Marjapensaan istutus

Etelä-Suomessa marjapensaita voi istuttaa keväästä syksyyn. Turvallisinta on istuttaa taimet ennen syyskuun loppua, jotta ne ehtivät juurtua ennen talven tuloa.

Valitse marjakasveille aurinkoinen ja tuulensuojaisa kasvupaikka. Istuta samasta marjalajista useampaa eri lajiketta, sillä ristipölytys lisää marjojen määrää ja kokoa, vaikka pensas olisi itsepölytteinen.

Marjapensaan kasvupaikka

Kaikki viljeltävät marjalajit tarvitsevat lämpöä ja valoa. Estä hallatuhot valitsemalla kasvupaikka, joka aukeaa etelään tai länteen. Loivasti viettävästä aurinkoisesta rinteestä kylmä ilma ja liika vesi valuvat alas, ja lumi ja routa sulavat varhain. Istuta tuulensuojaksi pensas- tai puuryhmä viljelmän pohjoispuolelle.

Herukat, karviaiset ja pensasvadelmat kannattaa istuttaa entistä syvemmälle. Suositus on, että taimipaakun pinta jää 5–15 senttimetriä maanpinnan alapuolelle. Erityisesti puna- ja valkoherukoiden haarautumiselle tämä on tärkeää. Maata voi lisätä taimien tyvelle vielä istuttamisen jälkeenkin, jolloin taimelle muodostuu kohopenkki.

Kunnosta kasvualusta parantamalla maata kompostilla tai muulla eloperäisellä aineksella. Lue lisää savimaan parannuksesta. Kevyessä ja kuohkeassa maassa marjapensaille riittää hieman taimipurkkia suurempi istutuskuoppa. Jos maa on jäykkää ja savista, kasvualusta kannattaa muokata laajalta alueelta ja istuttaa pensaat loivaan kohopenkkiin, jotta juuret eivät tukehdu.

Katso myös herukat ja karviaiset, marjapensaiden hoito sekä pensasmustikan kasvatus.

herukka-kastelu500x
Aseta taimi istutuskuoppaan ja kastele sitä runsaasti. Anna veden imeytyä pois kuopasta ennen kuin täytät kuopan.
herukka-istutus500x
Kasaa taimen tyvelle reilusti multaa niin, että juuripaakku jää reilusti aiempaa syvemmälle. Tämä edistää pensaan haarautumista.
Peitä istutusalue kuorikatteella, joka vähentää haihduntaa ja ehkäisee rikkaruohojen kasvua.
Peitä istutusalue kuorikatteella, joka vähentää haihduntaa ja ehkäisee rikkaruohojen kasvua.

Kastele, kastele, kastele

Kastele istutettua marjapensaan taimea noin kerran viikossa 10–20 litraa kerralla parin kuukauden ajan eli kunnes taimi on kunnolla juurtunut.


Lue lisää herukoista ja karviaisista! Kestotilaajana löydät jutun helpoiten digiarkistostamme.

  • 36 vinkkiä: Marjoista mahtisato / Kotipuutarha 7-2015 s. 54
  • 35 vinkkiä: Valitse marjoista parhaat / Kotipuutarha 4-2014 s. 32
  • Rinne haltuun herukoilla / Kotipuutarha 4-2014 s. 76
  • Pohjolan rypäle / Kotipuutarha 7-2012 s. 10

 

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.