Lomailijan kasteluapulaiset

Kun kesälomamatka lähenee, on kotipuutarhurin syytä miettiä, miten pihan ja parvekkeen ruukkukasvit, kasvihuone tai lavatarha pärjäävät matkan ajan. Tässä seitsemän vinkkiä kasvien loma-ajan kasteluun.

Kasvien kastelu loman aikana

Paahteisena kesänä varmin valinta on pyytää naapuria tai ystävää kasteluavuksi, kun on itse pidempään poissa. Viikonloppureissun ajaksi voi ruukkutarhaan riittää jokin perinteisistä konsteista, kuten kastelupullo tai kapillaari-ilmiöön perustuva villanaru kukkaruukussa.

Viikon lomareissu vaatii yleensä jo kastelusarjan asentamisen esimerkiksi kasvihuoneeseen tai ruukkutarhaan. Valitsitpa minkä menetelmän tahansa, se on hyvä testata ennakkoon ja siirtää kasvit mahdollisuuksien mukaan varjoon.

Kastelupullot

Aseta pullon suulle keraaminen kastelukorkki. Pistele neulalla pullon pohjaan ilmareikiä.
Täytä lasipullo vedellä ja paina se suulleen multaan. Vesi valuu pikkuhiljaa sitä mukaa, kun multa kuivuu.

Kastelusarjat

Kuvan Blumat-kastelujärjestelmä perustuu keraamisten kartioiden kosteuteen. Kun kartio kuivuu, suutin alkaa tiputtaa vettä. Kun maa kastuu, kastelu pysähtyy. Kastelusarja liitetään vesisäiliöön tai vesihanaan ja se toimii painovoimaisesti ilman sähköä.
Tihkuletku tihkuttaa nimensä mukaisesti vettä koko ajan tai niin kauan kuin sarjaan liitetyssä vesilähteessä riittää vettä. Täsmäkastelusta iloitsevat kasvit, jotka eivät pidä vesipisaroista lehdillään. Tihkukastelusarja toimii matalallakin vedenpaineella.

Muut konstit

VILLANARU KUKKARUUKUSSA on vanha konsti ruukkukasvien lomakasteluun. Kastele naru litimäräksi ja työnnä naru mullan sisälle. Laita toinen pää vesiastiaan siten, että narun pää on vesiastian pohjalla on veden alla. Järjestelmä toimii varmimmin kun, veden pinta ämpärissä on mullan pintaa korkeammalla. Isoon ruukkuun voi laittaa useamman narun. Ideana on, että villanaru johtaa veden ämpäristä kapillaarisesti kukkaruukkuun.

ALTAKASTERUUKUT TOIMIVAT yhtä hyvin terassilla kuin sisälläkin. Kasvit imevät veden ruukun pohjalla olevasta 5–10 senttimetrin korkuisesta vesitilasta, joka täytetään vedellä. Välipohjasta vesitilaan ulottuva multakerros tunnistaa kuivuneen mullan. Käytä altakasteluruukkuja ulkona vain katoksen suojissa. Altakasteluruukusta tulee kasvielle uima-allas, jos rankkasade yllättää.

MULLAN APUAINEET kuten vettä itseensä varastoivat vermikuliitti, biohiili ja kastelukiteet pitävät mullan pidempään kosteana ja pidentävät näin ruukkukasvien kasteluväliä. Apuaineet varastoivat vettä ja luovuttavat sitä säännöllisesti kasvien käyttöön.

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt