Kolumni

Jäkälöityneitä sieniä

KOLUMNI 4/2026

SOulussa syntynyt William Nylander (1822–1899) oli vaikea, kiukutteleva, erakkomainen luonne, ja aikansa jäkälätutkijoiden kärkeä. Koska tämä poikamies ei viihtynyt ihmisten seurassa, aikaa riitti jäkälien tiirailuun vaatimattomassa Pariisin asunnossa kaiken muun kustannuksella. Hän ehti kuvata noin 3000 ennestään tuntematonta jäkälälajia tai -muotoa, ennen kuin menehtyi työpöytänsä ääreen. Hänen Helsingin yliopiston Kasvimuseossa säilytettävässä jäkäläherbaariossaan on yli 51 000 näytettä.

Sveitsiläinen Simon Schwendener (1829–1919) esitti vuonna 1867, että jäkälät ovat sienen ja levän muodostamia symbiooseja, siis oikeastaan eliöyhteisöjä. Tätä Nylander ei hyväksynyt koskaan ja teki mielipiteensä selväksi turhaan kiertelemättä. Schwendener oli kuitenkin oikeassa, kuten useimmat tutkijat myönsivät jo 1800-luvulla.

Jäkälöityneet sienet ovat sangen valikoivia

Jäkäliä on planeetallamme lähteestä riippuen hiukan alle tai selvästi yli 20 000 lajia, Suomessa noin 2000. Tarkkaan ottaen pitäisi puhua jäkälöityneistä sienistä. Määritelmän mukaan jäkälöitynyt sieni viettää pysyvää yhteiseloa viherlevän tai syanobakteerin kanssa, joskus molempien. Levä- tai syanobakteeriosakkaita sanotaan fotobionteiksi, koska valossa ne yhteyttävät ja tuottavat sokereita. Jäkälöityneet sienet ovat sangen valikoivia; kukin laji kelpuuttaa vain muutamia harvoja fotobiontteja lukuisista tyrkyllä olevista. Monet jäkälät leviävät pieninä palasina, jäkälämuruina, joissa sienirihmasto ympäröi fotobionttirykelmiä. Murut ovat siis miniyhteisöjä, valmiita kasvuun.

Onko kyseessä oikea symbioosi, jossa molemmat osapuolet hyötyvät, vai käyttääkö sieniosakas fotobiontteja hyväkseen antamatta mitään takaisin? Fotobiontteja on usein jäkälien sisällä enemmän kuin ympäristössä eli siellä on ilmeisen hyvä olla. Fotobiontit saavat sieneltä ravinteita ja suojaa esimerkiksi UV-säteilyltä, kuivumiselta ja tuholaisilta. Tunnetaan kuitenkin tapauksia, joissa fotobionttien tuottamat sokerit muuttuvat jäkälän sisällä nopeasti ”sienisokereiksi”, joita vain sienirihmastot pystyvät käyttämään.

Viime kesänä kaadatimme mökkirannastamme pystyyn kuolleita kuusia, joiden oksat olivat aivan täynnä jäkäliä. Kuolivatko puut jäkälien vuoksi? Eivät. Jäkälien on vain helppo kasvaa muista syistä heikentyneillä tai kuolleilla puilla. Entä onko se oksalla riippuva tupsu sitten naavaa (Usnea), tummaluppoa (Bryoria) vai viherluppoa (Alectoria)? Ota sormiin yksi haara ja venytä. Jos siinä on sisällä sitkeä, venyvä jänne, se on naava. Jos haara napsahtaa helposti poikki, sormissasi on luppo. Tummaluppo on ruskeaa tai vihertävän harmaata, viherluppo kellanvihertävää, naavan väristä.

Jäkälätutkimus on Suomessa edelleen vahvaa eli William Nylanderin perintö elää. Kaikkiaan 225 jäkälälajia on alun perin löydetty ja kuvattu Suomesta; Nylander itse kuvasi niistä kolmanneksen. Vuosina 2011–2016 suomalaiset tutkijat kuvasivat 31 uutta jäkälälajia ja sen jälkeen niitä on tullut ja tulee vielä lisää.

– Johannes Enroth

Kolumnisti on eläkkeellä oleva kasvitieteilijä ja sammaltutkija Helsingistä. Hän kertoo kasvimaailman ilmiöiden taustoista.