Blogi Mama’s garden Yleinen Billnäsin antiikkipäivillä Joka vuosi samaan aikaan Fiskarsin antiikkipäivien kanssa järjestetään vastaava tapahtuma myös naapurikylässä Billnäsissä. Fiskarsin puolelle en ole vielä yhtenäkään vuonna ehtinyt ja luulenkin, että siellä myytävä tavara olisikin kukkarolleni vähän liian tyyristä. Sitä vastoin tuolla Billnäsissä on kaupan paljon kohtuu hintaista vanhaa tavaraa, jonka joukosta etsin joka vuosi uusia aarteita kotiin ja puutarhaan! Ennen aarteenetsintää tutustuimme kuitenkin ruukin historiasta kertovaan näyttelyyn. Tuolla näyttelyssä oli viime vuoden tapaan paikalla ihmisiä, jotka oikeasti kertoivat näyttelyn esineistä ja valokuvista! Tuon esittelyn avulla näyttelystä sai paljon enemmän irti kuin jos olisi sen yksinään kiertänyt. Ja perheen pienin viihtyi sillä aikaa valitsemassa onnenkiveään sinkkiastiaan kerätystä raudan sulatuksen sivutuotteena syntyneestä kuonasta :) [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Näyttelyn jälkeen lähdimme kulkemaan kylän läpi kohti hevostalleja, missä varsinainen myynti tapahtui. Jätän joka kerta auton suosiolla kauemmaksi ihan jo sen vuoksi, että kävellessä voi paremmin ihastella kylän kauneutta. Pieniä yksityiskohtia, jollaisia ei enää nykyajan rakennuksista löydy. Nämä punotut portaan olivat hienot. Vaikkei nämä olekaan ikuiset niin sen ajan mitä kestävät, palvelevat kulkijaa myös kauneudellaan <3 Sitten muutamia kuvia mielenkiintoisista esineistä joita ihailin. Vanha Arabia miellyttää minua kovasti mutta olen pakottanut itseni jättämään nämä kaunokaiset taakseni. Kodin voisi täyttää myös näillä hurmaavilla maitokannuilla mutta ei, en sortunut :) [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Ihanaa esineistöä oli siellä täällä mutta shoppailin vain kamerallani kunnes törmäsin maailman kauneimpaan pyörylään ;) Kun olin raahannut varmaan reilut parikymmentä kiloa painavaa ”Mamman spinneriä” hetken aikaa, minua vähän kadutti etten sittenkään retkahtanut vaikka Arabian maitokannuun. Onneksi laukusta sattui löytymään kestokassi joka lopulta kesti juuri ja juuri autolle saakka. Pyörylä jäi kuitenkin minulta eilen kuvaamatta, joten nyt joudunkin jättämään teidät jännitykseen ja esittelen aarteeni vasta myöhemmin! Vaan nyt pesemään loput talon ikkunat! Sain eilen jynssättyä yläkerran ja nyt vielä loppurutistus alakerran akkunoiden kanssa. Ihanaa, sitten ei tarvitse enää ahdistella mokomaa hommaa koko kesänä! Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 9.7.2017 Avainsanat antiikki- ja perinnepäivät Billnäsin ruukki Kommentoi Lue kommentit (2) Kivaa aarteenetsintää! Tovoisin niin jostain lisää aikaa tai hirmuista tehoa, jotta ehtisin minäkin aarteenetsintään. Oon kai kasvatellut puutarhan liian isoksi, kun en meinaa keritä mihinkään muuhun. Vastaa Vaikeaa se on itsellänikin välillä irrottautua, aina olisi jotakin puuhaa mielessä kotonakin tehtäväksi. Ja aikalailla tuppaa olemaan minulla joka vuosi samat nuo kohteetkin, joskus voisi lähteä uusiinkin tapahtumiin. Suuren osan lomistani vie myös sukuloiminen, sillä lasten on päästävä näkemään läheisiään, vaikkakin se aika on aina pois omista hommista. Toki nautin itsekin läheisten tapaamisesta ja antaahan se itsellekin tarvitsemaani lepoa. Kotona sitä ei osaa valitettavasti kunnolla levätä. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Rivieralta Alpeille 14.–20.4.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Reinin laaksoon 10.–15.6.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 13.–18.5.2024 Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Lataa lisää
Kivaa aarteenetsintää! Tovoisin niin jostain lisää aikaa tai hirmuista tehoa, jotta ehtisin minäkin aarteenetsintään. Oon kai kasvatellut puutarhan liian isoksi, kun en meinaa keritä mihinkään muuhun. Vastaa
Vaikeaa se on itsellänikin välillä irrottautua, aina olisi jotakin puuhaa mielessä kotonakin tehtäväksi. Ja aikalailla tuppaa olemaan minulla joka vuosi samat nuo kohteetkin, joskus voisi lähteä uusiinkin tapahtumiin. Suuren osan lomistani vie myös sukuloiminen, sillä lasten on päästävä näkemään läheisiään, vaikkakin se aika on aina pois omista hommista. Toki nautin itsekin läheisten tapaamisesta ja antaahan se itsellekin tarvitsemaani lepoa. Kotona sitä ei osaa valitettavasti kunnolla levätä. Vastaa