Kesän helisevät toiveet

PÄÄKIRJOITUS 2/2026

Kukkaset ovat vallanneet aiempaa enemmän tilaa puutarhassani. Rennolla kädellä sinne tänne kylvetyt kosmokset, tsinniat, unikot, ruiskukat, auringonkukat ja monet muut yksivuotiset kukat tarjoavat katseltavaa ja täytettä maljakkoon. Sato on ollut yltäkylläinen. Kukkia ei tarvitse kasvattaa säntillisesti ja mahdollisimman suuriksi ja suoravartisiksi, ellei niin halua. Hennompi ja pienempi kukkasatokin riittää siihen, että vaasiin on aina laitettavaa. Tänä vuonna villiin ja vapaaseen joukkoon tosin ujuttautuu pari primadonnaa, kun kylvän esikasvatukseen kiinanasteria ja leijonankitaa. Silmissä väikkyvät pörheät ja värikkäät kukat, joita noukin maljakon täytteeksi kesäaamun sarastuksessa. Toive näiden kaunottarien onnistumisesta on laskettu ravinteiden, säännöllisen kastelun ja oikean lämpötilan varaan.

Aina tämä kolmiyhteys ei toimi, vaikka säädöt olisi asetettu piirulleen. Chilin taimeni tuppaavat kärsimään erilaisista vitsauksista. Siitä huolimatta en voi olla kylvämättä joka vuosi ainakin muutamaa uutta lajiketta tuttujen lisäksi. Periksi ei anneta sakeankaan kirvaparven edessä. Kesän lopussa häämöttävän palkinnon mahdollisuus on siihen liian houkutteleva. Samalla logiikalla multiin uppoaa kaalikasvin jos toisen siemen. Tiedän edessäni olevan menetettyjä taisteluita kirppoja, kaalikoita ja kaaliperhosta vastaan suojausten tasosta riippuen, mutta lähden joka vuosi leikkiin yhtä suurella innolla. Kauden kääntyessä loppua kohti satoa saadaan – kaikesta huolimatta – yhtenä vuonna enemmän, toisena vähemmän. Se riittää.

Siemenvaraston inventaario on siis tehty ja tilaukset ovat lähdössä maailmalle. Kummasti varastoon on syntynyt aukkoja täytettäväksi, vaikka luulin, että kaikkea löytyy omasta takaa. Apua valintoihin löytyy sivulta 10 alkavasta muhkeasta siemenpaketista ja taitavien tarhureiden vinkeistä. Jutusta löytyy niin kukkia kuin herkkuja keittiötarhaan. Nyt on oikea hetki asetella kesän toiveet helisevinä siemeninä multaan.

Minna Siltala
päätoimittaja

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä + kaikki digisisällöt vain 29 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous: 4 lehteä + digi 29 €
Tilaa nyt
Tietosuoja

Lue tarkemmin tietosuojaselosteestamme.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta pakollisia toiminnallisia evästeitä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Sivustolla seurataan verkkosivujen kävijämääriä ja käyttötapoja Google Analyticsin avulla. Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista

Lisätietoa verkkosivulla käytettävistä evästeistä saat tietosuojaselosteestamme.