Helpot herkut kasvimaalta

Monilajinen, hyvään puutarhamultaan perustettu kasvimaa on yleensä tervein ja satoisin. Lehtikaali soveltuu myös aloittelijan keittiötarhaan.

Aloittelevakin keittiötarhuri onnistuu valitsemalla kasvatukseen helppoja lajeja. Hyötytarhan armollisimmat herkut sietävät säätä eivätkä niuhota hieman epätasaisestakaan hoidosta.

Nopeat lehtisalaatit

Salaattien kasvatus on palkitsevaa, sillä niiden kasvuaika on lyhyt. Erilaisia salaatteja kannattaakin kylvää useita kertoja kesän mittaan, niin tuoretta satoa on saatavilla jatkuvasti. Hyvin aikaista satoa saadaan esikasvattamalla taimet valmiiksi. Salaatit eivät ole kovin kylmänarkoja, eli niitä voi istuttaa jo toukokuunkin puolella ulos, kunhan suojaa ne kylmiltä öiltä. Salaateista helpoimpia ja nopeimpia ovat lehtisalaatit, ja niistä voi kerätä satoa vähitellen poistamalla yksittäisiä lehtiä.

Pidä salaattipenkin kosteus tasaisena mutta maltillisena, niin maku ei kitkeröidy.
Salaatit sopivat myös ruukkuun.

Kasvata salaatteja näin:

  • Salaatin siemenet itävät valossa, joten niitä ei peitetä.
  • Monista muista lajeista poiketen itämislämpötila saa olla viileähkö, +15–20 astetta.
  • Sopiva kasvualusta on multava ja hiekkapitoinen puutarhamaa. Salaatit kasvavat hyvin myös ruukuissa ja lavoissa.
  • Paikan on hyvä olla aurinkoinen, muttei paahteinen. Salaatti kasvaa parhaiten noin +20 asteen lämpötilassa.
  • Lannoita maltillisesti, sillä varsinkin liika typpi tekee salaatista kitkerän.
  • Pidä kosteus tasaisena ja vältä suoraa märkyyttä.

Herneet ovat koko perheen suosikkeja

Lähes kaikki pitävät herneistä, ja suurikokoisina niiden kylvö on hauskaa ja helppoa puuhaa myös perheen pienimmille. Valitse sopiva lajike käyttötarkoituksen mukaan: silpo- tai silpoydinherneistä syödään pelkät siemenet, taittoydinherne on ihanan rapsakka syötävä palkoineen päivineen. Litteät ja makeat sokeriherneet syödään niin ikään sellaisenaan. Kasvatuspaikasta riippuen kiinnitä huomiota myös lajikkeen korkeuteen – matalimmat lajikkeet jäävät puolen metrin mittaiseksi, mutta toiset yltävät pariin metriin.

Suurin osa herneistä vaatii tuennan. Käytä apuna naruja, oksia tai pajusäleikköä.
Silpoydinherneiden palko on kalvollinen ja sitkeä, joten vain siemenet syödään.

Kasvata herneitä näin:

  • Kasvualustan on oltava ilmavaa, sillä tiiviissä maassa herne kasvaa heikosti.
  • Sopiva ajankohta kylvölle koittaa, kun maa on lämmennyt noin +10-asteiseksi. Liota siemeniä parin tunnin ajan, niin nopeutat itämistä.
  • Kylvä siemenet noin 2–5 sentin välein, noin viiden sentin syvyyteen. Suojaa kylvökset linnuilta esimerkiksi harsolla, mutta vältä harson käyttöä hellejaksoina.
  • Aseta korkeille lajikkeille tuet jo taimivaiheessa. Rapsakat versot katkeilevat helposti, jos niitä asettelee tukeen kookkaina.
  • Herneet sitovat itse typpeä, joten lannoitusta tarvitaan vain vähän. Kasvusto kannattaa syksyllä kääntää maahan viherlannoitukseksi.
  • Kastele hernepenkkiä kuivina kausina.
  • Poimi satoa sitä mukaa kun se kypsyy; ylikypsät herneet muuttuvat puiseviksi.

Monikäyttöinen kesäkurpitsa

Myös kesäkurpitsat ovat kiitollisia kasvatteja nopeutensa ja helppoutensa vuoksi. Kun huolehtii hyvästä lannoituksesta ja suojaa kasvuston alkukesän halloilta, hyvä sato on lähes varmaa. Kurpitsat rakastavat lämpöä, joten kohopenkit ja lämpölavat ovat parhaita varsinkin viileinä kesinä. Varaa kesäkurpitsoille runsaasti tilaa, sillä kasvustosta tulee kookas.

Varaa lehtevälle kesäkurpitsalle ainakin neliön verran tilaa.

Kesäkurpitsan kasvatus:

  • Esikasvata taimet toukokuussa. Älä aloita aiemmin, sillä taimet kasvavat nopeasti ja kärsivät suurikokoisina enemmän siirroista.
  • Suojaa taimet halloilta. Istuta ne ulos vasta kesäkuussa ja suojaa harsolla kylminä öinä. Poista harsot viimeistään kukinnan alkaessa.
  • Kurpitsat viihtyvät kuohkeassa, runsasravinteisessa maassa. Tee hyvä istutuslannoitus kanankakalla, kompostilla tai palaneella hevosenlannalla. Kesän mittaan anna lisälannoitusta esimerkiksi ruohosilppukatteella.
  • Huolehdi säännöllisestä kastelusta, sillä suuret lehdet haihduttavat runsaasti.
  • Kerää kesäkurpitsat nuorina ja pienikokoisina, jolloin ne ovat maukkaimpia. Perinteiset pitkulaiset lajikkeet ovat parhaimmillaan noin 15 sentin mittaisina. Käytä nopeasti, sillä nuorten kurpitsojen kuori on vielä ohut eikä säilyvyys ole kovin hyvä.

Myös nämä sopivat aloittelijalle:

  • lehtikaali
  • härkäpapu
  • pinaatti
  • peruna
  • raparperi
  • ruohosipuli
  • monet yrtit, kuten tilli, persilja ja sitruunamelissa

Kuvat: Maija Astikainen, Hanna Marttinen

Kiinnostaako kasvimaan perustaminen? Kestotilaajana pääset lukemaan huhtikuun numerosta jutun  Nyt viljelemään: 38 vinkkiä kasvimaan perustamiseen – Kotipuutarha 4/2021


Kestotilaajana pääset lukemaan lisää kasvatusvinkkejä lehden digiarkistosta:

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.