huomaan myös, että kuusen oksiakin voisi saksia hieman joidenkin yksilöiden yltä. Toisaalta oksat kyllä antavat suojaa valolta, sillä liian kovassa valossa lehtien harmaa sävy saattaa muuttua vihreämmäksi. Tuolloin kasvien tunnistaminen tuntuu kyllä entistä vaikeammalta.

pieni-valkoharmaa-kuunlilja-mamasgarden
Tämä voisi olla nimeltään `Blue Ivory`.
kuunlilja-popcorn-mamasgarden
Tämä söpöläinen on `Popcorn`.

Selvästikin karsastan kuunliljoissa keltaisen sävyjä. Tuo poppari on ainokainen hieman keltaiseen vivahtava vaikkakin itse näen siinä myös vaaleaa limen vihreää. Ostin sen kyllä täysin tuon pyöreän muotonsa vuoksi kuten hiiren korvankin (`Mouse Ears`) aikoinaan. Sen muuten unohdinkin kuvata kun on niin pienenä, piilossa yhden kannon takana.

kuunlilja-imikka2-mamasgarden
kuunlilja-imikka-mamasgarden

Tämä Tommolan tilalta aikoinaan hankittu kuunlilja oli minulla ensimmäisen vuoden ruukussa. Oikein ihana siinäkin mutta maahan päästyään se on varttunut vielä paljon kauniimmaksi. Yhdessä imikän kanssa se valaisee varjotarhaa.

Kuunliljat kuivassa ja valoisassa

Olen varmaan jo aiemminkin moneen kertaan mainostanut, miten hyvin kuunliljat menestyvät myös niille ei niin tyypillisissä kasvuoloissa. Meillä on jo kymmenisen vuotta kasvanut kuunliljaa talon vieressä olevan kivikon alareunassa, missä kasvualusta on rutikuivaa ja varmasti kovin köyhääkin. Lisäksi kasvualusta on myös aika ohut ja alla on kivikovaa hiekkamoreenia ja kallio. Talo antaa jonkin verran varjoa aivan keskipäivän porotukselta mutta muuten rinne kylpee valossa. Toki taimet ovat melko pienikokoisia eivätkä leviä kuten varjossa kasvavat taimet mutta minusta ne ovat silti kauniita ja hyvinvoivan näköisiä! Olen aina ihmetellyt tätä paljon ja halunnut jakaa tietoa asiasta. Kuunlijaa voi siis kasvattaa onnistuneesti myös kuivassa ja valoisassa.

kuunlilja-kuivassa-kasvupaikassa2-mamasgarden
kuunlilja-kuivassa-kasvupaikassa3-mamasgarden
kuunlilja-kuivassa-kasvupaikassa4-mamasgarden

Vihreät kuunliljat sopivat hyvin tontin laidoille

Aivan tontin laidalta alapihalta löytyy nämä kokonaan vihreällä lehdellä kasvavat kuunliljat. Olen joskus saanut ne puutarhaseuran kasvivaihdosta. Tuollakaan ei maa ole mitään niin kovin ihmeellistä ja alla on tienpohja joka kylläkin päättyy tuohon kasvien takana olevaan kiveen. Mitään varsinaista kasvualustaa en ole alueelle koskaan laittanut, istuttanut vain taimet tuohon ja siinä ne ovat hyvin viihtyneet. Joskus käyn hieman kitkemässä mutta muita hoitotoimia nämä eivät saa osakseen.

vihrea-kuunlilja-totin-laidalle-mamasgarden

Ihanan sitkeitä kaveja siis ovat kuunliljat ja en voi kuin kannustaa istuttamaan niitä ja etsimään kuunliljojen suuresta suvusta omaa silmää miellyttävät sävyt ja lehtimuodot omaan puutarhaan.

Kuunliljoista löytyy myös artikkeli Kotipuutarhalehden nettisivuilta, täältä!

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

Avainsanat
,

9 Comments

  • Minulla ei kasva yhtäkään kuunliljaa, olen jostain syystä vierastanut niitä. Tämän postauksen jälkeen mietin voisiko niitä sittenkin tulla puutarhaan edes yksi.

    • Varo vaan kun annat pikkusormen…😊 Näitä löytyy niin monenlaisia, väreissä ja muodoissa on mistä valita. Ihan pikkuruinen Hosta minor jäi myös muuten pois tästä postauksesta, sen kukatkin ovat tosi kauniit. Itse haaveilen parhaillaan sellaisista punertava vartisista, hyvin pystykasvuisista.

  • Kuunliljat ovat ikisuosikkejani. Niitä löytyy niin monenlaisia. Näyttäviä kasveja, vaikka kukat niissä vaatimattomat.

    • Totta ja ne sopivatkin teille kivikkopuutarhaan todella upeasti! Minusta monilla kuunliljoilla on myös ihan kauniit kukat. Hosta minorilla on omista kasveistani kauneimmat, tumman violetit kukat💜

  • Kuunliljat ovat superihania!
    Pikkuhiljaa olen levitellyt niitä pihassani lähes joka kukkapenkkiin, varjoon ja aurinkoon.

    • Kyllä täytyy nyt itsekin alkaa jakaa näitä omia taimia vaan. Ovat kyllä niin kauniita vehreyttäjiä kunhan vain ei ole ongelmaa etanoista🐌

  • Ihana valikoima erilaisia kuunliljoja! Tuota ’Elegansia’ löytyy minultakin kolmesta kohdasta, varmaan lempparini kaikista. Lisäksi minulla on ainakin kuutta erilaista. ’Blue Mouse Ears’ ei valitettavasti selvinnyt viime talvesta. Minusta kuunliljojen kukatkin ovat kauniit, vaikka niin moni niitä mitättömiksi väittääkin. Värivivahteita on erilaisia ja toisissa kukat ovat tiiviissä kimpuissa ja toisissa väljemmin. Jotkut ovat sitä paitsi ihan älyttömän innokkaita kukkijoita ja iso puska saattaa puskea kymmeniäkin kukkavarsia. Sekö muka on vaatimatonta?
    Jäi kiinnostamaan tuo ’Elegansin’ lehden muoto. Minulla on jotenkin vahva mielikuva, että joku omistani on tehnyt myös pyöreämpiä lehtiä kuin toiset, mutta pitää käydä ihan varmistamassa. Ne ovat varmuudella kaikki samasta yksilöstä lähtöisin, joten silläpä varmistuisi kasvuolosuhteiden vaikutus lehden muotoon. Mukavaa viikkoa!

  • Nyt on kuunliljat tutkittu: parissa oli osa lehdistä pyöreämpiä kuin toiset, mutta kokonaan pyöreälehtisiä ei tänä vuonna ollut. Yhden kukkapenkin ’Elegansit’ olivat myös ruttuisempia lehdiltään (viime kesänä jaettuja yksilöitä), joten kasvupaikalla ja kasvin koolla on selvästi vaikutusta lehtien muotoon.

    • Näin olen itsekin päätellyt👍 Tuo ryppyisyys on myös jännä ominaisuus, tuntuu että joinakin vuosina sitä on enemmän kuin toisina. Toivottavasti ei koskaan saada viruksen vikuuttamia taimia puutarhoihimme😬

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.