Puutarhanhoito Sadeveden kerääminen Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet. Välillä tulee rankkasateita ja toisaalta on pitkiä kuivia jaksoja. Sadeveden talteenotto ja käyttö kasteluvetenä on paitsi ekologista myös taloudellista. Sadeveden talteenotto Sadeveden talteenotto kannattaa, koska kasteluvettä tarvitaan kuivina jaksoina jo muutaman helteisen päivän jälkeen. Tynnyrit sadevesikourujen alla on helppo tapa ottaa vesi talteen, mutta rankkasateella parinsadan litran vesisäiliö täyttyy muutamassa minuutissa. Vettä kannattaakin ohjata myös maanalaisiin vesisäiliöihin tai sadevesijärjestelmiin, lammikoihin tai maanpäällisiin keruualtaisiin. Näistä vesi pumpataan tai ohjataan muilla menetelmin kasvien käyttöön. Vettä voi paitsi kerätä, myös imeyttää läpäisevien pintojen avulla kasvien juuristoalueille, jolloin kastelun tarve vähenee. Helpoin tapa hyödyntää sadevettä on kerätä sitä kattovesistä astioihin kuivan kauden kasteluvedeksi. Turvallista veden hallintaa Estä kosteusvahingot ja hallitse maan pinnan alle kertyvää vettä salaojituksilla. Rakennusten seinustat ja rakenteiden ympäristöt pidetään kuivina siten, että katoilta rännejä pitkin tuleva sadevesi ohjataan säiliöihin ja niiden yli tulviva vesi johdetaan hallitusti kauemmas seinustalta ja imeytetään muualle. Muista suojata suuret tynnyrit ja saavit tiiviillä kannella tai järeällä verkolla, joka estää lapsia tai eläimiä putoamasta veteen. Peitettyyn tynnyriin kertyvä vesi myös säilyy puhtaana roskista ja sitä on mukava käyttää kasteluvetenä. Tynnyrit ja ruukut täyttyvät kovalla sateella hetkessä. Hei tilaaja! Näköislehtiarkistostamme löydät vinkkijutun Sadevesi talteen (nro 7/2016). Jutussa lisätietoa mm. sadevesien keräämiseen soveltuvista tee-se-itse järjestelmistä. Viikon luetuimmat 1. Kasvitaudit ja tuholaiset Härmän torjunta 2. KEITTIÖTARHA Marjapensaiden hoito 3. KEITTIÖTARHA Marjapensaiden istutus Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 7.7.2022 Teksti Paula Ritanen-Närhi, Annikki Oikkonen Lähde Hyödynnä sadevedet (nro 6/2021), Sadevedet talteen (7/2016) Kuvat Teija Tuisku, Maija Stenman Avainsanat kasteluraingardensadepuutarhasadeveden ohjailusadeveden talteenottosadevesi Kiinnostuitko? Kotipuutarha-lehti on uudistunut! Tilaa nyt tutustumishintaan 4 lehteä 29 € Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Puutarhanhoito Pihan viimeistely Pihasuunnittelu Hulevesien hallinta kotipihassa Puutarhanhoito Rakkaudesta laukkoihin Lataa lisää