Blogi Mama’s garden Koristekasvit Vanhanajan istutustulppaani `Brilliant Star` — joulun kuningatar Joulu on juhlittu ja arki pyörähti tänään käyntiin. Hih, mukavan pituinen työviikko, tuntuisipa se joka kerta näin lyhyeltä. Pyhät olivat todella lämpimiä ja pidinkin oikeastaan lähes kaikkia joulukukkia ulkona. Vietin itsekin siellä paljon aikaa askarrellen havutöitä ja viritellen lisää jouluvaloja joten ohi mennen oli ihanaa ihailla suloisia sipulikukkia ja jouluruusuja. Tuntui niin keväiseltä vaikka aurinko ei pahemmin näyttäytynytkään. Istuttelin jouluasetelmat paljain käsin ja täysin sulaan multaan. Ihan huippua! Tänä aamuna sitten olikin jo tuulen suunta muuttunut ja ilmassa oli selvästi talven tuntua. Nostin kukat sisälle jo aamusta ennen töihin lähtöä ja vain jouluruusut jätin ulos. Ne eivät ole moksiskaan hetken pakkaista sillä sunnuntaina näyttäisi taas lauhtuvan. Noiden tulppaanien pakkasen kestosta minulla ei ole kokemusta joten niitä en uskaltanut jättää ulos. Sisällä ne tosin alkavat heti kasvamaan ja niiden suloinen nuppuisuus on pian muisto vain. Onneksi niissä on mukana myös sipulit joten jonkinlainen mahdollisuus niillä on jatkaa elämäänsä myös kukinnan jälkeen. Koska sipulit ovat melkoisen vanhaa kantaa (Tulipa `Brilliant Star` rekisteröity v. 1906) saattaisin jopa onnistua kukittamaan ne uudestaan. Ainakin ajattelin yrittää. Säilytän sipulit kellarissa suhteellisen kuivassa mullassa kevääseen. Kukkaan hyötäminen tuskin onnistuu juuri jouluksi ainakaan mutta puutarhassa kasvaessaan ne toivottavasti jatkossa ilahduttaisivat aikaisella keväisellä kukinnallaan. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Ei joulua ilman valkoista amaryllistä. Nämäkin yleensä säästän elleivät sipulit ole punalaikun vaivaamia. Pitkään ihmettelin miksi joissakin amarylliksen sipuleissa oli punaista väriä kunnes jostain luin tai kuulin, että punainen sipuli on sienitaudin merkki. Sipuleita ei pidä istuttaa liian syvään sillä silloin ne kärsivät helpommin liiasta kosteudesta ja tuo tautikin pääsee paremmin jylläämään. Kastelen amaryllikset aina aluslautasen kautta vaikka uskon, että mikäli tuo sienitauti on jo sipulissa niin eipä siinä mikään auta vaan pois se on heitettävä. Onko jollain teistä lisää tietoja tuosta taudista? Aika niukasti siitä löytyi netistä mitään. [columns_row width=”half”] [column] Joulukukat saivat viettää pyhät ulkona terassilla jonne on näkymä sisältä. [/column] [column] Hyasintin tuoksu kuuluu jouluuni. [/column] [/columns_row] Joka jouluksi on hommattava ainakin yksi hyasintti. Ruokakauppojen sintit ovat melko onnettomia niin kukinnan kuin tuoksunkin suhteen. Noin nuppuisena kuitenkin vallan suloisia. Löysin onneksi yhden `Jan Boss`:in jota olen istuttanut joskus myös puutarhaan. Se on tosi kauniin värinen ja tuoksuukin jonkin verran ainakin ihan läheltä nuuhkaistessa. Ja kukkanuput avautuvat kauniisti alhaalta ylöspäin! Sorruin myös ostamaan toisenkin jouluruusun osittain sen viehättävän saviruukun vuoksi. Kun tarkastelin kukkaa läheltä huomasin miten kauniit pienet keltaiset kukkalehdet sillä olikaan. En voinut vastustaa ja nyt meillä on jouluruusut molemmin puolin taloa. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Kukkien lisäksi oli pyhinä aikaa viritellä puutarhaan lisää valoja ja askarrella havuista, joita sain luvan ottaa kuusifarmilta. Havutöitäni en ollutkaan ehtinyt vielä kuvaamaan kameralla joten jos haluat nähdä mm. havuköynnökseen pukeutuneen maakellarin niin käyhän kurkkaamassa Facebookissa tai Instagramissa! Vaan nyt sohvalle köllimään ja katsomaan Areenalta ihanaa sarjaa minkä olen juuri löytänyt. Talot huokuvat historiaa on todella valloittava sarja, tässä teillekin linkki jos haluatte lumoutua Ruotsalaisten vanhojen talojen historiasta ja entisöinnistä. Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 27.12.2019 Avainsanat amaryllis hyasintti joulukukka jouluruusu tulipa `Brilliant Star` Kommentoi Lue kommentit (10) Todella suloiset pikkutulppaanit! Vastaa Niin on. Toivon vain, että ne eivät ehdi kasvaa liikaa ennen kuin saan ne takaisin ulos. Onneksi pian pitäisi täällä lauhtua. Vastaa Saisiko tietoja, mistä olet näitä ihanuuksia hankkinut? Todella kauniita. Vastaa Laittaisitko minulle vaikka sähköpostia os. mammanpuutarha@gmail.com Vastaa Mahtavaa, että teillä on voinut pitää joulukukkia pihalla, missä ne kestävät kyllä tosi pitkään! Meillä on pakkasta tänä aamuna 14 astetta! Vastaa Täällä pakkasta vain neljä ja huomenna pitäisi jälleen lauhtua Vastaa Kauniita istutuksia! Vastaa Onpa erikoinen tulppaani! Miten se noin matala on? Valkoinen amaryllis ja jouluruusut ovat ehdottomasti joulun kestosuosikkeja! Amarylliksen punalaikkuun olen itsekin törmännyt ja myös siihen, ettei tietoa oikein löydy mistään. Mutta sen olen todennut, ettei niitä tosiaan kannata edes kokeilla kasvattaa; punainen väri leviää pian sipulista lehtiinkin. Viime joulun jälkeen kokeilin säästää amarylliksen sipulin, mutta ei siitä taida tulla mitään, vaikka kesällä kasvoikin ihan hyvin. Katsotaan nyt, miltä nämä kolme uutta amaryllistä kukinnan jälkeen näyttävät, että viitsiikö edes yrittää niiden säilyttämistä. Leppoisaa loppuvuotta täältä lumen ja pakkasen keskeltä! Vastaa Tuo tulppaani on ilmeisesti jalostettu matalaksi jotta se sopisi paremmin istutuksiin. Sen koko jää 15-25 cm täysikasvuisenakin. Kuulin juuri Hernepensaskujanteen Johannalta, että hänen tulppaaninsa olivat olleet ulkona koko ajan ja kasvaneet lauhojen pyhien aikana siellä melkoisesti. Minulla selvisivät myös ulos jääneet tulput tuosta muuutaman päivän pakkasesta, jee Harmillista tuo amaryllisten tautisuus. Vastaa Kiitos Päivi! Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Maan hoito Suojattu: Tunnista kompostoinnin ongelmat Lataa lisää
Niin on. Toivon vain, että ne eivät ehdi kasvaa liikaa ennen kuin saan ne takaisin ulos. Onneksi pian pitäisi täällä lauhtua. Vastaa
Mahtavaa, että teillä on voinut pitää joulukukkia pihalla, missä ne kestävät kyllä tosi pitkään! Meillä on pakkasta tänä aamuna 14 astetta! Vastaa
Onpa erikoinen tulppaani! Miten se noin matala on? Valkoinen amaryllis ja jouluruusut ovat ehdottomasti joulun kestosuosikkeja! Amarylliksen punalaikkuun olen itsekin törmännyt ja myös siihen, ettei tietoa oikein löydy mistään. Mutta sen olen todennut, ettei niitä tosiaan kannata edes kokeilla kasvattaa; punainen väri leviää pian sipulista lehtiinkin. Viime joulun jälkeen kokeilin säästää amarylliksen sipulin, mutta ei siitä taida tulla mitään, vaikka kesällä kasvoikin ihan hyvin. Katsotaan nyt, miltä nämä kolme uutta amaryllistä kukinnan jälkeen näyttävät, että viitsiikö edes yrittää niiden säilyttämistä. Leppoisaa loppuvuotta täältä lumen ja pakkasen keskeltä! Vastaa
Tuo tulppaani on ilmeisesti jalostettu matalaksi jotta se sopisi paremmin istutuksiin. Sen koko jää 15-25 cm täysikasvuisenakin. Kuulin juuri Hernepensaskujanteen Johannalta, että hänen tulppaaninsa olivat olleet ulkona koko ajan ja kasvaneet lauhojen pyhien aikana siellä melkoisesti. Minulla selvisivät myös ulos jääneet tulput tuosta muuutaman päivän pakkasesta, jee Harmillista tuo amaryllisten tautisuus. Vastaa