Kolumni

Puut ja me

KOLUMNI 10/2024

Ihmislajin suhde luontoon on ikiaikainen, syvä ja monitahoinen. Totta kai, koska olemme osa luontoa, sen lapsia siinä kuin sudet ja sammalet. Vaikka vahvat tunnesiteet liittävät meidät luontoon kuin ankkurit, luonto ei ole olemassa meitä varten vaan sallii meidän olla olemassa. Se unohtuu liian helposti ja liian usein.

Puissa on jotain erityistä. Ne ovat eläviä linkkejä ihmissukupolvien välillä. Isojen, hiljaisten puiden jykevyys ja pysyvyys verrattuna ihmiseen ja hänen elämänkaareensa tekevät niistä kasvimaailman kuninkaallisia. Puihin on helppo kiintyä, ne antavat turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta ja sanoitta kertovat meille, ettemme ole yksin. Puut kantavat muistojamme. Kun tuttu puu kaatuu tai kaadetaan, se saattaa riipaista syvältä.

Lokakuussa 2023 sortui ylväs, ehkä 300 vuotta vanha Lepaan tammi Pirjo-myrskyn kourissa ja suru oli suuri. Lohjalla kasvava, suunnilleen yhtä vanha Paavolan tammi on puolestaan äänestetty Suomen kauneimmaksi puuksi. Sen hiljaisen, viisaan kauneuden edessä on helppo nöyrtyä. Vanhan uskomuksen mukaan tammi voi antaa ihmiselle ikuisen onnen tai rakkauden.

Ne ovat eläviä linkkejä ihmissukupolvien välillä.

Monet myytit ja kansantarut puhuvat pyhistä puista. Pyhyys tarkoittaa maallisen, arkisen vastakohtaa; pyhällä asialla on salaperäisiä ominaisuuksia, joita ei voi selittää järjellä. Pyhiä puita on sanottu porteiksi ihmisten ja heidän kuvittelemansa henkimaailman välillä. Puiden asukkaita, haltijoita, ei sopinut suututtaa. Suomalaisissa mytologioissa on kahdeksan pyhää puuta: kataja, kuusi, mänty, koivu, leppä, pihlaja, tammi ja tuomi. Niihin on liitetty erilaisia ominaisuuksia. Varjoisia, synkkiä metsiä muodostava kuusi on yhdistetty vainajien luo vievään noituuteen. Katajan avulla on torjuttu pahoja voimia, samoin pihojen pihlajilla. Koivu on ollut talojen yleisin pitämyspuu, jonka tyvelle on viety lahjoja ja samalla kerrottu puun haltijalle huolista ja pyydetty neuvoja tai kodin turvaamista. 1600-luvulta alkaen kirkko pyrki kitkemään kansan harrastaman “harhaoppisen” puiden palvonnan, mutta vanhat tavat ja uskomukset istuivat sitkeässä.

Puiden katselemisen on todettu rauhoittavan levotonta mieltä, nopeuttavan sairaalapotilaiden toipumista ja vähentävän riskiä sairastua dementiaan. Ei tarvitse edes mennä metsään, puisto- ja pihapuilla on sama vaikutus. Ja missä lapset aikuisten silmien välttäessä kiipeilisivät, elleivät puissa. Leikkipaikkojen telineillä kiipeileminen ei tarjoa samanlaista seikkailun tuntua, ei innosta mielikuvitusta kuten iso puu vankkoine oksineen ja lymypaikkoineen. Vanhoja puita ei pitäisi kaataa vain niiden vanhuuden tähden, varmuuden vuoksi, koska ne ovat kasvaneet ihmisten sisään.

Sakari Topeliusta mukaillen haluan ajatella, että meillä jokaisella on sydämessä koivu, tai seetri, tai saarni, jonka oksilla linnut laulavat kauniimmin kuin missään muualla. Öisin oksien välistä loistaa kirkas, hymyilevä tähti. Siellä on koti, sinne on aina hyvä palata.

– Johannes Enroth

Kolumnisti on eläkkeellä oleva kasvitieteilijä ja sammaltutkija Helsingistä. Hän kertoo kasvimaailman ilmiöiden taustoista.