Peruna-ankeroiset

Kelta- ja valkoperuna-ankeroiset sekä mukula- ja kavalaäkämäankeroiset ovat pieniä, maassa ja juuristossa eläviä sukkulamatoja, jotka heikentävät perunan kasvua sekä sadon määrää ja laatua. Ne leviävät kotipuutarhaan usein tarkastamattomien siemenperunoiden mukana.

LUOKITUS Keltaperuna-ankeroiset (Globodera rostochiensis, isossa kuvassa) ja valkoperuna-ankeroiset (G. pallida sivun alaosasan kuvassa) sekä mukula- ja kavalaäkämäankeroiset (Meloidogyne chitwoodi ja M. fallax) ovat karanteenituhoojia, joiden leviäminen pyritään estämään ja esiintymät hävittämään. Peruna-ankeroiset eivät ole haitallisia ihmisille.

TUNNISTUS Vaativat aina laboratoriotutkimuksen. Peruna-ankeroisia voi epäillä, jos perunan juuristossa näkyy pieniä, millimetrin kokoisia pallomaisia kystoja. Mukula- ja kavalaäkämäankeroiset aiheuttavat oireita perunan mukuloihin.

MITÄ AIHEUTTAA? Peruna-ankeroiset aiheuttavat perunalla kitukasvuisuutta ja mukula- ja kavalaäkämäankeroiset epämuodostumia mukuloiden kuoren alle. Oireet pahenevat vuosi vuodelta.

MITEN LEVIÄMINEN ESTETÄÄN? Tärkeintä olisi aina käyttää tarkastettua eli sertifioitua siemenperunaa, jonka tunnistaa pakkauksessa olevasta virallisesta vakuustodistuksesta. Peruna-ankeroiset sekä mukula- ja kavala­äkämäankeroiset voivat säilyä maassa pitkään, vaikka paikalla ei viljeltäisi perunaa moneen vuoteen. Siksi kannattaa estää niiden leviäminen perunapeltoon. Lainsäädännössä on vaatimuksia ankeroisten isäntäkasvien tuottamiselle ja tautiesiintymien hävittämiselle.

Lisätietoja Ruokaviraston sivuilta.

Valkoperuna-ankeroisia

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä + kaikki digisisällöt vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous: 4 lehteä + digi 25 €
Tilaa nyt
Tietosuoja

Lue tarkemmin tietosuojaselosteestamme.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta pakollisia toiminnallisia evästeitä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Sivustolla seurataan verkkosivujen kävijämääriä ja käyttötapoja Google Analyticsin avulla. Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista

Lisätietoa verkkosivulla käytettävistä evästeistä saat tietosuojaselosteestamme.