Blogi Mama’s garden Yleinen Vihreä jouluaatto ja nousevat lumikellot Joulun pyhät alkavat olla tältä vuodelta ohi. Ehkäpä yksi elämäni rauhallisimmista ja rennoimmista jouluista. Joulu oli myös ihanan vihreä. Tiedän, että moni odottaa valkeaa joulua mutta itselleni vihreä on ihan yhtä arvokas ja ihana. Vältän itse käyttämästä termiä musta joulu, minusta se kuulostaa niin synkälle. Tällä hetkellä kun katson työhuoneen ikkunasta kalliolle, näen myös paljon valkoista vihreän seassa. Joulupäivänä saatiin ohut lumikerros joka pysynee nyt ainakin hetken maassa, jokusen pakkasasteen voimin. Vihreää myös puutarhan puolella Aattona paistoi hetken aurinko ja kiersin puutarhaa kameran kanssa lumikellon piippojen toivossa. Ja löytyihän niitä peräti kahdesta paikasta. Toisessa jo ihan itsekseen valoon nousseina ja toisessa ne vielä piilottelivat suuren kuunliljan lehdistön alla. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Mikäli lauha talvi saisi jatkua, voisi tammikuussa jo hyvinkin nähdä ensimmäiset kukat! Pitkän ajan ennusteessa kuitenkin povattiin mahdollisesti kylmenevää ainakin tammikuun puolen välin jälkeen. Myös jouluruusut viheriöivät kauniisti ja nuppujakin on jo näkyvissä. Itselleni ei ole siunaantunut sellaista jouluruusua H. niger, joka kukkisi tässä joulun aikaan. Useita jouluksi ostettuja kasveja olen kuitenkin jo puutarhaan istuttanut mutta ei ne ainakaan vielä ole tähän aikaan jaksaneet kukkiaan avata. Yritän istuttaa tämän joulun ruusun jälleen vähän uuteen paikkaan, jospa sillä olisi vaikutusta kukinnan ajankohtaan. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Hyötytarhasta löytyy yksi kestoviheriöitsijä vuodesta toiseen. Se on Corydalis `Craigton Blue`. Myös kasvimaan reunan punaiset unikot ovat jo valmiina jatkamaan valloitustaan heti keväällä, mikäli vain talvi säilyy suosiollisen lämpimänä. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Muilta osin kasvimaa uinuu ruskena lehtipeiton alla sillä kasasin syksyllä lähes kaikki puutarhasta haravoimani lehdet mullan pintaa kattamaan ja suojaamaan. Lehdet hillitsevät myös rikkakasvien kasvua, sillä voikukka viheriöi tähän aikaan vuodesta yhtä innokkaasti kuin vaikkapa nuo unikot, mikäli saa olla valossa. Joulukuusen hakemisen yhteydessä kotiutuneet havut odottelevat edelleen alapihan pöydällä inspiraatiotani. Tässä tätä postausta kirjoittaessani sain kuitenkin ajatuksen, että köynnöksen sijaan voisinkin ehkä käyttää nuo oksat suojaamaan jouluruusuja jottei viime keväinen tuho toistuisi. Kiven vieressä ei kukkinut yksikään jouluruusu sillä ne oli suojaamattomina syöty. Toisaalta verkkoakin olisi vielä jäljellä joten voisin myös askarrella verkosta suojakuvut kasvien yllä. Jospa tänään saisin jo vähän muutakin aikaiseksi kuin ruokailun ja loikoilun. Touhukasta tapania sinullekin Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 26.12.2020 Avainsanat jouluruusu lumikello syysvilja vihreä joulu Kommentoi Lue kommentit (10) Viheriäähän maisema torellisuures o, jossei satu keskellä kynnöksiä asua. Meille satoo aatonaattona lunta ja ny on ihan järkyttävä lumimyrsky meneellänsä. Onneksi ei tartte nenäänsä pihalle pistää, jossei halua. Ihania kevään merkkiä piipot ja nuput. Jouluruusun nuppuja mäki oon pihalta pongannu, mutta kyllä kukinta jää kevääsehen. Vastaa Tosiaan, myräkkä on täälläkin meneillään. Onneksi lähinnä enää tuulee. Keväällä ne vasta täälläkin nuo maassa kasvavat kukkivat ja nyt niiden kukinta onkin hieman turvatumpaa kun sain suojattua ne eilen jänisverkoilla Vastaa Mekin saimme valkean joulun, kuten Navettapiikakin. Vaikkei vihreässäkään mitään vikaa ole:) Yksi valkoinen jouluruusu on meillä nupulla! Katotaan miten sille käy talven edetessä. Vastaa Tänne valkeus tuli vasta joulupäivänä ja siitä asti on ollut valkoista maassa. Kyllähän se valaisee ja tuo kauneuttakin, kunhan pysyttelisi vain melko matalana kerroksena joka sulaisi sitten keväällä nopeasti pois Vastaa Minä olen niin tottunut siihen, että jouluna on lunta, että lumettomuus vetää mielenkin ihan mustaksi. Onneksi täällä on käytännössä aina edes muutama sentti lunta maassa jouluna. Nuo teidän lähipellotkin olisivat aika ankean näköisiä, jos niissä ei vihertäisi syysvilja. Toivottavasti jouluruusujasi ei tänä talvena syödä ja lumikellot kukkisivat jossain vaiheessa talvea tai kevättä. Noita kevään varhaisia kukkijoita on kiva ihastella teidän eteläsuomalaisten blogeista silloin kun täällä saattaa olla vielä jopa metrin verran lunta. Iloa vuoden viimeisiin päiviin! Vastaa Kyllä, kynnetty pelto on tosiaan aivan toisenlainen näky. Vaikka ei sekään ole musta tai synkkä, kaikki riippuu asenteesta Synkkää on tosin viikkojen auringottomuus mutta kun se edes vähänkin pilkahtaa niin taas jaksaa eteenpäin. Täällä parahiksi aattona aurinko paistoi mutta sen jälkeen on taas pysytellyt piilossa. Vastaa Leppoisia välipäiviä! Ps:Minun saaresta tuomani Ailamyrskyn havut pääsivät suojaamaan sipulikukkaruukkuja, jotka toin kellarista takaisin pihalle… Vähän saattoi mökkinaapurimme ihmetellä kun roudasin tyhjissä multasäkeissä kuusen oksia saaresta kotiin. Mutta Kaikille oksille on jo löytynyt käyttöä :D ja enempikin ois paikkoja ollu… Sinulla on siellä vielä mukava oksakasa ;)! Vastaa Ja kasa on edelleen samalla paikallaan pöydällä Ehkä saan vuoden vaihteessa aikaiseksi kehitellä kasasta jotakin?! Katsotaan Vastaa Voi, miten kauniisti siellä viheriöi! Jouluruusu lupailee tosi ihanaa kukintaa. Onnellista uutta vuotta! Vastaa Hih, siellä ne kellarissa pian alkavat jouluruusut kukkimaan kun näyttäisi nyt se talvi sieltä tulevankin ihan oikeasti. No, käyn sitten siellä niitä ihailemassa ja niin taimet kannattelevat minutkin kevääseen. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Rivieralta Alpeille 14.–20.4.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Reinin laaksoon 10.–15.6.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 13.–18.5.2024 Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Lataa lisää
Viheriäähän maisema torellisuures o, jossei satu keskellä kynnöksiä asua. Meille satoo aatonaattona lunta ja ny on ihan järkyttävä lumimyrsky meneellänsä. Onneksi ei tartte nenäänsä pihalle pistää, jossei halua. Ihania kevään merkkiä piipot ja nuput. Jouluruusun nuppuja mäki oon pihalta pongannu, mutta kyllä kukinta jää kevääsehen. Vastaa
Tosiaan, myräkkä on täälläkin meneillään. Onneksi lähinnä enää tuulee. Keväällä ne vasta täälläkin nuo maassa kasvavat kukkivat ja nyt niiden kukinta onkin hieman turvatumpaa kun sain suojattua ne eilen jänisverkoilla Vastaa
Mekin saimme valkean joulun, kuten Navettapiikakin. Vaikkei vihreässäkään mitään vikaa ole:) Yksi valkoinen jouluruusu on meillä nupulla! Katotaan miten sille käy talven edetessä. Vastaa
Tänne valkeus tuli vasta joulupäivänä ja siitä asti on ollut valkoista maassa. Kyllähän se valaisee ja tuo kauneuttakin, kunhan pysyttelisi vain melko matalana kerroksena joka sulaisi sitten keväällä nopeasti pois Vastaa
Minä olen niin tottunut siihen, että jouluna on lunta, että lumettomuus vetää mielenkin ihan mustaksi. Onneksi täällä on käytännössä aina edes muutama sentti lunta maassa jouluna. Nuo teidän lähipellotkin olisivat aika ankean näköisiä, jos niissä ei vihertäisi syysvilja. Toivottavasti jouluruusujasi ei tänä talvena syödä ja lumikellot kukkisivat jossain vaiheessa talvea tai kevättä. Noita kevään varhaisia kukkijoita on kiva ihastella teidän eteläsuomalaisten blogeista silloin kun täällä saattaa olla vielä jopa metrin verran lunta. Iloa vuoden viimeisiin päiviin! Vastaa
Kyllä, kynnetty pelto on tosiaan aivan toisenlainen näky. Vaikka ei sekään ole musta tai synkkä, kaikki riippuu asenteesta Synkkää on tosin viikkojen auringottomuus mutta kun se edes vähänkin pilkahtaa niin taas jaksaa eteenpäin. Täällä parahiksi aattona aurinko paistoi mutta sen jälkeen on taas pysytellyt piilossa. Vastaa
Leppoisia välipäiviä! Ps:Minun saaresta tuomani Ailamyrskyn havut pääsivät suojaamaan sipulikukkaruukkuja, jotka toin kellarista takaisin pihalle… Vähän saattoi mökkinaapurimme ihmetellä kun roudasin tyhjissä multasäkeissä kuusen oksia saaresta kotiin. Mutta Kaikille oksille on jo löytynyt käyttöä :D ja enempikin ois paikkoja ollu… Sinulla on siellä vielä mukava oksakasa ;)! Vastaa
Ja kasa on edelleen samalla paikallaan pöydällä Ehkä saan vuoden vaihteessa aikaiseksi kehitellä kasasta jotakin?! Katsotaan Vastaa
Voi, miten kauniisti siellä viheriöi! Jouluruusu lupailee tosi ihanaa kukintaa. Onnellista uutta vuotta! Vastaa
Hih, siellä ne kellarissa pian alkavat jouluruusut kukkimaan kun näyttäisi nyt se talvi sieltä tulevankin ihan oikeasti. No, käyn sitten siellä niitä ihailemassa ja niin taimet kannattelevat minutkin kevääseen. Vastaa