Etanoiden ja kotiloiden torjunta

Kotilot ja etanat kuuluvat puutarhaan siinä missä puut, pensaat ja perennatkin. Espanjansiruetanoista ja lehtokotiloista voi kuitenkin tulla ongelma, jos niitä on erityisen paljon. Ennakoi ja torju ei-toivotut vieraat luonnonmukaisin konstein.

Tunnista etanat ja kotilot

Opettele ensin tunnistamaan, minkä nilviäislajin kanssa olet tekemisissä. Esimerkiksi ukkoetanoista tai pantterietanoista ei ole puutarhassa varsinaista haittaa, sillä ne syövät lähinnä lahoavaa kasviainesta. Samoin viinimäkikotilo on jokseenkin harmiton. Sen sijaan espanjansiruetanat ja lehtokotilot kannattaa torjua, sillä ne herkuttelevat vihannesten ja perennojen lehdillä. Peltoetanoista ja valopeltoetanoista voi myös olla haittaa.

Torju ennalta

Ennakoiva torjunta on tehokasta ja siihen kannattaa ryhtyä, mikäli tietää alueella esiintyvän haitallisia etanoita tai kotiloita.

  • Älä jätä puutarhaan lauta-, lehti- ja risukasoja, pressuja tai muita suojaisia, kosteita paikkoja, jotka houkuttavat nilviäisiä.
  • Pidä pientareet niitettyinä ja kasvustot ilmavina. Kitke kasvimaiden rivivälit ja suosi harvempaa istutusta.
  • Vältä katteiden käyttöä sekä lankkureunuksia istutusalueilla.
  • Ajoita kastelu aamupäivään, jotta kasvusto ja maan pinta kuivahtavat mahdollisimman nopeasti. Nilviäiset lähtevät liikkeelle tyypillisesti iltahämärissä, ja suosivat kosteita paikkoja. Lehtokotilot viihtyvät myös kuivemmassa.
  • Istuta viljelykasvien oheen esimerkiksi timjamia, siankärsämöä ja pietaryrttiä. Jotkut nilviäiset karttavat voimakkaasti tuoksuvia kasveja.
  • Ole tarkkana vastaanottaessasi uusia kasveja puutarhaan. Salamatkustajia voi tulla niin ostotaimien kuin naapurin jakotaimienkin mukana.
Etanat munivat kosteisiin, suojaisiin paikkoihin.

Kerää pois

Etanoita ja kotiloita alkaa liikkua puutarhoissa jo huhti-toukokuussa. Kun alat kerätä niitä pois heti, ne eivät ennätä munia. Yksi yksilö voi tuottaa jopa satoja jälkeläisiä myöhemmin kesällä.

  • Houkuta nilviäiset yhteen paikkaan, josta ne on helpompi kerätä. Kostea nurmisilppu, isot lehdet tai märät laudanpätkät ovat hyviä houkuttajia. Myös kuunliljakasvustot tai lamoavasti kasvavat pensaat ovat hyviä paikkoja etsiä nilviäisiä.
  • Ajoita keruu kostean päivän iltaan tai aikaiseen aamuun, sillä nilviäiset ovat liikkeellä hämärän aikaan. Myös sateiden jälkeiset hetket ovat otollisia.
  • Tuhoa munat murskaamalla tai kuumalla vedellä. Kompostin lämpö ei yleensä riitä tuhoamaan niitä.
  • Etanat ja kotilot on helpointa ja nopeinta tuhota kuumalla vedellä. Kerää yksilöt purkkiin ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Hävitä raadot kompostoimalla tai sekajätteen mukana.
Maata vasten asetettu kostea lankku vetää etanoita puoleensa.
Kiehuvan kuuma vesi on nilviäisille nopein tuho.

Hidasta kulkua

Etanat ovat nokkelia ylittämään erilaisia esteitä ja maa-aineksia. Sora, hiekka tai sahanpurut saattavat hidastaa menoa, mutta eivät varsinaisesti estä kulkua. Kalkkia ja tuhkaa ei kannata käyttää torjuntaan, sillä ne muokkaavat nilviäisten elinoloja suotuisaan suuntaan nostaessaan maan pH-arvoa.

  • Männynneulaset ja pihka ovat happamia. Levitä niitä kasvimaan reunoille tai lavaviljelmän laidoille.
  • Kokeile etanateippiä, jota myydään puutarhamyymälöissä. Teipissä on kuparipinta, joka aiheuttaa ikävän, sähköisen tunteen osuessaan etanan limaan. Teippi sopii esimerkiksi ruukkujen tai laatikoiden reunoille. Teho vaihtelee olosuhteista ja nilviäisistä riippuen.
  • Myös vaseliini ruukun reunalle siveltynä tekee ylityksen vaikeaksi. Rasvaa tulee olla paksu kerros.
  • Koivutisleen ja koivutervan sanotaan hillitsevän nilviäisten esiintymistä.
Kupariteippi soveltuu parhaiten ruukkujen ja laatikoiden reunoille.

Rautafosfaatti avuksi

Rautafosfaattirakeet ovat helppokäyttöisiä ja tehokkaita. Niiden vaikutus perustuu siihen, että ne häiritsevät nilviäisten aineenvaihduntaa ja liman tuotantoa. Sen seurauksena etanat ja kotilot menehtyvät. Maaperässä esiintyy rautafosfaattia luonnostaankin, eikä siitä ole haittaa esimerkiksi linnuille tai siileille. Annostele rakeita ohjeen mukainen määrä ja ripottele ne hajalleen maahan. Rautafosfaattirakeita saa ostaa puutarhamyymälöistä.

Rautafosfaattirakeet ovat helppokäyttöisiä ja hyväksi havaittuja.

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt