Huonekasvien historiaa

KOLUMNI 2/2026

Jos minulta kysytään, kasviton koti on jotenkin hengetön. Kuitenkin vielä 1800-luvulla ja aika pitkälle 1900-luvun puolelle huonekasvit olivat vain niin sanotun herrasväen harrastus. Siihen oli kulttuuristen tekijöiden lisäksi käytännöllisiä syitä: tavallisen kansan taloissa oli hämärää ja hädin tuskin tarpeeksi tilaa ihmisille, kasveista puhumattakaan. Kasveja varten piti olla isot ikkunat, paljon tilaa ja mielellään leveät ikkunalaudat, joita vaatimattomissa torpissa ei ollut. Kartanoissa ja pappiloissa oli, samoin kuin aikaa ja halua hoitaa kasveja vain silmän ja mielen iloksi. Ja tietenkin varaa hankkia siemeniä, pistokkaita tai taimia, jotka eivät suinkaan olleet halpoja.

Herrasväen kermaa 1800-luvulla olivat Runebergit, Johan Ludvig ja vaimonsa Fredrika. He muuttivat Porvooseen vuonna 1852, ja samoihin aikoihin porvariskodeissa kuului olla jo hyvä valikoima huonekasveja. Fredrika oli uranuurtaja. Runebergien talossa oli tilaa, valoa ja kakluunit lämmittämässä. Talvisin joitain huoneita pidettiin vain kasveja varten viileämpänä poistamalla sisemmät ikkunat. Kesähuvilallekin otettiin mukaan veneellinen ruukkuja ja takaisin tullessa niitä oli tietenkin jo pari veneellistä. Voisi kuvitella, että Runebergien perhesopu oli koetuksella, mutta siitä aikakirjat hienovaraisesti vaikenevat. Kaikkea ei tarvitse tietää. Monet Runebergien kotimuseossa Porvoon Aleksanterinkadulla yhä olevista kasveista on kasvatettu Fredrikan kasvien pistokkaista.

1800-luvulla suosiossa olivat erityisesti kookkaat ja näyttävät kasvit. Koteja komistivat fiikukset, oleanterit, peikonlehdet, palmut, lohikäärmepuut, jukat ja kaktukset. Kysyntä synnyttää tarjontaa. Vuosisadan puolivälin tienoilla Suomeen perustettiin ensimmäiset kukkakaupat. Yksi ensimmäisiä kukkakauppiaita, ellei ensimmäinen, oli Sinebrychoffin perheen saksalainen puutarhuri Christian Bohnhof. Hänen kasvihuoneensa olivat Helsingissä Eduskuntatalon ja Hankkijan aukion välisellä tontilla, jonka hän vuokrasi vuonna 1859. Bohnhofin kukkia myytiin siirtomaakaupassa Unioninkadulla provisiopohjalta. Markkinoille ilmaantui kuitenkin kilpailijoita, ja 1875 Bohnhof katsoi parhaaksi avata oman kaupan Etelä-Esplanadin ja Unioninkadun kulmaan. Pari vuotta aikaisemmin oli herra nimeltä Mårten Gabriel Stenius perustanut kauppapuutarhan Mechelininkadulle, Hietaniemen hautausmaata vastapäätä. Steniuksen kukkakauppa on edelleen olemassa.

Vielä 1900-luvun alussa huonekasvit olivat merkki yhteiskunnallisesta asemasta. Pikkuhiljaa tavistenkin kodeissa alkoi olla pelargoneja ja mummonpalsameja, jotka sitä mukaa paremmissa piireissä muuttuivat hiukan epäilyttäviksi. Pelargonit siirtyivät saleista kuisteille ja palsamia alettiin nimittää muonamiehen kukaksi, kunnes ”muonamiehetkin” hylkäsivät sen. Keskuslämmityksen yleistyminen oli kohtalokasta monille huonekasveille, koska asunnoissa ei enää ollut talvisin viileitä tiloja.

– Johannes Enroth

Kolumnisti on eläkkeellä oleva kasvitieteilijä ja sammaltutkija Helsingistä. Hän kertoo kasvimaailman ilmiöiden taustoista.

Viikon luetuimmat

1.

Yrtit

Basilika

2.

Puutarhanhoito

Kesäkukkien kasvattaminen siemenestä

3.

Puutarhanhoito

Omenapuun leikkaus

Tilaa uutiskirje

"*" näyttää pakolliset kentät

Etunimi Sukunimi*

Sähköposti*

Olen lukenut uutiskirjeen tilaussäännöt*

Uutiskirjeen tilaussäännöt