Tilaaja Köynnökset Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Olutharrastaja Juha Sinisalo ryhtyi kasvattamaan humalaa itse, jotta ymmärtäisi lempijuomansa olemusta paremmin. Köynnöksistä kestävimpiä ovat vanhat suomalaiset humalakannat. Erilaisista humaloista syntyy erilaisia oluita Miksi toinen olut on kitkerää, toinen pehmeää? Ja miksi toisessa on prosentteja kolme, toisessa kolmetoista? Juha Sinisalo alkoi pohtia kaverinsa kanssa, mistä eri olutlajien erot oikeasti johtuvat. Jotta saattoi päästä aivan asian ytimeen, oli tutustuttava raaka-aineisiin. Ohran kasvattaminen itse ei tuntunut järkevältä, ja olisi vaatinut paljon tilaa, siis pellon! Humalaa sen sijaan voisi kokeilla, Jari tuumi. Makua, tuoksua, katkeruutta Humala antaa oluelle paitsi makua ja katkeruutta, myös säilöviä ominaisuuksia sekä kirkkautta. Sen kasvatus onnistuu tavallisella pihalla, ja samalla se toimittaa koristekasvin virkaa. Juha istutti ensimmäiset humalan taimet perheensä kesänviettopaikalle, isänsä kotitilalle Etelä-Savoon vuonna 2015. Yli satavuotiaan talon perinteikkäälle pihalle komeat köynnökset sopivatkin mitä parhaiten. On makuasia, miten… Tilaaja Kiinnostuitko? Maksulliset kirsikka-symbolilla merkityt artikkelit, näköislehdet ja digiarkisto avautuvat tarhureille, joilla on voimassa digitilaus tai lehti+digi-tilaus. Tilaa Kirjaudu sisään Jos sinulla on jo lukuoikeus etkä ole vielä rekisteröitynyt, rekisteröidy tästä. Jos olet painetun lehden tilaaja mutta haluat laajentaa tilauksesi koskemaan kaikkia digiaineistoja, voit päivittää tilauksesi tällä lomakkeella tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Sulje ikkuna Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 19.9.2023 Teksti Heli Einesalo Lähde "Humalan aromiset öljyt ovat herkkiä" (nro 3/2108) Kuvat Anna Katri Hänninen Avainsanat humalahumalan kasvattaminenhumalan kasvatushumalan pähkyläthumalat oluenvalmistuksessahumulus lupulusoluen paneminen humalatolutharrastus Kiinnostuitko? Kotipuutarha-lehti on uudistunut! Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 € Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Puutarhanhoito Pihan viimeistely Pihasuunnittelu Hulevesien hallinta kotipihassa Puutarhanhoito Rakkaudesta laukkoihin Puutarhanhoito Savipiha puutarhaksi Lataa lisää