Blogi Mama’s garden Koristekasvit Puutarhanhoito Ihan pimeä postaus Kultatesma `Aureum` (Milium effusum) Iltalehden lööpistä sen jo viikonloppuna huomasin. Lämpötilojen ennustettiin pian tippuvat hurjasti pakkasen puolelle myös täällä eteläisessä suomessa. Mieleen jäi jäytämään huoli rakkaiden kasvieni hyvinvoinnista, toistuisiko viime vuoden talvituhot, kun märkä ja paljas maa jäätyisi äkisti syvään routaan?! Joten eipä siinä sitten muu auttanut kuin huristaa tänään töiden jälkeen paikalliseen Hankkijaan. Kaksi säkkiä talvensuojaturvetta ja kylvömultaa, sekä säkillinen auringonkukansiementä takakonttiin ja äkkiä kotiin ruokkimaan lapset. Syreenimajan pimeyttä. Pimeässä puutarhassa kausivalot valaisevat kauniisti. Kun sain ruokapöydän viimein putsattua, oli syvä pimeys tietenkin jo laskeutunut puutarhaan, vain muutamat kausivalot antoivat hentoa valoaan. Ilma oli ihanan raikas ja saattoi jo aistia lähestyvän pakkasen tuntua. Oli tyyntä ja puutarhassa vallitsi hiljaisen rauhallinen tunnelma<3 Olin jo muutama vuosi sitten saanut lahjaksi setä mustalta tehokkaan otsalampun, jonka valossa oli kuitenkin helppo touhuta. Suojattuja pensaita. Talvensuojaturve hävisi hetkessä ympäri puutarhaa ja sitä mukaan kun kottikärryt tyhjenivät, mielessäni vellonut huoli keveni ja keveni. Nyt olisin ainakin tehnyt kaiken voitavani, eikä tarvitse sitten keväällä harmitella etten ollut edes yrittänyt suojata aarteitani. Tästä hetkestä kevääseen, saavat kasvit nyt pärjätä omillaan. Suojasin kaikki myöhään tänä syksynä istuttamani puut ja pensaat, sekä muutaman jo aiemmin istutetun arkajalan :) Herttajalopähkinän suojasin huolellisesti. Herttajalopähkinä sai kuivaa turvetta myös runkosuojansa sisälle. Varpaillensa laitoin reilun kerroksen! Herttajalopähkinä kasvaa Marjamäellä, jonka istutuksia tein vielä tosi myöhään syksyllä. Toivottavasti alueen kasvit selviävät ensimmäisestä talvestaan<3 Uusia aarteita kasvihuoneeseen. Loppuun on ihan pakko vielä laittaa kuva uusimmista löydöistäni. Eikös olekin aika hurmaavia?! Lasikello löytyi edullisesti maalaiskirpputorilta ja uskokaa tai älkää, niin tuo suloinen pullea astia löytyi lapsuudenkotini vintiltä!! Aarre on ollut siellä koko ajan, odottanut vuosikymmeniä löytäjäänsä. Astia on osa separaattoria ja siinä on tuossa alhaalla hanakin, jonka kautta ylimääräinen vesi pääsee poistumaan. Näen jo mielessäni tuossa astiassa sammaleella päällystetyn sipulikukka-asetelman, jonka ylle lasikello antaa suloista suojaansa. Samalla kun kirjoitan tätä postausta, on ulkona alkanut pyryttämään sankasti kevyttä pakkaslunta. Kuin tilauksesta, antamaan yhdessä turpeen kanssa lisäsuojaa puutarhaan. Uinukaa rauhassa rakkaat aarteeni, keväällä toivottavasti kohdataan jälleen <3 Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 2.1.2017 Avainsanat kasvien talvisuojaus kirppislöytöjä talvensuojaturve Kommentoi Lue kommentit (2) Kiitos talvisuojauksen muistutuksesta. Viime yönä meillä pakkanen laski 15 astetta, eli kireimmät pakkaset ovat jo ohi. Lunta 15-20 cm, josta olen ikionnellinen. Kasveilla on ainakin toistaiseksi suojaa! Viime talvena ei ollut lunta juuri lainkaan ja se olisin tuhoisa talvi molemme kasville. Vau, mitä aarteita olet löytänyt :). Vastaa Ihanaa, meillekin tuli tänään lisää lunta! Tultiin juuri kolaamasta ja kyllä olikin ihanaa pitkästä aikaa hikoilla oikein kunnolla. Ja pakkaset tosiaan nyt helpottivat ainakin vähäksi aikaa <3 Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (28) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Vihersisustus Kukkakurssilla ystävän kanssa Blogi Puutarhanhoito Yleinen Hiiliviisautta puutarhanhoitoon ja synninpäästö nurmikolle Blogi Vihersisustus Yleinen Askartelua luonnonmateriaaleista-pienet sammalpallot Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Huonekasvien hoito Joulukukkien hoito Puut Kasvata puu siemenestä Ajankohtaiset vinkit Lintujen talviruokinta Puutarhanhoito Hiilensidonta puutarhassa Lataa lisää
Kiitos talvisuojauksen muistutuksesta. Viime yönä meillä pakkanen laski 15 astetta, eli kireimmät pakkaset ovat jo ohi. Lunta 15-20 cm, josta olen ikionnellinen. Kasveilla on ainakin toistaiseksi suojaa! Viime talvena ei ollut lunta juuri lainkaan ja se olisin tuhoisa talvi molemme kasville. Vau, mitä aarteita olet löytänyt :). Vastaa
Ihanaa, meillekin tuli tänään lisää lunta! Tultiin juuri kolaamasta ja kyllä olikin ihanaa pitkästä aikaa hikoilla oikein kunnolla. Ja pakkaset tosiaan nyt helpottivat ainakin vähäksi aikaa <3 Vastaa