Muotoile havupuut leikkaamalla

havut-puutarhassa

Puutarhamyymälöissä on tarjolla monen muotoisia havuja. Kun havut alkavat vuosien mittaan rehottaa pihalla, niihin saa palautettua alkuperäisen ilmeen leikkaamalla. Kasvit kehittyvät tuuheiksi, kun tiedät mitä saksia ja milloin.

Havukasveilla vaihtelevia muotoja puutarhan näkymiin

Muotoonleikatut kasvit korostavat puutarhanäkymien ja rakennusten tyyliä, rakennetta ja dramatiikkaa. Ne voivat tuoda puutarhaan hippusen huumoriakin. Linjakkaasti leikatut kasvit koristavat puutarhaa silloinkin, kun kukinta ei ole vielä alkanut tai on jo ohi.

havut-reunustamassa-polkua
Polkua reunustavat vasemmalla puolella lännenhemlokki, kuutioiksi leikatut euroopanmarjakuuset ja timanttituija. Oikealla pilvenhattaramuotoon leikattu marjakuusi.

Vääränlainen leikkaus voi pilata koko kasvin

Leikkaamisessa tärkeintä on hyvä harkinta, sillä väärin tai väärään aikaan tehty leikkaus voi pilata koko kasvin. Tasainen leikkuujälki syntyy terävillä välineillä. Taimen leikkaaminen on syytä aloittaa varhain, sillä 5–6 vuotiaat kasvit ovat jo liian vanhoja leikattaviksi ensimmäistä kertaa. Kasvin muodon hahmottuminen voi viedä useita vuosia. Puista muotoillut seinämät ja katot vievät jopa noin 20 vuotta. Kasvin muodon hahmottamiseen kuluva aika riippuu kuitenkin mallista.

Luonnostaan muodokkaat havut tarvitsevat trimmausta

Havujen leikkaamisen tarve vaihtelee kasvin mukaan. Kartion mallisena luonnostaan kasvava kasvi, kuten tuija, tarvitsee vain vähän leikkausta, jotta siitä saadaan säntillisen muotoinen kartio. Nopeasti kasvavat lajit menettävät muotonsa vauhdikkaammin ja tarvitsevat hitaasti kasvavia lajeja useammin leikkausta.

Oikea aika leikata

Paras aika leikata on keskikesästä varhaiseen kevättalveen. Kevättalvella kasvien nestevirtaus on kiivaimmillaan, jolloin voimakasta leikkausta on syytä välttää. Väärään aikaan tehty leikkaus voi johtaa havun kuivumiseen tai heikentää kasvin talvenkestoa. (Lue myös juttu: ikivihreiden kasvien talvisuojaus)

kartiomarjakuusi
Vasemmalla pilvimaisemaksi leikattu kartiomarjakuusi on monirunkoinen. Se leikataan huhtikuussa ja toisen kerran kesällä uuden kasvun tummuttua.

Leikkaaminen vaatii harjoittelua

Monimutkaiset ulkomaisista puutarhoista tutut muodot vaativat harjoittelua ja perehtymistä. Onneksi kuitenkin valmiit muotit helpottavat niiden toteuttamista. Varsinkin eläinhahmoissa kasvin versoja sidotaan ja ohjataan haluttuun muotoon muotin avulla. Ohjausta havujen muotoiluun löydät YouTubesta hakusanalla topiary.

euroopanmarjakuusi
Lamoavakasvuinen euroopanmarjakuusi ’Repandens’ (Taxus baccata) on ihanteellinen leikattava, sillä se uusiutuu hyvin.
vuorimannyn-leikkaus
Vuorimännyn (Pinus mugo) vuosikasvaimia on lyhennettävä säännöllisesti – mieluiten joka vuosi, jotta se pysyy tiheänä ja matalana.

Aiheeseen liittyviä juttuja:

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.