Pääkirjoitus Voimaannuttavaa puutarha-asiaa Kun päätimme uudistaa Kotipuutarhan, tiedustelimme useissa eri kanavissa, millaisen lehden juuri Sinä haluaisit. Vastausten määrä yllätti. Kahdesta laajasta kyselystä kertyi tuhansia rivejä kullanarvoista dataa, jota järjestelimme ja analysoimme ennen kuin ryhdyimme työhön. Suurkiitos teille kaikille mielipiteenne antaneille! PÄÄKIRJOITUS 3/2023 Täällä on nyt lehti, jonka te haluatte. Se tarjoaa 82-vuotiseen perinteeseensä nojaten runsaasti tietoa ja neuvoja. Sivuilla on syvälle pureutuvaa jäsenneltyä asiaa puutarhanhoidosta: hyötykasvien viljelyneuvoja, tietoa erilaisista kasveista, ohjeita ja ideoita puutarhan suunnittelemiseen ja taitavien harrastajien vinkkejä. Toivoitte myös inspiraatiota, ja saatte sitä: sykähdyttäviä juttuja rakkaudella rakennetuista kotipuutarhoista, ihania kuvia, joissa tuoksuu kasteinen aamu, kukkakimppu ja muhevan multainen maa – koska haaveilu on ensi askel kohti toteutusta! Moni teistä kertoi haluavansa tietoa puutarhan monimuotoisuudesta. Lehdessä on nyt entistä enemmän konkreettisia neuvoja pihaluonnon vaalimisesta ja maaperän hoitamisesta. Elävä maa on tavoite niin vihannesmaalla kuin kukkatarhassa, isolla tontilla siinä missä parvekepuutarhassakin. Saadakseen aikaan kaunista ja rehevää ei tarvita järeitä kemiallisia lannoitteita eikä karkotteita. Siksi Kotipuutarhan ohjeissa tarjotaan aina ensisijaisesti luontoystävällinen tapa toimia. Tervetuloa Kotipuutarhan maailmaan! Me tekijät olemme täällä Sinun tiedonnälkääsi ja puutarhahaaveitasi varten. Löydät sivuilta jotain uutta, jotain vanhaa – runsaasti voimauttavaa puutarha-asiaa! Minna Siltalapäätoimittaja Viikon luetuimmat 1. Ajankohtaiset vinkit Lintujen talviruokinta 2. Huonekasvit Rakkaudesta kliivioihin 3. Huonekasvien hoito Huonekasvien taudit ja tuholaiset Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 6.3.2023 Teksti Minna Siltala Avainsanat Kiinnostuitko? Kotipuutarha-lehti on uudistunut! Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 € Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Pääkirjoitus Pidennetään puutarhakautta Pääkirjoitus Kahvipöydän satoa Pääkirjoitus Talo hiljeni, komposti kylmeni Pääkirjoitus Haaveena niitty ja persikkatarha Pääkirjoitus Sata sivua syytä iloon Lataa lisää