Kolumni

Merikaali tutuksi

KOLUMNI 8/2024

Suolaiset meren rannat ovat vaativia kasvupaikkoja, ja niiden kasvilajisto on omaleimainen. Yksi erikoisimmista Itämeren rantojen kasveista on monivuotinen euroopanmerikaali (Crambe maritima). Vaikka se ei kukkisi, isot ja paksut, sinivihreät tai nuorina violetinsävyiset lehdet eivät jää huomaamatta, etenkin kun laji muodostaa usein neliömetrien laajuisia kasvustoja. Euroopanmerikaali kukkii kesä- ja heinäkuussa, jolloin pystyissä kukinnoissa on runsaasti valkoisia, neliterälehtisiä kukkia, jotka kiinnostavat pölyttäjiä.

Euroopanmerikaali ei ole maailmassa yksin vaan suvussa on yli 40 lajia. Ne kuuluvat samaan ristikukkaisten heimoon Brassicaceae kuin kaalit (Brassica), mutta eivät ole ”oikeita” kaaleja. Euroopanmerikaali pitää melko suolaisesta merivedestä, ja siksi sitä Suomessa kasvaa lähinnä Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa. Hangon seudulla sitä löytää hiekkaisilta ja soraisilta rannoilta; viimeksi itse ihastelin sitä juurikin Hangossa, Mäntysaaren rantahietikolla. Itäisin löytöpaikka Suomenlahdella on Kotkan ulkosaaristossa. Euroopassa lajia on vaihtelevan yleisenä Pohjanmeren ja Atlantin rannoilla aina Espanjaan asti, sekä Mustanmeren liepeillä. Kanariansaarilla ja Madeiralla on 14 kotoperäistä lajia – hieno esimerkki lajiutumisesta saaristoissa.

Euroopanmerikaalin pallomaiset hedelmät voivat kellua merivedessä kuukausia elinkelpoisina. Laji leviää myös irronneiden, vanhojen kukintohaarojen avulla, joissa on vielä hedelmiä kiinni. Rannoilla tuuli riepottelee haaroja ja niistä irtoaa hedelmiä. Itävät siemenet saavat tarvitsemaansa typpipitoista ravintoa rannoille ajautuneista merilevistä.

Koko kasvi on syötävä ja siinä on paljon C-vitamiinia.

Euroopanmerikaalia on keskiajalta lähtien sekä kerätty rannoilta että viljelty yksityispuutarhoissa erityisesti Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Viljely hiipui ajan myötä, kunnes koki renessanssin 1980-luvun lopulla, jolloin Ranskassa – Euroopan kulinarismin kehdossa – aloitettiin kaupallinen kasvatus. Taimia voi kasvattaa pimeässä, jolloin versoista tulee lehtivihreättömiä ja miedomman makuisia kuin valossa kasvaneet. Versot kannattaa syödä nuorina, koska iän myötä ne muuttuvat hieman kitkeriksi. Siemeniä voi loppukesästä kerätä idätettäväksi, kunhan muistaa kohtuuden. Siemeniä ja taimia voi myös ostaa; erään siemenkaupan mukaan euroopanmerikaali on ”asiantuntijoiden arvostama harvinaisuus”. Toisin kuin voisi kuvitella, taimia ei tarvitse kastella suolavedellä, ihan tavallinen kelpaa.

Lajia käytetään sekä ravintona että erityisesti mikrobien torjumiseen lääkinnässä. Koko kasvi on syötävä ja siinä on paljon C-vitamiinia. Merikaalia voi käyttää kaalin tai lehtikaalin tapaan tai valmistaa kuten parsaa. Miltä kuulostaisivat merikaalikääryleet tai -keitto?

Suomessa euroopanmerikaalin kanta on elinvoimainen, vaikka laiduntavat lampaat ovat onnistuneet hävittämään sen laajoilta alueilta. Keski- ja Etelä-Euroopassa lajin luonnonkantoja uhkaavat rantojen rakentaminen, tallaaminen sekä rannoilla tehokkaasti leviävät tulokaslajit.

– Johannes Enroth

Kolumnisti on eläkkeellä oleva kasvitieteilijä ja sammaltutkija Helsingistä. Hän kertoo kasvimaailman ilmiöiden taustoista.