Pääkirjoitus Hyvät tuulet puhaltavat PÄÄKIRJOITUS 6–7/2026 Kesän alkuun osuu vuosittainen puutarhagallupini. Teen sen utelemalla kavereiden ja tuttujen suunnitelmia ja tiedustelemalla tunnelmia. Tuleeko teille terassi, kasvihuone vai pitkään suunniteltu pergola? Onko ostoslistalla kasvihankintoja ja mitä kasvaa taimipoteissa tänä vuonna? Ystävä rakentaa jämälaudoista ja kuormalavoista pellonreunaan lavaa, jossa voi nauttia ilta-auringosta hämärän tuloon asti. Kaiken ei aina tarvitse olla isoa ja hienoa. Toisen ystävän pihamaalle istutettiin vattua sekä herukoista valkoinen, vihreä ja vaaleanpunainen lajike, jotka ovat miedomman makuisia ja sopivat tuorekäyttöön hyvin. Hedelmät ja marjat ovat monen toive. Omalla listallani on pistokkaan hakeminen tutun pihassa kasvavasta erityisen makeita ja isoja marjoja tekevästä mustaviinimarjapensaasta. Puutarhakavereista moni on esikasvattanut leikkokukkia tänä vuonna. Kukapa ei haluaisi upean värisiä ja monen muotoisia tsinnioita, leijonankitoja, kiinanastereita ja kosmoksia maljakon täytteeksi. Näitä on minullakin kasvamassa, koska en enää voinut vastustaa siemenpussien kutsua. Kyselykierroksella selvisi, että kavereiden puutarhoissa puhaltavat hyvät tuulet. Kevät saapui aikaisin ja kasvukaudesta tulee pitkä. Tässä numerossakin on monta hyvän tuulen tekijää. TapaammeHelkan ja Panun (s. 28), pariskunnan, joka on tehnyt 400 neliömetrin kokoisesta tontista ruokasammon. Minipihalla kasvaa talven tarpeiksi hedelmät, marjat ja vihannekset sekä tuotetaan myös omaa hunajaa ja munia. Helka löysi mehiläisten tarhaamisesta uuden ammatinkin sairastumisensa jälkeen.Rafael puolestaan lähti liikkeelle isosti (s. 34). Alanvaihtajan ja elämäntapaan muutosta hakeneen miehen ideana oli muuttaa perheineen maalle ja kasvattaa ruokaa maaperää säästävällä menetelmällä oman tarpeen lisäksi myyntiin. Nyt puutarhurilla on menossa neljäs viljelyvuosi ja toiminta vanhassa kyläkoulussa vihannestarhoineen, kahviloineen ja putiikkeineen kasvaa vuosittain. Minna Siltalapäätoimittaja Viikon luetuimmat 1. Kasvimaa ja lavatarha Peruna 2. Kasvimaa ja lavatarha Kesäkurpitsa 3. KEITTIÖTARHA Lehtikaali Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 9.6.2026 Teksti Minna Siltala Avainsanat pääkirjoitus Kiinnostuitko? Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan. Saat seuraavat 4 lehteä + kaikki digisisällöt + lahjalehden vain 30 €! Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Pääkirjoitus Rakkaudesta puutarhaan Pääkirjoitus Yksi asia kerrallaan Pääkirjoitus Tervetuloa kasvukausi! Pääkirjoitus Kesän helisevät toiveet Pääkirjoitus Noutopöydän vieraita Lataa lisää