Blogi Mama’s garden Koristekasvit Yleinen Valkoinen väistyy, kevät tulee sittenkin Puolet pääsiäisvapaista on vietetty mutta onneksi on vielä toinen puoli jäljellä. Ilmat ovat vihdoinkin suosineet, pitkän ja kylmän jakson jälkeen ja kevät etenee suurin harppauksin joka päivä. Olen puuhaillut paljon Saimin kanssa ja yhdessä on tutkittu kevään merkkejä ja tyhjennetty kellaria. Kellarissa ei ole enää kuin pelargonit, daalian juurakot ja joitakin kylvöksiä ja muutama perennaruukku. Suurin osa ruukuista on siivottu ja kannettu joko kasvihuoneeseen tai suoraan terassille. Moni ruukku kiertää terassille ja puutarhaan kasvihuoneen kautta, missä vielä pesemätön katto ja ikkunat antavat kevyttä varjostusta ja tarvittaessa ruukut on helppo siellä suojata harsoillakin. Suoraan pimeästä kellarista täyteen valoon voisi olla kasveille melkoinen shokki. Ja vielä tulee varmasti myös yöhalloja joten kasvihuone on siitäkin turvallisempi paikka aloitella kasvukautta. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Menetyksiltäkään ei voi välttyä Mennyt talvi on kyllä ollut hyvin ankara sillä luulen, että olen menettänyt kaksi vanhinta puutarhassa kasvanutta syklaamiani. Myöskään talventähdistä ei ole näkynyt vilaustakaan vaikka kellarin rinne on ollut paljas lumesta jo pitkään. Tuskin ne enää tulevat vaikka joka kerta ohi kävellessäni edelleen niitä katseellani etsinkin. Vaan menetykset kuuluvat elämään ja puutarhanhoitoon, ne on vain hyväksyttävä ja jatkettava eteenpäin. Seuraavaksi jännitän nouseeko espalieraidan alta tänä keväänä tulppaaneja koko matkalta. Lisäsin syksyllä myyrien syömille alueille lisää sipuleita. Olisivatpa ne haistaneet Saimin ja muuttaneet jo syksyllä muille maille! Ainakaan paljastuneilla nurmialueilla ei ole näkynyt käytäviä, joten se luvannee hyvää. Vaan se menetyksistä ja katse kohti nousevia lumikelloja. Tämä kuvan lumikello on istutettu yhdestä sipulista ja se tekee tänä vuonan jo ainakin neljä kukkaa! Lajike on ehkä Galanthus `Trymposter`. Sillä on vallan hurmaava hamonen, helmansa nousevat hieman ylöspäin. Lammikon alueella on vielä paljon lunta mutta sen ympärillä olevat rinteet ovat jo paljaana. Lumikellot siellä ovat jo hyvässä nousussa mutta jouluruusut vielä empivät. Toivottavasti viime vuonna istuttamani lukuisat uudet taimet ovat hengissä. Viime kesä oli niin kuiva ja nyt vielä tällainen kova talvi päälle. Menetyksiltä tuskin voi välttyä Helleborustenkaan kohdalla. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Kiurunkannukset ovat nopeita nousijoita ja Kauhurinteessä ne ovat ihan muutaman päivän sisällä nousseet jo korkealle. Täytyy vielä illalla laittaa näiden suojaksi jotakin sillä varmasti maistuvat nyt nämä aikaiset herkut kun hanget vielä peittävät suuria alueita. Toisaalta toivoisin nyt eläinten etsiytyvän metsiin, sillä siellähän ovat jo lumet sulaneet. Valkovuokkoja ei vielä näy puutarhan puolella nousussa mutta kellarissa olivat keltavuokot jo päässeet hyvään vauhtiin. Kalman kalpeat versot saivat jo päivässä itseensä väriä kun kannoin ruukun eilen terassille. Tuo lempiruukkuni on niin painava, ettei sitä jaksa kapeasta kasvihuoneen ovesta rahdata sisälle. Juuri ja juuri jaksan sen nostaa. [columns_row width=”half”] [column] Lempiruukussani kasvaa keltavuokon lisäksi keijunkukkaa ja ruokohelpin kellanvihreää lajiketta, ‘Pure gold’. [/column] [column] Sipulikukkaruukuista on osa ollut jo pidempään terassilla. [/column] [/columns_row] Ruukkupuutarhan viehätys sen kuin vahvistuu Viime keväänä iski itselläni kova innostus kasvattaa ruukussa. Vaikka kesä oli kuiva ei ruukkujen kastelu kuitenkaan tuntunut ylivoimaiselta. Uskon sen johtuneen käyttämistäni katteista. Katteena oli niin soraa, kuin värjättyä puunpalastakin. Myös mm. väriapilat ja mehiruusukkeet toimivat elävänä katteena. Onkin tosi tärkeää, että paljasta multapintaa ei olisi ruukkuistutuksessa näkyvissä. Tuohon pyrin tänäkin vuonna. Yritän myös etsiä lisää kasveja, jotka toimisivat hyvinä katteita. Yhden uuden ruukun istutinkin jo tänään ja laitoin siihen tuoksuorvokin taimen, kallionauhus `Pandora`:n ja sipulikukkaruukun jonka voin sitten myöhemmin korvata jollakin. Tuo kallionauhus oli viime vuonna ihana varjotarhassa mutta kylläpä se olikin etanoiden herkkua. Meinasin jo heittää taimen syksyllä kompostiin. Nyt aion kuitenkin yrittää kasvattaa sitä terassilla jonne eivät etanat ehkä niin hyvin löydä tietään. Katsotaan kuinka käy. [columns_row width=”third”] [column] Keijunkukkaa ja murattia. [/column] [column] Kerrosistutus sipulikukkia. [/column] [column] Keijunkukka versoo aikaisin ja on siksikin hyvä kasvi ruukkuun. [/column] [/columns_row] Loppuun vielä kuva suuresta ihmeestä! Kauhurinteessä kukkii aivan maanrajassa taikapähkinä muutamalla kukalla. Taikapähkinät ovat erityisen talvenarkoja joten tällaisen talven jälkeen tämä on todellakin ihme. Olin varma, että taimet kuolevat koska olin suojannut ne vain runkosuojalla. Toisessa pensaassa on myös runsaasti kukkanuppuja mutta pelkään niiden paleltuneen ja kuivuneen koska yksikään ei ole auennut. Onneksi varsi kuitenkin tuntuu viileältä joten taimi lienee kuitenkin elossa. Taikaa on siis ilmassa ja ihanan odottava tunnelma. Mitähän kaikkea huomenna puutarhastaan löytääkään?! Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 16.4.2022 Avainsanat aikainen kevätkukkija kevätkukkijat kevätpuutarha ruukkupuutarha Kommentoi Lue kommentit (8) Nyt löytyy joka päivä uutta taikaa puutarhasta. Ja sitä ihmettelyä kun ei muista mitä on istuttanut minnekin. enkä halua edes heti tarkistaa sillä yllätys on mukavampi. Menetyksiä tulee niille ie voi mitään. Syklaamisi on kyllä iso harmi. Olen luullut talventähtiä tosi kestäviksi, ilmeisesti eivät ole ja tänä vuonna kun on ollut vielä reilusti lunta suojana. Vastaa No minä myös ihmettelen noita talventähtiä?! Olisiko voinut vaikka myyrä kuitenkin syödä? Lunta on ollut suojana lähes näihin päiviin asti. Syklaamit saattavat käydä herkemmiksi kun mukula kasvaa vuosien myötä. Tiedä vaikka nousisi pinnempaankin. Niitäkään en jää harmittelemaan vaan istutan tilalle pari uutta Vastaa Nyt tosiaan joka päivä voi löytää puutarhasta jotain uutta! Meillä ensimmäiset krookukset avautuivat tänään ja eilen näin nokkosperhosen! Vastaa Kevään ensimmäisiä ihmeitä Vastaa Ihania löytöjä puutarhassa! Söpöt krookukset ja mahtavaa, että taikapähkinäkin kukkii. Jospa se toinen olisi vain vähän hitaampi ja heräisi pian kukkimaan tai edes kasvamaan. Meillä ei vielä kuki mitään, mutta ensimmäisiä piippoja jo nousee. Lunta on 40-50cm melkein joka paikassa ja muutamassa kohti reilusti enemmänkin, mutta kevät etenee vääjäämättä. Nyt kun on vielä luvattu lämpimiä öitäkin, niin lumet kyllä painuvat vauhdilla. Aurinkoista pääsiäisen aikaa! Vastaa Täälläkin on vielä paikoitellen lunta mutta lähinnä enemmän enää paikoissa mihin on sitä talven aikana kolattu. Myös lammikon seutu on vielä lumen alla ja tietysti vesi jäässä. Usein on tähän aikaan jo pumppu pyörinyt ja vesi lirissyt. Vastaa On niin ihana tehdä löytöjä ja kuten kuvasi osoittavat, sieltä löytyy jo vaikka mitä. Menetyksiä ei kai voi välttää, mutta aina ne harmittavat. Upeaa nähdä kukkiva taikapähkinä! Vastaa Taikapähkinä on tosiaan ihmeellinen vaikka siinä olisi vain muutama kukka. Ja menetyksiä tosiaan tulee, se kuuluu tähän harrastukseen ihan kuin koko elämään. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (14) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Kaupallinen yhteistyö Värikäs istutusalue — suunnittelu ja kasvivalinnat Blogi Keittiötarha Puutarhanhoito Säleikköaidan kuulumiset ja muut puuhastelut Blogi Metsäpuutarha Vuokkojen huumaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: KEITTIÖTARHA Herneiden kasvatus KEITTIÖTARHA Kumppanuuskasvit Puutarhanhoito Välimerellinen ruukkupuutarha Istutussuunnitelmat Syötävän kaunis marjatarha Lataa lisää
Nyt löytyy joka päivä uutta taikaa puutarhasta. Ja sitä ihmettelyä kun ei muista mitä on istuttanut minnekin. enkä halua edes heti tarkistaa sillä yllätys on mukavampi. Menetyksiä tulee niille ie voi mitään. Syklaamisi on kyllä iso harmi. Olen luullut talventähtiä tosi kestäviksi, ilmeisesti eivät ole ja tänä vuonna kun on ollut vielä reilusti lunta suojana. Vastaa
No minä myös ihmettelen noita talventähtiä?! Olisiko voinut vaikka myyrä kuitenkin syödä? Lunta on ollut suojana lähes näihin päiviin asti. Syklaamit saattavat käydä herkemmiksi kun mukula kasvaa vuosien myötä. Tiedä vaikka nousisi pinnempaankin. Niitäkään en jää harmittelemaan vaan istutan tilalle pari uutta Vastaa
Nyt tosiaan joka päivä voi löytää puutarhasta jotain uutta! Meillä ensimmäiset krookukset avautuivat tänään ja eilen näin nokkosperhosen! Vastaa
Ihania löytöjä puutarhassa! Söpöt krookukset ja mahtavaa, että taikapähkinäkin kukkii. Jospa se toinen olisi vain vähän hitaampi ja heräisi pian kukkimaan tai edes kasvamaan. Meillä ei vielä kuki mitään, mutta ensimmäisiä piippoja jo nousee. Lunta on 40-50cm melkein joka paikassa ja muutamassa kohti reilusti enemmänkin, mutta kevät etenee vääjäämättä. Nyt kun on vielä luvattu lämpimiä öitäkin, niin lumet kyllä painuvat vauhdilla. Aurinkoista pääsiäisen aikaa! Vastaa
Täälläkin on vielä paikoitellen lunta mutta lähinnä enemmän enää paikoissa mihin on sitä talven aikana kolattu. Myös lammikon seutu on vielä lumen alla ja tietysti vesi jäässä. Usein on tähän aikaan jo pumppu pyörinyt ja vesi lirissyt. Vastaa
On niin ihana tehdä löytöjä ja kuten kuvasi osoittavat, sieltä löytyy jo vaikka mitä. Menetyksiä ei kai voi välttää, mutta aina ne harmittavat. Upeaa nähdä kukkiva taikapähkinä! Vastaa
Taikapähkinä on tosiaan ihmeellinen vaikka siinä olisi vain muutama kukka. Ja menetyksiä tosiaan tulee, se kuuluu tähän harrastukseen ihan kuin koko elämään. Vastaa