Blogi Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf

Pörriäispiha

Kimalaisten paratiisi – miten se tehdään?

Kimalaiset olivat täällä ennen meitä. Tarkoitan ihan konkreettisesti täällä meidän pihassa :D Ja koska tämä meidän piha näyttää olevan jonkinlainen kimalaisten turvapaikka, on niiden suojeleminen alkanut tuntua erityisen tärkeältä

Ihan ensimmäiseksi. Jos haluat tietää kimalaisista syvällisemmin, lue tämä kirja. Vinkkejä siitä miten luodaan puutarha, jossa kimalaiset viihtyvät on netti pullollaan. Mutta tässä hektisessä ajassa salli itsellesi ilo syventyä ja ymmärtää paremmin.

Kirja on huikea tietopaketti, jonka ihan tämmöinen tavallinenkin ihminen osaa lukea. Siis ajatellen, että itsehän en edes tunnista yhtäkään kimalaista toisistaan. Mehiläishoitajain liiton mukaan kimalaisia on kuitenkin Suomessa 37 lajia.

Mutta kysynpähän vaan, miten ihmeessä tunnistamista voisi opetella, kun nuo pikku pörriäiset ovat aina niin kiireisiä, ettei niiden värityksistä ehdi saamaan mitään selvää. Kuviakin kun yrittää ottaa, niin lopputuloksena on kokoelma kimalaisten seuraavaan kukkaan pörrääviä epäselviä takamuksia.

Vaikka mun kimalaistietämys onkin aivan alakoululaisen tasolla, niin sen me varmaan kaikki tiedämme, että keväällä talviuniltaan heräävät kimalaiskuningattaret ovat nälkäisiä pitkän talven jälkeen. Me asuttiin aikoinaan Helsingissä 50-luvun kerrostalossa, jossa oli keittiön seinässä reikä ja reiässä korkista tehty tappi. Järkeilin, että siinä on ollut aikoinaan eräänlainen ”viileäkaappi” (nyt voitte nauraa myös mun historian ja talotekniikan tuntemukselle, mutta tämmöisiä seinän sisällä olevia kaappeja on jossain Helsingin vanhoissa kivitaloissa ja ne on ne-rok-kai-ta).

Mutta oli mikä oli, siellä se reikä oli seinässä. Ja aika usein aikaisin keväällä kävi niin, että sieltä pääsi jotenkuten kimalaiskuningatar sisään. Kimalaisethan on maailman lempeimpiä otuksia, joten laitoin heille kotimaista hunajaa lasin pohjalle, pyydystin heidät lasiin pahvin palan avulla ja vietin hetken parvekkeella ihaillen kuningattaren ruokailua kaikessa rauhassa. Suosittelen tätä, sillä on tosi hauskaa nähdä miten ne nautiskellen syövät hunajaa pitkällä kielellään.

Tämä asia jalostui täällä meidän omassa pihassa kun huomasin onnettoman kimalaisrouvan pörräävän pakkaseen kuolleen helmililjan ympärillä. Hain hunajapurkin sisältä ja ajattelin, että rouva pitäisi jotenkin houkutella huomaamaan hunaja, mutta hän haistoi avautuvan purkin tuoksun sekunnissa ja tuli kiltisti syömään. Tietenkin. Nimittäin kimalaisilla on erittäin tarkka hajuaisti.

Yllä mainitusta kirjasta opin mm. että biologit ovat pitkään arvuutelleet sitä miten kimalaiset tietävät syvien kukkien kohdalla mikä kukka on täynnä mettä ja mikä on jo tyhjätty. Avoimissa kukissa siitepöly on usein selvästi ihmissilmänkin nähtävissä, mutta kellomaisissa syvissä kukissa väritön ja huomaamaton mesi on syvällä kukan sisällä piilossa. Lopulta selvisi, että kimalaiset haistavat toistensa ”jalkahien”. Kukan ohi pörräävä kimalainen yksinkertaisesti haistaa, jos kukassa on tassutellut toinen haisujalka juuri äsken, eikä turhaan jää tutkimaan asiaa tarkemmin. Kun haju haihtuu, kukka on taas täyttynyt medellä. Miten yksinkertaisen nerokasta!

Kimalaisista tiedetään vielä aika vähän, mutta tämmöiset knoppitiedot innostavat ainakin itseäni. Joten suuri suositus vielä tuolle kirjalle, lupaan, että se on aivan mainiota luettavaa kesällä riippukeinussa ja avaa silmät ihan eri tavoin tarkkailemaan ulkopuolista luontoa kimalaisten näkökulmasta.

”Suurilla eläimillä kuten sinivalailla on vähän pinta-alaa tilavuuteen nähden, joten ne viilenevät hyvin hitaasti ja pysyvät lämpiminä hyvin kylmissä oloissa, vaikkapa Eteläisellä jäämerellä. Sitä vastoin pienillä eliöillä, kuten kärpäsillä, on suuri pinta-ala verrattuna niiden tilavuuteen, ja ne menettävät lämpöä todella nopeasti. Silti kimalaiset, jotka ovat kooltaan lähempänä kärpäsiä kuin sinivalaita, kykenevät pitämäään itsensä lämpiminä silloinkin, kun ympäröivä ilma on 30 astetta niiden ruumiinlämpöä kylmempää”

Voisin oikeastaan käyttää tämän koko postauksen vain tämän upean kirjan referoimiseen, mutta malttakaahan. Päästään ihan kohta kasviasioihin. Tuo kimalaisten uskomaton lämmöntuotto ja säätely perustuu kahteen asiaan. Lämmön säilyttämiseen pörröisen karvoituksen sekä lämpöä eristävän ilmapussin avulla. Siipien liike taas tuottaa lämmön. Mutta tämä vaatii valtavasti energiaa. Kimalaisen on syötävä käytännössä koko ajan.

Raita on pajuihin kuuluva puu, joka kukkii aikaisin. Pajut kuitenkin risteytyvät erittäin helposti keskenään ja aidon raidan erottaminen on liki mahdotonta. Sillä ei sinänsä ole väliä, tärkeintä on aikainen kukinta ja se, että antaa pajujen ja raitojen ylipäätään kasvaa pihassaan. Pajuissa mesi ja siitepöly ovat eri yksilöistä, sillä paju on kaksikotinen. Keltaisena kukkivat ovat hedekukkia ja vihreän harmaana pysyttelevät emikukkia. Molemmat ovat tärkeitä, sillä hedekukista kimalaiset saavat siitepölyä ja emikukista puolestaan mettä.

Annankin meidän pihassa kaikkien raitaoletettujen kasvaa rauhassa, sillä vaikka muu maailma tuhoaa ötökät, täällä mun pihassa on niille kaikille turvapaikka, buffa ja avoimet ovet.

Varsinaiset ”kevätkukat”, eli ihmisen istuttamat ihmeellisyydet on tässä kohtaa kevättä vähempiarvoisia. Ainakin silloin jos ympäriltä löytyy runsaasti myös pajuja. Mutta monimuotoisuus on tässäkin hyvästä. Jos halla tai joku muu epäonni kohtaa yhtä lajia yhdessä kohtaa puutarhaa, voi toisessa kohdassa joku toinen selvitä paremmin.

Käenrieskojen, posliinihyasinttien, helmililjojen ja ihan ensimmäisen kuvan scillojen kanssa olennaisinta on välttää ruohonleikkuria. Nimittäin ne lisääntyvät tehokkaasti siemenistä, mutta siementen pitää saada kypsyä ja varista rauhassa. Vasta sen jälkeen on nurmikon leikkauksen vuoro.

Hämmästelin joku aika sitten sitä, että meidän pihassa ei näkynyt yhtään krookusta ja niinpä istutin niitä kaikkein aurinkoisimpaan paikkaan pihassa. Näyttää kuitenkin siltä, että scillat ajoittavat kukintansa kimalaisten heräämisen suhteen paremmin ja kestävät pakkasöitäkin helpommin. Krookukset puolestaan näyttävät nääntyvän joka kevät iskeviin pakkasöihin. Toisaalta ne puhkeavat kukkaan aavistuksen scilloja aikaisemmin, joten ehkäpä ensimmäiset höppänät perhoset selviävät niiden avulla kuitenkin.

Voi tästä aiheesta voisi höpöttää vaikka kuinka, vaan on ihmisen tehtävä muutakin ja kuulemma pitkiä tekstejä ei kukaan nykyään jaksa edes lukea…

Tapani mukaan laitan tähän vielä tämmöisen ihanan kesäisen kuvan. Minä ja kimalaiset odotetaan tuota hetkeä kun juhannusruusu avaa tuoksuvat kukkansa!

Mutta mitä luulette, kiinnostaisiko kimalaispuutarhan rakentaminen toisenkin postauksen verran?