Jouluruusut

Eri jouluruusulajien välisiä risteymiä kutsutaan tarhajouluruusuiksi (Helleborus orientalis
-Ryhmä). Maailmalla ne tunnetaan myös nimellä Lenten Rose Hybrid tai Helleborus x hybridus. Risteymien kukkien muodot vaihtelevat ja värivalikoima ulottuu vitivalkoisesta tummanpunaiseen.

Jouluruusun matka Alppien rinteiltä suomalaiskartanoiden kasvihuoneisiin

Jouluruusun kauneus hurmasi aikoinaan munkit ja aateliset, jotka kuljettivat vaaleajouluruusun taimia Alppien rinteiltä luostareiden ja herraskartanoiden maille.

Meillä Suomessa vaaleajouluruusua hyödettiin kukkaan kartanoiden kasvihuoneissa jo 1800-luvulla. Kotipuutarhoissa jouluruusu oli harvinaisuus vielä pitkän aikaa, mutta nykyään moni tarhuri nauttii sen keväisistä kukista – sekä näin joulun alla ruukuissa. 

Jouluruusulajeja ja risteymiä

Useimpien jouluruusulajikkeiden taustalla on idänjouluruusu (Helleborus orientalis) tai vaaleajouluruusu (Helleborus niger). Keväisin jouluruususta on tarjolla monivärisiä ja kerrannaisia risteymiä. Tarjolla on kermanhohtoisia, tummanpunaisia, viirukkaita ja kerrannaiskukkaisia jouluruusuja. 

jouluruusut

Jouluruusu

Jouluruususta voi nauttia niin ruukkukasvina kuin ulos puutarhaan istutettunakin. Haasteena on viileässä ilmassa viihtyvän ulkokasvin pitäminen hengissä kevääseen saakka. Huoneenlämmössä jouluruusu yleensä varistaa lehtensä.

puolivarjo

runsasmultainen ja hyvin ojitettu

keskiverto

30 cm

Jouluruusun hoito ruukussa sisätiloissa

  • Jouluruusut pitävätä viileästä ja valoisasta paikasta. Ihanteellinen lämpötila olisi 10–15 astetta.
  • Kastele jouluruusua säännöllisesti, mutta vältä liian märkää multaa.
  • Laita kasteluvesi ruukunaluslautaselle, josta kasvi saa imeä sitä tunnin ajan. Kaada ylimääräinen vesi pois, liika märkyys mädännyttää juuriston.

Istuttaminen puutarhaan

  • Istuta kasvi keväällä puutarhaan (vaikka se olisikin varisuttanut lehtensä).
  • Sitkeä perenna voi intoutua vielä kasvamaan.
  • Valitse jouluruusulle katvepaikka lehtipuiden ja -pensaiden alta. Näin kasvi saa riittävästi valoa kukinnan aikaan, mutta saa kesällä levätä hajavalossa.
  • Paras kasvualusta on runsasmultainen ja hyvin ojitettu. Kasvu viihtyy parhaiten, kun kasvualusta on vähintään 40 cm syvä.
  • Paranna kasvupaikkaa karkealla eloperäisellä kompostimullalla ja hiekalla, joka pitää maan ilmavana ja kuivana.
  • Suojaa kasvi lumettomina talvina havunoksilla.

Jouluruusut talvehtivat parhaiten runsaslumisilla alueilla maan eteläisissä osissa.

Jouluruusu on kehittänyt varomenetelmän pikkupakkasiin. Kukka vähentää nestepitoisuuttaan pakkasella, jolloin väkevöityneet solut kestävät paremmin kylmää. Tämä pelastuskikka on kehittynyt lisääntymisen varmistamiseksi, sillä luonnossa jouluruusut leviävät siementämällä. 

Vähälumisilla ja tuulisilla rannikkoseuduilla ainavihannat lehdet ja juuristo kannattaa suojata talvehtimisen varmistamiseksi. Kukka on saatu viihtymään jopa IV-vyöhykkeellä.

Uusia taimia jakamalla

Jouluruusu_H_x_ericsmithii_Silvermoon
Tarhajouluruusu ’Silvermoon’ (Helleborus x ericsmithii).

Emotaimen ympärille kasvaa usein pikkutaimien esiintymä. Jouluruusun voi jakaa, jolloin taimen ominaisuudet säilyvät samoina kuin emokasvissa. Jakaminen kannattaa ajoittaa kukinnan jälkeen. Näin kevään kukinta ei mene ohi ja uudet jakotaimet ehtivät juurtua ennen talvea. Kasvi ei pidä siirtämisestä, joten lohkaise emotaimesta pala ja täytä jakopalasta jäänyt kuopa mullalla.

Hei tilaaja!

Lue lisää seuraavista jutuista:

Jouluruusu – vaatimaton kaunotar (nro 2/2020)
Neuvot ja niksit: jouluruusu talven yli (nro 1/2017)
Upeat jouluruusut (nro 10/2014)

Siirry tästä näköislehtiarkistoon

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt