Huonekasvit Agaave Tämä kuva voisi olla Ranskasta tai Italiasta, mutta yllätys yllätys, se on Hämeen Lammilta! Nämä upeat agaavet koristavat Porkkalan kartanon englantilaistyylistä pihapuistoa. Näin kartanossa perheineen asuva Anniina Rikala kertoo agaavejen hoidosta: IRROTAMME POIKASET jo pieninä, jotta ne eivät vie voimaa emokasveilta. Uusia poikasia ilmaantuu vuosittain, mutta vain pieni osa niistä juurtuu aikaisen irrottamisen takia. ISTUTAMME AGAAVET läpäisevään multaan, jossa on kaksi osaa hiekkaa (raekoko 0–16 mm) ja yksi osa kylvömullan tapaista seosta. Pienet taimet vaihdamme uuteen ruukkuun viiden vuoden välein, isot 20 vuoden välein. Pienet agaavet kasvavat saviruukuissa, isot muoviruukuissa. KASTELEMME ISOT KASVIT keväällä miedolla lannoiteliuoksella. Tavallisena kesänä ne saavat pärjätä sen jälkeen pelkällä sadevedellä. Kookkaat kasvit ovat vahvajuurisia ja ne kestävät myös paahdetta toisin kuin pienet kasvit. Osan pienistä kasveista viemme kesäksi ulos varjoisaan paikkaan, osa jää kasvihuoneeseen. TALVETAMME KASVIT viileässä ja valoisassa paikassa. Kastelemme agaaveita aikaisintaan helmi–maaliskuussa ja silloinkin vain, jos aurinko lämmittää varastoa. Tätini talvettaa omat kasvinsa vetoisella ikkunalla ja vie ne kesäksi ulos. Asuinhuoneessa agaaveita pitää kastella talven aikana. Noin 10–15 vuoden kuluttua agaavet ovat kasvaneet niin isoiksi, etteivät ne mahdu enää ikkunalle. Pihapuiston koko noin neljän hehtaaria. Alue on avoinna yleisölle. Agaave aurinko niukka vedentarve läpäisevä kasvualusta vähän ravinteita Puistossa järjestetään tapahtumia ja opastettuja teemakierroksia keväästä syksyyn. Tutustu Porkkalan kartanopuistoon Hei tilaaja! Lue koko juttu Viileiden värien pihapuisto Kotipuutarha-lehden numerosta 1/2019 Siirry tästä näköislehtiarkistoon Katso myös Aaloet Huonekasvit Kaktukset Huonekasvit Talvikaktukset Huonekasvit Ilmakasvit Huonekasvit Viikon luetuimmat 1. Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi 2. Puutarhanhoito Sipulikukkien istutus 3. KEITTIÖTARHA Marjapensaiden istutus Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 31.1.2019 Teksti Outi Tynys Lähde Kotipuutarha 1/2019 – Viileiden värien pihapuisto Kuvat Hanna Marttinen Avainsanat agaave porkkalan kartano Kiinnostuitko? Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan. Saat seuraavat 4 lehteä vain 29 €! Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Huonekasvit Muorinkukat Huonekasvit Tuoksupelargonit Huonekasvit Saintpaulia Huonekasvit Esikot Huonekasvit Aaloet Lataa lisää