Kasvata itse leikkokukkia

Kun kylvät keväällä erilaisia kesäkukkia muutaman taimen erissä, saat heinäkuusta pakkasten tuloon asti ihania kimppuja maljakkoon. Poimi niksit lajien valintaan, kasvatukseen ja kukkasadon keräämiseen.

Parhaat lajit leikkokukiksi

Valitse lajeja ja lajikkeita, jotka kestävät hyvin maljakossa ja joilla on pitkä varsi. Esimerkiksi kesäkukkaistutuksiin tarkoitetut leijonankidat ovat usein melko lyhytvartisia, mutta kimppuihin jalostetuilla lajikkeilla varsi on selvästi pitempi. Leikkokukkalajikkeet tunnistaa yleensä symbolista tai maininnasta siemenpussissa.

Suurikukkaisia, näyttäviä lajeja tarvitaan kimppuun yleensä vain kolmannes kukista. Siksi niitä kannattaa kylvää maltillisesti, vain muutama taimi kutakin lajia. Pienikukkaisia täydennyslajeja tarvitaan kimppuun kaksi kolmannesta, ja niistä on hyvä kasvattaa useita taimia.

Hyödynnä kimppuihin lisäksi lajeja, joita ei tavallisesti pidetä leikkokukkina. Kokeile yrttejä, saniaisia, köynnöksiä sekä perennojen lehtiversoja ja pensaiden kukka- ja marjaoksia.

Oopiumunikoiden herkän kaunis kukinta jää valitettavasti usein vain muutaman päivän iloksi. Onneksi kasvin siemenkodat ovat myös kaunis lisä kimppuihin!

Pitsimäinen koristeporkkana ’Dara’ on oiva välikukka kimppuihin. Aloita tämän kaksivuotisen kasvin esikasvatus jo kevättalvella, jotta kasvi ehtii kukkaan jo ensimmäisenä vuotena.

Hyviä suurikukkaisia lajeja kukkakimppuun:

    • auringonkuk…

Tilaaja

Kiinnostuitko?

Maksulliset kirsikka-symbolilla merkityt artikkelit, näköislehdet ja digiarkisto avautuvat tarhureille, joilla on voimassa digitilaus tai lehti+digi-tilaus.

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 29 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
Tilaa nyt