Ruukkuviljely Yrtit Mintut Voimakaskasvuinen minttu on raikas yrtti, joka maustaa teet ja monet ruuat. Minttu valtaa helposti kasvimaan, joten se on paras kasvattaa ruukussa tai muussa rajatussa kasvualustassa. Minttujen kasvatus siemenestä Mintun siemeniä kylvetään 5–7 kpl yhteen, halkaisijaltaan noin 6-senttiseen pottiin huhtikuun aikana. Siemenet peitellään kevyesti mullalla, vermikuliitilla tai perliitillä. Mintun taimet koulitaan eli siirretään isompaan ruukkuihin, kun taimi on kasvattanut kaksi varsinaista lehtiparia. Lannoitus aloitetaan noin 2 viikon kuluttua koulinnasta. Sopiva esikasvatusaika on 5–8 viikkoa. Mintun taimen istutus Mintut viihtyvät aurinkoisella tai puolivarjoisalla kasvupaikalla. Istuta minttu aina omaan ruukkuunsa tai muuhun rajattuun kasvualustaan, sillä se valtaa tehokkaasti kasvutilaa muilta lajeilta. Kasvimaalla rajaa mintulle kasvatusalue maahan upotettavalla reunuksella tai istuta taimi pohjattomaan vatiin tai ämpäriin. Muuten useimmat mintut karkaavat kasvupaikaltaan. Minttujen hoito Minttu viihtyy parhaiten kasvualustassa, joka pysyy tasaisen kosteana. Ruukuissa kasvatettavia minttuja on siksi tärkeää kastella reilusti ja säännöllisesti. Mullan tulee olla ravinteikasta ja kalkittua. Harmaaminttu (M. longifolia) kuuluu yrttitarhan peruslajeihin. Lehdet antavat teehen makean säväyksen. Lehdistö on harmaanukkainen ja koristeellinen. Jopa metrin korkuiseksi kasvava laji talvehtii hyvin. Kähäräminttu (Mentha spicata ’Crispa’) on vihermintun kippuralehtinen lajike. Se on erinomainen teeyrtti ja englantilaisen keittiön klassikkomauste. Talvehtiminen sujuu yleensä ongelmitta. Kaneliminttu on vähän harvinaisempi. Limemintussa voi haistaa limen aromin. Omenaminttu, pyöröminttu ja ananasminttu. Tällä mintulla (M. x rotundifolia) on monta nimeä. Omenaminttu kuuluu ruoanlaittoon käytettävien minttujen parhaimmistoon. Mieto maku sopii myös salaattiin. Omenaminttu talvehtii ainakin suotuisina talvina. Kirjavalehtisen ’Variegatan’ maku on vihreää lajiketta miedompi ja sen talvenkestävyys on heikompi. Sitruunapiparminttua eli sitruunaminttua (M. x piperita ’Citrata’) kutsutaan tuoksun takia myös eau de cologne -mintuksi. Ihastuttava tuoksukasvi. Maku sopii teehen. Talvenkesto vaihtelee. Mintusta on myös muita sitruunanmakuisia lajikkeita, jotka poikkeavat sitruunapiparmintusta. Inkivääriminttu (M. gentilis) on yksi parhaista mintuista niin teehen kuin ruuanlaittoon. Maukas ja lempeä maku sopii etenkin aasialaisiin ruokiin. Talvehtiminen on epävarmaa. Monivuotiset mintut Viherminttu ja piparminttu talvehtivat kohtuullisen hyvin ainakin eteläisessä Suomessa. Jos kasvatat minttuja monivuotisena, istuta taimet esimerkiksi lavakaulukseen tai muuhun koholla olevaan penkkiin hiekkapitoiseen ja läpäisevään maahan. Mintun juuristo kasvaa maanpinnan tuntumassa, joten mintut sietävät huonosti talvista märkyyttä. Talvenkestäväkin laji voi kuolla epäsuotuisana ja lumettomana talvena. Leikkaa kasvusto kukinnan jälkeen, jotta minttu kasvattaa uutta versostoa loppukesäksi. Korjaa kuivattava tai pakastettava sato ennen kukintaa. Tällöin maku on voimakkaimmillaan. Uudista kasvustot noin neljän vuoden välein. Minttu leviää maanpinnan lähellä suikertavista maavarsista. Istuta maavarsia tai niistä kasvavia versoja uuteen paikkaan tai kunnostettuun penkkiin. Ilman uudelleen istutusta kasvusto taantuu ja häviää. Minttulajit ja -lajikkeet pölyttyvät ristiin ja sekoittuvat keskenään vuosien mittaan. Jos haluat pitää lajikkeet ”puhtaina”, istuta eri lajit ja lajikkeet etäälle toisistaan. Kasvata arat mintut ruukuissa ja siirrä ne talveksi kellariin tai viileään varastoon. Talvetus saattaa onnistua myös valoisissa sisätiloissa. Uudista kasvi tällöin pistokkaista keväällä, jotta saat elinvoimaa uhkuvat taimet. Marokonminttu (M. spicata ’Moroccan’) on klassinen teeyrtti. Sen maku on virkistävä ja vahva, eikä siinä ole mintuille ominaista kitkeryyttä. Saattaa talvehtia ulkona. Viikon luetuimmat 1. Kasvitaudit ja tuholaiset Härmän torjunta 2. KEITTIÖTARHA Marjapensaiden hoito 3. KEITTIÖTARHA Marjapensaiden istutus Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 22.2.2023 Teksti Outi Tynys Lähde Nyt on yrttien aika (nro 4/2015) Kuvat Teija Tuisku, Hanna Marttinen Avainsanat ananasminttuharmaaminttuinkivääriminttukaneliminttukähäräminttulimeminttumarokonminttuminttujen kasvatusmintun kasvatusmintutomenaminttusitruunapiparminttu Kiinnostuitko? Kotipuutarha-lehti on uudistunut! Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 € Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Yrtit Kasvata teeyrttejä Ruukkuviljely Viljele parvekkeella Yrtit Rosmariini Esikasvatus Yrttien kasvatus Ruukkuviljely Persilja Lataa lisää